Voi nyyh

Puoli vuotta ollaan oltu "suhteessa". Lainausmerkit siksi, että ollaan tunnettu jo kauan sitä ennenkin ja oltu kavereita. Mä en kai sit koskaan päässyt yli siitä kaverimoodista enkä vieläkään pysty suhtautumaan täysin luontevasti mieheen fyysisesti. En pysty näkemään häntä puoleensavetävänä. Tai no, kyllä mä jotain fyysistä lämpöä tunnen, mistä syystä kaveruus on suhteeksi muuttunut. Näiden kuukausien aikana olen toki nauttinut seksistä ja koska olen häneen muuten ihan hulluna, olen halunnut antaa hänelle mielihyvää. Mutta silti tuntuu itsestä epärehelliseltä, kun en itse oikeastaan halua häntä. Hän kehuu mua kauniiksi ja seksikkääksi ja mä mietin että kuuluisko mun kehua häntä kans vastaavasti... :(

Hänen kanssaan oleminen on helppoa ja mukavaa. Huumori menee hyvin yksiin ja arvot on yhteiset. Mun ala-asteikäinen poikanikin on häneen ihan hulluna ja tulevat todella hyvin juttuun. Tunsivat toki jo aiemmin toisensa.

Tavallaan näen hänen kanssaan kivan tulevaisuuden; ehkä jopa yhteisen lapsen. Rempattais asuntoa, käytäis matkoilla, laitettais ruokaa, katottais telkkaria.

Mutta silti, säännöllisesti tulee seinä vastaan ajatuksissa. Mietin että ei hemmetti, mihin mä olen itseäni ajamassa. Tulee päiviä, jolloin mua ärsyttää koko mies ja kavahdan kosketustakin... Vaikka toinen käyttäytyy kokoajan aivan ihanasti. Ja kun olen kuitenkin elämässäni tuntenut himoa miehiä kohtaan, tiedän miten upeaa on kun sormissa kihelmöi kosketuksen odotus... Voinko elää loppuelämäni ilman sitä? Mutta tuntuu että mun olis pitänyt sanoa jotain aiemmin. Mutta mitä? Olen mä toki keskustellut epävarmoista tunteista ja niin on hänkin. Ei välttämättä oltais vielä pitkään aikaan muuttamassa yhteen tai mitään. Kumpikin ollaan erottu ja vähän varovaisia. Mutta hänen käsityksensä mukaan me ollaan nyt suhteessa siitä syystä, että meillä on hauskaa nimenomaan seksuaalisesti. Muutenhan me oltais ihan samassa tilanteessa kuin aiemmin, paitsi että kavereina ei tavattu näin usein. Eli miten mä voisin nyt puolen vuoden jälkeen sanoa, että nimenomaan se seksuaalisuus tästä on oikeastaan puuttunut. Tai siis että mä en ole koko aikana kokenut häntä fyysisesti puoleensavetävänä... :( Kivan näköinen hän on ja monen naisen makuun, mutta mä nään hänet samana vähän pyörenänä suloisena, maailman herttaisimpana teinipoikana, jonka tapasin ekan kerran kun itse olin teinityttö. Nyt aikuisena miehenä hän on oikeasti aivan kultakimpale, helmi, timantti.

Jos tätä suhdetta nyt olen lopettamassa, mikä ehkä on se mikä tässä on tehtävä, miten se pitäisi tehdä niin, että voisin ehkä mahdollisesti säilyttää kaveruuden? Haluaisin olla rehellinen, mutten kuitenkaan loukata...

Vai olenko mä vaan hätänen, jos mä ajattelen, että tästä syystä pitäis lopettaa? Kun seksikin kuitenkin toimii aina kun siihen ryhdytään. Mä vaan en miehen nähdessäni ajattele ensimmäisenä tai oikeastaan ollenkaan että oi, ihana mies, tuota haluan suudella ja koskettaa. Seksihalut on ajoittain tosi kovat mullakin, johtuen hedelmällisestä vaiheesta kuunkierrossa. Muuten mieluummin vaikka löhöilisin vierekkäin lukemassa kirjaa ja välillä kommentoisin toiselle jotain lukemastani. Voisko se himokin vielä syttyä tykkäämisen ja luottamuksen ja kaiken muun ihanan kautta?

Ajatuksia?
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä tästä miehestä tekee nyt aikuisena kultakimpaleen, helmen, timantin? Ihan vain siksi kysyn, kun itsellä pitkä liitto ja nimenomaan se millainen hän oli, kun häneen rakastuin, oli se juttu. Tuota haluan suudella ja koskettaa, on juuri se, joka itselläni on ollut koko suhteen ajan voimakkaana pohjalla, vaikka nyt vanhuutta lähestyttäessä se ulkonainen habitus ei tai mikään ulkokultainen ei ole se juttu, vaan siellä se sisimmässä ja silmänpilkkeessä se jokin on.

