Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.

1. Johanneksen kirje 4
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Ensimmäinen Johanneksen kirje
Perimätiedon mukaan kirjoittajana on pidetty Johannesta, ja kirjoituspaikkana Efesosta. Johannes kirjoitti kirjeen todennäköisesti vanhalla iällä, ensimmäisen vuosisadan loppupuolella."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_Johanneksen_kirje

Jumalaa ei Johannes ollut ikinä nähnyt, niinkuin ei kukaan muukaan, mutta
ihmisen Jeesuksen hän oli nähnyt, niinkuin moni muukin.

Äänestä

Kyllä Raamatussa on israelilaisten jumala, jonka he ovat nähneet. Se oli kultainen vasikka. Niin kertoo kirja.

Äänestä

Luukas 13
33 Kuitenkin minun pitää vaeltaman tänään ja huomenna ja ylihuomenna, sillä ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.

Jeesus sanoo olevansa profeetta:
"ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa."

Äänestä

Johannes 5
46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

5. Mooseksen kirja 18
18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.

Jeesus ilmoittaa tässäkin olevansa profeetta.

Äänestä

Luukas 24
15 Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa.
16 Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.
17 Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
18 Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
19 Hän sanoi heille: "Mitä?" Niin he sanoivat hänelle: "Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä,
20 kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.

"Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä,"

Kolme päivää Jeesuksen kuoleman jälkeen Jeesusta vielä pidettiin profeettana,
ei Jumalana.

Se väkevä eksytys (kolminaisuusoppi) tuli vasta myöhemmin.

Äänestä

Heprealaiskirje 3
1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,

Äänestä
  • Aijai kun pojat ovat olleet huolimattomia siivoushommissaan.
    Tuotakin kohtaa olisi pitänyt huolellisemmin siivoilla ja tuokin jae muuttaa "kristillisemmäksi" ja "trinitaarisemmaksi" Rooman Valtakunnan Jumalalle sopivammaksi.
    Kuten näin:
    "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme Jumalaan Jeesukseen"

    Näin tykkää
    Keisari Konsta Suuri

    Äänestä

  • joo_joo kirjoitti:

    Aijai kun pojat ovat olleet huolimattomia siivoushommissaan.
    Tuotakin kohtaa olisi pitänyt huolellisemmin siivoilla ja tuokin jae muuttaa "kristillisemmäksi" ja "trinitaarisemmaksi" Rooman Valtakunnan Jumalalle sopivammaksi.
    Kuten näin:
    "Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme Jumalaan Jeesukseen"

    Näin tykkää
    Keisari Konsta Suuri

    Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325, potkittiin Jumala pois valtaistuimeltaan ja sinne asetettiin ihminen Jeesus.

    Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325 hylättiin Jumala.

    Kristinuskosta tehtiin silloin roomalainen pakanauskonto.

    Mutta sehän ei taas ollut Jeesuksen syytä, että hänen nimeään käytettiin/käytetään väärin.

    Johannes 17
    3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

    Johanneksen ilmestys 3
    12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

    Äänestä

Jumalan omistajia kyllä riittää ja käytetään härskisti omiin tarkoituksiin, sillä ihminen on vallanhimoinen alistaja sekä orjuuttaja.

Äänestä
  • "Jumalan omistajia kyllä riittää ja käytetään härskisti omiin tarkoituksiin, sillä ihminen on vallanhimoinen alistaja sekä orjuuttaja."

    Yleistät aika rankasti. Eivät kaikki ihmiset ole vallanhimoisia alistajia. Osa meistä on alistuvia ja jotkut ovat aidosti tasa-arvon kannattajia ja toteuttajia. Ihmiskäsityksesi on mielestäni liian negatiivinen niin kuin oletan olevan käsityksesi Jumalastakin.

    Äänestä

Tottahan toki paavi halusi itse jumalan sijaiseksi. Sitä vrten kehiteltiin juoni.
Se toteutettiin Nikaiassa Jeesus jossa nimitettiin jumalaksi. Sitten paavi nimitti itse itsensä tämän jumala sijaiseksi maan päällä. Ja tähän keinojumalan uskoo nk perinteinen "kristikunta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joo_joo kirjoitti:

1. Johanneksen kirje 4
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu