Monta juhlaa

Antakaa vinkkiä, miten pukeutuisin, kun en voi kokonaan asua vaihtaa, ja samana päivänä lähiviikkoina on kolme tapahtumaa, joissa pääosin samat henkilöt paikalla. Ensin täytyy edustaa kunniamerkkijuhlassa, sitten teatteriin ja illalla vielä neuvosjuhlaan osallistumme. Olen muuten ihan tavallinen vieras, mutta mieheni on näkyvässä roolissa, vaikkakaan ei juhlinnan kohde. Viihdyn paremmin pitkissä housuissa, en voi käyttää kovin korkeita kenkiä, olen lyhyt ja kymmenen kiloa ylipainoa, ja kaikenlisäksi käsi paketissa. Suurin osa naisista on minua iäkkäämpiä, itse olen alle 50 v enkä haluaisi upota siihen mustan jakkupuvun perusrivistöön mitä suurin osa heistä juhlapukunaan käyttää. Mieheni pukeutuu tyylikkäästi ja nuorekkaasti, tilaisuuden arvon huomioon ottaen, mutta minulle nuo juhlinnat on huomattavasti harvinaisempia tehtäviä. Talvi vielä vaikeuttaa asun valintaa, siirrymme luultavasti jalkaisin teatterin ja juhlapaikan välit.
2360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hyvinistuva kotelomekko, jonka päälle puet ensimmäisessä tilaisuudessa samasta tai muusta sopivasta kankaasta sopiva lyhyen jakun. Teatterissa olkapäilläsi on kevyt värikäs huivi tai pashmina, joitakin koruja kaulassa ja/tai ranteessa. Neuvosjuhla = illallinen?

Ihan lättänät kengät eivät yleensä ole parhaat juhlakengät, mutta esim. kimaltelevat ballerinat vois käydä, ulkona tietysti liikutaan ulkokengissä, muutoin voi liukastua.

Äänestä
  • Kiitos tuosta neuvosta. En omista kotelomekkoa, enkä aio hankkiakaan, olen kompleksinen eriparisista sääristäni, joissa on myös arvet suonikohjuleikkauksista. Pidempänä pohkeen alle menevänä mekkona tuo neuvo on kyllä oikein käyttökelpoinen. Kengät on onneksi olemassa, pari vuotta sitten löysin viimein ihanat, sirot italialaiset "tanssijan kengät, eli pysyvät hyvin jalassa, ovat sirot ja riittävän tummat käydäkseen mustista, mutta eivät liian hienot kesämekkojenkaan kanssa, korkoa noin 5 cm. Matalan jalkapöydän ja ison pottuvarpaan vuoksi avokkaat ja ballerinat ei toimi minun jalassa. Ulkokengät täytyy lainata, omani ovat kovin lyhytvartisia hameen kanssa. Käsi ehkä siinä vaiheessa enää kevyessä rannetuessa, sitä joutunee huivilla peittlemään. Neuvosjuhlat on todellakin illalliset ihan fiineimmän mukaan, koko repertuaari kaunistautumisessa otettava käyttöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muamuija kirjoitti:

Antakaa vinkkiä, miten pukeutuisin, kun en voi kokonaan asua vaihtaa, ja samana päivänä lähiviikkoina on kolme tapahtumaa, joissa pääosin samat henkilöt paikalla. Ensin täytyy edustaa kunniamerkkijuhlassa, sitten teatteriin ja illalla vielä neuvosjuhlaan osallistumme. Olen muuten ihan tavallinen vieras, mutta mieheni on näkyvässä roolissa, vaikkakaan ei juhlinnan kohde. Viihdyn paremmin pitkissä housuissa, en voi käyttää kovin korkeita kenkiä, olen lyhyt ja kymmenen kiloa ylipainoa, ja kaikenlisäksi käsi paketissa. Suurin osa naisista on minua iäkkäämpiä, itse olen alle 50 v enkä haluaisi upota siihen mustan jakkupuvun perusrivistöön mitä suurin osa heistä juhlapukunaan käyttää. Mieheni pukeutuu tyylikkäästi ja nuorekkaasti, tilaisuuden arvon huomioon ottaen, mutta minulle nuo juhlinnat on huomattavasti harvinaisempia tehtäviä. Talvi vielä vaikeuttaa asun valintaa, siirrymme luultavasti jalkaisin teatterin ja juhlapaikan välit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu