Tässä yli kahden vuoden jälkeen tyttöystäväni petti ja haluaa laittaa suhteen poikki, kuulemma ei ole enää tunteita. Kaiken jälkeen olisin silti valmis antamaan anteeksi ja jatkamaan, rakastan aivan liikaa. En pysty kuvittelemaan edes eroa tai yksin olemista. Tämä on toinen vakava suhteeni ja ensimmäistä kertaa asun omillaan, tyttöystävän kanssa. Ensimmäisestä suhteesta toivuin vuoden ja se oli yhtä helvettiä, koulu ja kaikki meni ihan sekaisin, en jaksanut tehdä mitään. Makasin vain sängyssä. Sen suhteen jälkeen oli fiilis, että en koskaan rakastu ja anna satuttaa itseäni. Olen 23-vuotias.
Meillä meni kaikki tosi hyvin. Olimme onnellisia ja tulevaisuuden suunnitelmat oli tehty jo pitkälle. Piti lähteä opiskelemaan yhdessä toiselle paikkakunnalle ja kämppääkin oli katseltu. Tuntuu aivan järkyttävän pahalta ja en pysty öisin nukkumaan. Olen todella herkkä ihminen ja tunneasioita on vaikea käsitellä. Annoin koko sydämeni ja kaikkeni tähän suhteeseen. Hänen kaverit pitivät minusta ja kehuivat hyväksi poikaystäväksi, sitä olin omastakin mielestä. En syytä häntä täysin. Pari kuukautta omistauduin liikaa omille asioilleni ja en huomioinut häntä tarpeeksi. Kumminkin muutuin ja keskityin häneen taas täysin. Jokaisessa suhteessa on vaiheita ja pettäminen ei ole mikään ratkaisu.
Miten tästä jatkaa? Olen opiskelija ja pitäisi hakea uutta kämppää. Mistä saan rahaa takuuvuokraan ja elämiseen? Valmistun toukokuussa, mutta sitä ennen pitäisi keksiä jotain, töitä olen koittanut etsiä, mutta mitään ei löydy. Huonekalut ovat yhteisiä ja pitäisi maksaa puolet, mutta kun ei ole rahaa. Vanhemmille en voi muuttaa väliaikaisesti, koska siellä ei ole enää tilaa ja en sinne tätä tavaramäärää voi raahata. Heillä ei ole varaa tukea taloudellisesti. Mitä tässä voi enää tehdä? Koulu pitäisi käydä loppuun, mutta tuntuu, että ei ole voimia siihen. Elämä on aivan sekaisin. Annoin kaikkeni tähän suhteeseen ja tuntuu todella pahalta, että se ei riittänyt.
En voi kuvitellakkaan muita naisia. En ole sellainen, joka peittää pahaa oloa "laastareilla" ja säätää menemään. Tuntuu helvetiltä nähdä vierestä, jos entinen tyttöystävä alkaa tekemään niin. Miten sen kestää? Koska kuitenkin tunteita niin paljon häntä kohtaan ja en haluisi, että kukaan muu saa häntä.
Niin lapsellista, kuin se onkin, niin on käynyt mielessä kaikkia itsetuhoisia-ajatuksia, koska paha olo on niin suunnaton. Elämältä hävisi pohja. Stressaa raha-asiat, koulu ja tämä kamala olo. Olen yrittänyt urheilla, mutta ajatukset eivät jätä rauhaan. Ystäville olen koittanut puhua, mutta sieltä tulee vain, että "Kyllä se siitä.". Harvoin rukoilen apua, mutta nyt olen sitä tehnyt. Olin niin onnellinen ja kaikki oli kohdallaan. Ja sitten täysin puun takaa koko elämä laitetaan täysin palasiksi. Olen miettinyt psykologia, mutta mitä ne voivat auttaa? Mitä ne voivat sanoa sellaista, että paha olo menisi pois?
olemme hyvissä väleissä tämän entisen tyttöystäväni kanssa ja asumme vielä väliaikaisesti saman katon alla. Tulemme aivan erinomaisesti toimeen ja meillä on ollut tämäkin viikko todella kivaa yhdessä ja olemme nukkuneet samassa sängyssä. Silti hän haluaa erota, koska ei ole sellaisia tunteita, vaan enemmänkin kaverillisia. En tiedä, että käyttääkö hän minua vain hyväksi, mutta haluan jokaisen minuutin olla hänen kanssaan, jonka saan. En ole katkera tai vihainen hänelle. Se ehkä tästä tekee minulle vaikeampaa päästää irti, koska itse rakastan koko sydämestäni, vaikka tiedän, että luottamusta olisi enää todella vaikea rakentaa uudelleen. Hän oli minun paras ystävä ja elämäni rakkaus. En ole ketään toista kohtaan tuntenut mitään tälläistä, en ole koskaan aikaisemmin edes varmaan rakastanut ketään.