Äänestä

Mies on valtavan huomaavainen, kannustava,, avulias, ystävällinen, iloinen, rauhallinen, hauska, fiksu, urheilullinen, hyvin toimeentuleva, lapsirakas, osaa kokataa ja nikkaroida ja kaikkea muutakin siltä välitllä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Melkein täydellistä kirjoitti:

Puoli vuotta ollaan oltu "suhteessa". Lainausmerkit siksi, että ollaan tunnettu jo kauan sitä ennenkin ja oltu kavereita. Mä en kai sit koskaan päässyt yli siitä kaverimoodista enkä vieläkään pysty suhtautumaan täysin luontevasti mieheen fyysisesti. En pysty näkemään häntä puoleensavetävänä. Tai no, kyllä mä jotain fyysistä lämpöä tunnen, mistä syystä kaveruus on suhteeksi muuttunut. Näiden kuukausien aikana olen toki nauttinut seksistä ja koska olen häneen muuten ihan hulluna, olen halunnut antaa hänelle mielihyvää. Mutta silti tuntuu itsestä epärehelliseltä, kun en itse oikeastaan halua häntä. Hän kehuu mua kauniiksi ja seksikkääksi ja mä mietin että kuuluisko mun kehua häntä kans vastaavasti... :(

Hänen kanssaan oleminen on helppoa ja mukavaa. Huumori menee hyvin yksiin ja arvot on yhteiset. Mun ala-asteikäinen poikanikin on häneen ihan hulluna ja tulevat todella hyvin juttuun. Tunsivat toki jo aiemmin toisensa.

Tavallaan näen hänen kanssaan kivan tulevaisuuden; ehkä jopa yhteisen lapsen. Rempattais asuntoa, käytäis matkoilla, laitettais ruokaa, katottais telkkaria.

Mutta silti, säännöllisesti tulee seinä vastaan ajatuksissa. Mietin että ei hemmetti, mihin mä olen itseäni ajamassa. Tulee päiviä, jolloin mua ärsyttää koko mies ja kavahdan kosketustakin... Vaikka toinen käyttäytyy kokoajan aivan ihanasti. Ja kun olen kuitenkin elämässäni tuntenut himoa miehiä kohtaan, tiedän miten upeaa on kun sormissa kihelmöi kosketuksen odotus... Voinko elää loppuelämäni ilman sitä? Mutta tuntuu että mun olis pitänyt sanoa jotain aiemmin. Mutta mitä? Olen mä toki keskustellut epävarmoista tunteista ja niin on hänkin. Ei välttämättä oltais vielä pitkään aikaan muuttamassa yhteen tai mitään. Kumpikin ollaan erottu ja vähän varovaisia. Mutta hänen käsityksensä mukaan me ollaan nyt suhteessa siitä syystä, että meillä on hauskaa nimenomaan seksuaalisesti. Muutenhan me oltais ihan samassa tilanteessa kuin aiemmin, paitsi että kavereina ei tavattu näin usein. Eli miten mä voisin nyt puolen vuoden jälkeen sanoa, että nimenomaan se seksuaalisuus tästä on oikeastaan puuttunut. Tai siis että mä en ole koko aikana kokenut häntä fyysisesti puoleensavetävänä... :( Kivan näköinen hän on ja monen naisen makuun, mutta mä nään hänet samana vähän pyörenänä suloisena, maailman herttaisimpana teinipoikana, jonka tapasin ekan kerran kun itse olin teinityttö. Nyt aikuisena miehenä hän on oikeasti aivan kultakimpale, helmi, timantti.

Jos tätä suhdetta nyt olen lopettamassa, mikä ehkä on se mikä tässä on tehtävä, miten se pitäisi tehdä niin, että voisin ehkä mahdollisesti säilyttää kaveruuden? Haluaisin olla rehellinen, mutten kuitenkaan loukata...

Vai olenko mä vaan hätänen, jos mä ajattelen, että tästä syystä pitäis lopettaa? Kun seksikin kuitenkin toimii aina kun siihen ryhdytään. Mä vaan en miehen nähdessäni ajattele ensimmäisenä tai oikeastaan ollenkaan että oi, ihana mies, tuota haluan suudella ja koskettaa. Seksihalut on ajoittain tosi kovat mullakin, johtuen hedelmällisestä vaiheesta kuunkierrossa. Muuten mieluummin vaikka löhöilisin vierekkäin lukemassa kirjaa ja välillä kommentoisin toiselle jotain lukemastani. Voisko se himokin vielä syttyä tykkäämisen ja luottamuksen ja kaiken muun ihanan kautta?

Ajatuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu