KKO:n päätös ei poistanut vuokratyön laittomuuksia - "Homma jatk

Vuokratyöonhuijausta

KKO:n päätös ei poistanut vuokratyön laittomuuksia - "Homma jatkuu kuten ennenkin"

Korkein oikeus (KKO) linjasi viime keväänä päätöksellään, että vuokratyöntekijän määräaikaisen työsopimuksen perusteeksi ei riitä pelkkä asiakasyrityksen toimeksianto.

Perusteltuja syitä määräaikaisuuteen on lain mukaan esimerkiksi sijaisuus, tuotantohuippujen tasaaminen tai lyhytkestoinen työ, johon ei tarvita työvoimaa jatkuvasti. Jos tarve työvoimalle katsotaan pysyväksi, on solmittava toistaiseksi voimassa oleva sopimus.

Palvelualojen ammattiliitto PAMista kerrotaan, että työnantajat ovat entistä varovaisempia, mutta väärin perustein solmitut määräaikaisuudet eivät ole menneen talven lumia. Liiton mukaan KKO:n päätöksen perusteella laittomiksi katsottavia määräaikaisuuksia solmitaan yhä.

– Esimerkiksi varastopuolelta kuuluu, että koko ajan porukka vaihtuu. Se on merkki siitä, että koko ajan tehdään määräaikaisia sopimuksia ja homma jatkuu samalla tavalla kuin ennenkin, PAMin toinen varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen sanoo.

Matkailu- ja ravintola-alan neuvottelupäällikkö Annika Rönni-Sällinen PAMista sanoo, että osa työnantajista on muuttanut toimintaansa KKO:n päätöksen jälkeen oikeaan suuntaan, mutta tilalle on tullut uusi ongelma.

– Vaikka tehdään toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia, työtunnit sovitaan vähäisiksi. Välttämättä ei taata yhtään tuntia tai sopimuksessa lukee työtuntien määränä nollasta johonkin määrään tunteja.


---------------
Älkää ihmiset alistuko tälle orjuuden nykyaikaiselle muodolle eli vuokratyöhön.

0

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pystyisitkö pitämään

        Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
        Ikävä
        80
        7732
      2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

        Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
        Yrittäjyys
        85
        7691
      3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

        Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
        Maailman menoa
        166
        6099
      4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

        Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
        Ikävä
        55
        5016
      5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

        Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
        Ikävä
        20
        4179
      6. Onnettomuus

        Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
        Kuhmo
        5
        3930
      7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

        Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
        Ikävä
        38
        3652
      8. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

        ...ei tykänny Sanna Marinista
        Maailman menoa
        8
        3617
      9. Tuntuuko ettet tiedä

        Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
        Ikävä
        31
        3567
      10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

        Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
        Maailman menoa
        30
        3510
      Aihe