DAVE EDMUNDS (UK) 31.03.2013 TAMPERE, Klubi

nemagency

ubirockin kuningas DAVE EDMUNDS Suomeen maaliskuun lopulla

Vuonna 1944 syntynyt kitaristi, laulaja ja tuottaja Dave Edmunds esiintyy Suomessa maaliskuun lopussa. The Pile of Rock Tour -pysähtyy perjantaina 29.3. Helsingin Virgin Oilissa, jatkuu lauantaina 30.3. Turun Logomossa ja päättyy Tampereen Klubille pääsiäissunnuntaina 31.3.

Dave Edmunds muistetaan jo 1960-luvulla bluesia ja rockia klassisiin teoksiin sovittaneesta Love Sculpture -yhtyeestä sekä yhteistyöstä Nick Lowen kanssa. Edmundsin tunnetuin bändi on Rockpile, joka yhdisteli 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa menestyksekkäästi rockia, rockabillyä ja uutta aaltoa.

Edmundsin sooloura on ollut pitkä ja menestyksekäs. Jo vuonna 1972 ilmestyneellä, Rockpile-nimisellä omalla levyllä soi brittisinglelistan ykkönen I Hear You Knocking. Muita Edmundsin kansaa kaataneita kappaleita ovat mm. Girls Talk, Queen of Hearts ja Stray Catsin kanssa vedetty The Race Is On.

Pitkällä urallaan Edmunds on tehnyt yhteistyötä myös mm. Paul McCartneyn, Fabulous Thunderbirdsin, Status Quon ja Jeff Lynnen kanssa. Keikkatahtiaan iän myötä hieman laskenut Dave Edmunds tuo maaliskuussa Suomeen parasta mahdollista avarakatseista rockia. "Rock'n'rollin historian aliarvostetuin suurmies" ei täällä ihan joka päivä vieraile!

su 31.3.2013 Tampere, Klubi
Dave Edmunds Band (UK) support
34 e, ennakkomyynti Tiketti (myyntiin pe 18.1.2013)
38 e ovelta, jos ei loppuunmyyty
www.klubi.net

www.nem.fi
www.tiketti.fi

1

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3412
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1883
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      29
      1549
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1024
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      963
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      816
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      717
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      706
    Aihe