Ja se, että hän ei näytä kärsivän yhtään näin paljon, kuin minä, niin sattuu myös jostain syystä henkisesti mielettömästi. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että hän pystyy jatkamaan elämää normaalisti ja minä jään toipumaan pitkäksi aikaa. On hän itkenyt, mutta kumminkin hänen arki toimii täysin normaalisti ja hän ei näytä olevan yhtään maassa, toisin kuin minä. Ehkä tämä mies, jonka kanssa hän petti, niin on yhteydessä häneen ja heillä tulee olemaan juttua. Se satuttaa niin paljon.
Silti toivon hänelle kaikkea hyvää, vaikka itse kärsin jatkuvalla syötöllä.
Olen umpikujassa ja tarvitsen apua. Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa neuvoa jotain.
Meillä meni kaikki tosi hyvin. Olimme onnellisia ja tulevaisuuden suunnitelmat oli tehty jo pitkälle. Piti lähteä opiskelemaan yhdessä toiselle paikkakunnalle ja kämppääkin oli katseltu. Tuntuu aivan järkyttävän pahalta ja en pysty öisin nukkumaan. Olen todella herkkä ihminen ja tunneasioita on vaikea käsitellä. Annoin koko sydämeni ja kaikkeni tähän suhteeseen. Hänen kaverit pitivät minusta ja kehuivat hyväksi poikaystäväksi, sitä olin omastakin mielestä. En syytä häntä täysin. Pari kuukautta omistauduin liikaa omille asioilleni ja en huomioinut häntä tarpeeksi. Kumminkin muutuin ja keskityin häneen taas täysin. Jokaisessa suhteessa on vaiheita ja pettäminen ei ole mikään ratkaisu.
Miten tästä jatkaa? Olen opiskelija ja pitäisi hakea uutta kämppää. Mistä saan rahaa takuuvuokraan ja elämiseen? Valmistun toukokuussa, mutta sitä ennen pitäisi keksiä jotain, töitä olen koittanut etsiä, mutta mitään ei löydy. Huonekalut ovat yhteisiä ja pitäisi maksaa puolet, mutta kun ei ole rahaa. Vanhemmille en voi muuttaa väliaikaisesti, koska siellä ei ole enää tilaa ja en sinne tätä tavaramäärää voi raahata. Heillä ei ole varaa tukea taloudellisesti. Mitä tässä voi enää tehdä? Koulu pitäisi käydä loppuun, mutta tuntuu, että ei ole voimia siihen. Elämä on aivan sekaisin. Annoin kaikkeni tähän suhteeseen ja tuntuu todella pahalta, että se ei riittänyt.
En voi kuvitellakkaan muita naisia. En ole sellainen, joka peittää pahaa oloa "laastareilla" ja säätää menemään. Tuntuu helvetiltä nähdä vierestä, jos entinen tyttöystävä alkaa tekemään niin. Miten sen kestää? Koska kuitenkin tunteita niin paljon häntä kohtaan ja en haluisi, että kukaan muu saa häntä.
Niin lapsellista, kuin se onkin, niin on käynyt mielessä kaikkia itsetuhoisia-ajatuksia, koska paha olo on niin suunnaton. Elämältä hävisi pohja. Stressaa raha-asiat, koulu ja tämä kamala olo. Olen yrittänyt urheilla, mutta ajatukset eivät jätä rauhaan. Ystäville olen koittanut puhua, mutta sieltä tulee vain, että "Kyllä se siitä.". Harvoin rukoilen apua, mutta nyt olen sitä tehnyt. Olin niin onnellinen ja kaikki oli kohdallaan. Ja sitten täysin puun takaa koko elämä laitetaan täysin palasiksi. Olen miettinyt psykologia, mutta mitä ne voivat auttaa? Mitä ne voivat sanoa sellaista, että paha olo menisi pois?
olemme hyvissä väleissä tämän entisen tyttöystäväni kanssa ja asumme vielä väliaikaisesti saman katon alla. Tulemme aivan erinomaisesti toimeen ja meillä on ollut tämäkin viikko todella kivaa yhdessä ja olemme nukkuneet samassa sängyssä. Silti hän haluaa erota, koska ei ole sellaisia tunteita, vaan enemmänkin kaverillisia. En tiedä, että käyttääkö hän minua vain hyväksi, mutta haluan jokaisen minuutin olla hänen kanssaan, jonka saan. En ole katkera tai vihainen hänelle. Se ehkä tästä tekee minulle vaikeampaa päästää irti, koska itse rakastan koko sydämestäni, vaikka tiedän, että luottamusta olisi enää todella vaikea rakentaa uudelleen. Hän oli minun paras ystävä ja elämäni rakkaus. En ole ketään toista kohtaan tuntenut mitään tälläistä, en ole koskaan aikaisemmin edes varmaan rakastanut ketään.
Ja se, että hän ei näytä kärsivän yhtään näin paljon, kuin minä, niin sattuu myös jostain syystä henkisesti mielettömästi. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että hän pystyy jatkamaan elämää normaalisti ja minä jään toipumaan pitkäksi aikaa. On hän itkenyt, mutta kumminkin hänen arki toimii täysin normaalisti ja hän ei näytä olevan yhtään maassa, toisin kuin minä. Ehkä tämä mies, jonka kanssa hän petti, niin on yhteydessä häneen ja heillä tulee olemaan juttua. Se satuttaa niin paljon.
Silti toivon hänelle kaikkea hyvää, vaikka itse kärsin jatkuvalla syötöllä.
Olen umpikujassa ja tarvitsen apua. Kiitos jo etukäteen, jos joku osaa neuvoa jotain.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvin kerroit asiasi ja sydänsurut. Ikävää että noin kävi. Vaikutat täysjärkiseltä tyypiltä.
Valitettavasti tuo 20-29 ikävuodet ovat sellaisia, että yleensä jossain vaiheessa toinen osapuoli haluaa nähdä maailmaa vielä eikä sitoutua loppuelämäkseen vielä. Kenties siinä on jotain tällaistakin takana. Mene ja tiedä.
Mutta suosittelen, että menet koulusi kuraattorille ja kertomaan asiasi miten se vaikuttaa sinun elämääsi tuo ero. Ne kyllä ymmärtää. Eikä asia ole mitenkään tabu. Siellä voit kertoa myös taloudellisista huolistasi.
Yksi keino on sossu. Olet opiskelija joten saat helposti takuuvuokran sieltä uuteen kämppään. Sitten kun olet uudessa kämpässä, pistä asumistuki vetämään niin voi olla, että kela maksaa 80% vuokrastasi asumistukea. Loput voit maksaa opintotuella. Näillä pääset alkuun.
Mikä tulee tuohon sun huonekalujen maksamiseen niin sovi että teette kirjallisen sopimuksen jossa sovit vaikka, että maksat osissa exälles ne mööbelit. Pitäisi sen tajuta, että opiskelijalla ei ole sellaisia summia laittaa kerralla.
Jos on nihkee tuossa tapauksessa niin se osoittaa, että ei sillä oo mitään intressiä sua kohtaan joten saat vähän realismia siihen, että nainen ei ollut hyvä sulle.
Pidä pää kylmänä ja hoida asiat neutraalisti exäsi kanssa. Dramaattiset teot pahentaa vaan asioita. Kyllä naisesi tajuaa joskus mitä menetti.
Tsemppiä!
Päästätpä ihmisen joka on sinua pettänyt todella helpolla. Tajuatko edes että hän on PETTÄNYT sinua.
Mikset pistä häntä vastuuseen teostaan?! Hänhän on pahan olosi aiheuttanut. Annatko hänen vaatia rahaa teidän yhteisistä huonekaluista, yhtä lailla sinä voisit vaatia häneltä ja miksi et?
Annatko ihmisten kohdella sinua miten tahansa, kävellä ylitsesi!?
Taidat olla liian kiltti.
Ansaitset paljon parempaa käytöstä!
Usko se!
Käyn samankaltaista helvettiä läpi. Olen 24-vuotias mies ja opiskelen. Tyttöystäväni haluaa erota, juurikin koska "ei ole ole enää sellaisia tunteita" -- "rakastaa" kuulemma kyllä, mutta "pikemminkin sisarena". Melkein viisi vuotta olimme yhdessä ja on pieni lapsikin. Siis en todellakaan haluaisi erota. Tuska on valtava.
Nukkuminen on mahdotonta. Joskus saattaa pari tuntia nukkua vahingossa, sitten herää ahdistukseen. Opiskelukin tuntuu merkityksettömältä ja kaikki tulevaisuus ilman häntä triviaalilta.
Asun siis vielä toistaiseksi yhdessä tämän naisen kanssa - ja tietysti lapsemme. Nyt pitäisi kuulemma muuttaa pois ja alkaa heilutella lasta kahden kodin välissä. Siis tuntuu aivan mahdottomalta muuttaa hänen luotaan pois. Se on taloudellisestikin haastavaa opiskelijalle, kun ei voi jakaa vuokraa ja yksiöt ovat todella kalliita ja niitä on vaikea saada - ja soluun tai kaverin kanssa en voi muuttaa, kun on lapsi vuoroviikoin. Toisaalta pienen lapsen hoitaminen yksin on melko raskasta, eli kyllä tässä joskus jonkun kumppanin taas tarvitsisi, ei niinkään paikkaamaan sydäntä ja korvaamaan rakastettua, vaan ihan että selviää arjesta. Lienee kyllä mahdotonta löytää ketään täysjärkistä, joka haluaisi aloittaa platonisen suhteen opiskelevan vuoroviikkoisän kanssa. Tietysti haluaisin kaikkein eniten vain takaisin naisen jota rakastan, lapseni äidin. Mutta häntä en voi saada. Se sattuu. Hänellä ei ole vielä uutta miestä, mutta ajatus siitä, että joku toinen rupeaa jossain vaiheessa lapselleni isäksi, ahdistaa suunnattomasti.
Itsetuhoajatuksia minulla ei ole, mutta on jonkinlaista kaipuuta pois tästä maailmasta aina välillä. Kavereista en saa juurikaan tukea. Sanovat vain, että älä laiminlyö lastasi, hän on tärkeintä nyt. Tiedän, tiedän. Mutta valitettavasti se ei nyt auta, pikemminkin päinvastoin. Lapsi tekee erosta vain traagisempaa ja tuskallisempaa.
Rukoilen myös. Se auttaa joskus, kun valitsee ajatukset hyvin. Muistan erään papin sanat, jotka kuulin lapsena kirkossa: "Vailla rakkautta ihmisenä olo muuttuu autioksi ja tyhjäksi." Eli jos pyrkii rakastamaan, tekemään muille oikein, vaikka itse kärsiikin, niin se tuo lopulta mielenrauhaa. En tarkoita nyt romanttista rakkautta vaan jonkinmoista lähimmäisenrakkautta, ihmisyyttä ja kauniita tekoja. Viha vie vain tyhjyyteen. Onhan sitäkin puolta tietysti pakko jotenkin käsitellä, jos sitä on. Ehkä puhumalla mieluummin kuin patoamalla.
Kaiken kaikkiaan on todella vaikeaa päästää irti ihmisestä jota rakastaa joka suhteessa niin paljon, että jopa hengittäminen maailmassa ilman häntä on vaikeaa. On niin totaalisen yksin ja avuton.
Yksinäinen: jos luet tämän, olen pahoillani, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa tai kannustusta. Toivotan onnea ja parantavaa kevättä. Anna aikaa ja rauhaa itsellesi ja hanki itsekunnioituksesi vähitellen takaisin. Voimia! Yritän itse tehdä samoin. Tällainen tämä maailma on.
Tuntuu varmaan kamalalta,kun kirjoitan,että tässäkin asiassa toimii vanha sananlasku.AIKA PARANTAA HAAVAT!näin se kuulkaa vaan on.
Kaikki mahdolliset tunteet joudut käymään läpi,suru,katkeruus,yksinäisyys,viha,rakkaus,kaipuu,ikävä,muistoja hyviä ja huonoja.
Tää on raa'asti sanottu,mutta näin se menee.
23vuotta olin naimisissa,erosta kohta 3vuotta,nyt ajatukset, et olihan meillä niitä hyviäkin aikoja.
Ei aika haavoja paranna, se arpeuttaa.
Törmäsin täällä tohon Särkyneiden sydänten aktiivityökirjaan ja kaipa vähitellen valkenee. Joudun vaan pahus vähän vaivautumaan, minä laiskimus.
Eroava, luin viestisi ja koen aivan samoja fiiliksiä. Lasta minulla ei ole, joten se vähän helpottaa tilannetta. Voin vain kuvitella tuskasi, tuo on aivan kamalaa.
Ei ole tullut viikkoon oikein nukuttua ja jos saa unta vaikka tunniksi, niin herää kamalaan painajaiseen tai ylitse pääsemättömään ahdistukseen. Työharjoittelu alkaa viikon päästä ja pakko hakea sairaslomaa, kun ei ole yksinkertaisesti voimia mennä sinne. Pakko alkaa miettimään jotain masennuslääkitystä, sen verran heikosti menee.
Niin sitä luulee, että kun tyttöystävä pettää, että olisi helppoa päästä yli. Itsellä se ei vain mene niin. Olen sortunut ruikuttamiseen ja muuhun epätoivoiseen, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä ollut, enemmänkin haittaa. Ei voi mitään, jos itsellä kaikki tunteet jäljellä. Eniten satuttaa, kun tämä exä jatkaa normaalisti elämää, aivan kuin mitään ei olisi käynyt ja olen täysin kuollut hänelle tämän kahden vuoden jälkeen. En vain pysty käsittämään. Miten tässä voi uskoa mihinkään parempaan, kun tähän suhteeseen antoi kaikkensa ja sydämensä, ja näin se palkitaan?
Kamalinta tämän masennuksen keskellä on koittaa hoitaa arkisia asioita. Kämppä pitäisi löytää, mutta rahatilanne on täysin retuperällä. Pakko kai alkaa Sossun kanssa taistelemaan, tuskin ne ketään jättää pihalle ilman rahaa. Ei olisi vain voimia alkaa tätä paperisotaa käymään, kun muutenkin on niin vaikeaa. Kesään asti pitäisi selvitä, ennen kuin valmistuu ja pääsee vakioduunin hakuun.
Viha, rakkaus ja katkeruus vuorottelevat. Yrittää hyväksyä tilanteen, mutta ei vain pysty. Olo on, että en tule enää kelpaamaan kenellekkään, itsetunto on tuhottu täysin. Uutta suhdetta lähes mahdoton kuvitella, tuskin päästän enää koskaan ketään näin lähelle. Tälläisessä tilanteessa on niin helppo sortua siihen itsesääliin.
Toivotan voimia ja jaksamisia myös sinulle! Seurailen tätä palstaa ja kirjoittelen tänne, tämä helpottaa edes vähän, kun saa jakaa ajatuksia.
Ja tottakai haluaisin näyttää hänelle, että selviän hyvin ja hän ei merkitse minulle mitään. Esittää, että olisin se voittaja tässä jutussa ja hän se menettää paljon. Ehkä se laittaisi hänet ajattelemaan ja ikävöimään minua, kun lopettaisin yhteydenpidon täysin. Mutta vaikea sitä on huijata itseään ja laittaa tuo ajatus toimeen, koska minä se oikeasti välitän ja jään häntä kaipaamaan, kaiken paskan jälkeenkin.
Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa ja epäoikeudenmukaista? Haluaisi jatkaa elämää, mutta muistojen vankilasta niin vaikea päästä vapaaksi.
Minulla ei ole lohduttavia sanoja kummallekaan, mutta myötätuntoni saatte kokonaan. Itse en edes halua kuvitella mitä tuntisin, jos eroaisimme avopuolisoni kanssa. Teillä on varmaan kamalan rankkaa. : (
Jos psykologille meno on vaikeaa (tai ajan saa vasta kuukausien päähän), suosittelisin ottamaan yhteyttä omalle terveysasemalle ja kysymään aikaa psykiatriselle sairaanhoitajalle. Heillä on usein pitkät vastaanottoajat ja aikaa kuunnella sekä keskustella. Psykologi auttaa sinua jäsentelmään ajatuksia ja puhumaan mieltäsi vaivaavista asioista. Usein ihan se, että voi kertoa henkilökohtaisista asioistaan toiselle ilman että tuomitaan tai vähätellään, auttaa jaksamaan. Häneltä saa varmasti myös selviytymiskeinoja jaksamiseen. Psykologille kannattaa mennä heti, kun sellainen ajatus tulee mieleen. Usein ihmiset menevät liian myöhään keskustelemaan ammattiauttajien kanssa, jolloin asioista on kasautunut valtava mörkö omaan elämään.
Sosiaalitoimeen kannattaa myös ottaa yhteyttä, olisikohan paikkakunnalla nuorisovastaanottoa sosiaalipuolella? Heiltä saat tarkat neuvot, mitä tukia voit hakea ja tarpeen mukaan jopa täyttävät hakemukset kanssasi.
Et ole yksin.
Muista se.