Kansanedustajan Pentti Kettusen (ps): Vihreille

"Kettunen esittää aloitteessaan, että UKK-kansallispuistosta rajattaisiin alue vihreiden eduskuntaryhmälle suurpetoihin perehtymistä ja koppakuoriaisten paimentamista varten".

http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194789095618/artikkeli/kohualoitteen tausta tasta syysta pentti kettunen suivaantui.html

Maatalousjaosto keskusteli valtion talousarvion suurpetokorvauksista ja oli sitä mieltä, että suurpetojen määrää pitäisi vähentää.

Toista mieltä ollut Karimäki nimitteli 70-vuotiasta Kettusta vanhaksi ukoksi tai ukonkäppänäksi, jota hän ei kuuntele.

Puheenjohtaja Eero Reijonen (kesk) kehotti Karimäkeä käyttäytymään kansanedustajan arvolle sopivasti. Reijonen vahvisti torstaina Kainuun Sanomille, että tieto pitää paikkansa. Hän on jo keskustellut Karimäen epäasiallisesta käyttäytymisestä myös eduskunnan puhemiehistön kanssa.

Karimäki puolestaan sanoi Kainuun Sanomille torstaina, ettei muista nimitelleensä Kettusta jaoston kokouksessa. Kysyttäessä hän ei pitänyt mahdollisena, että näin olisi tapahtunut, ja lopetti oitis puhelun.

Kettunen myöntää, että hänen aloitteensa on vinoilua Karimäelle ja yleensä vihreille, jotka hänen mielestään vaikeuttavat maaseudun elinkeinojen harjoittamista.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tottakai vihreille on järjestettävä sinne se alue.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma alue puistoon kirjoitti:

"Kettunen esittää aloitteessaan, että UKK-kansallispuistosta rajattaisiin alue vihreiden eduskuntaryhmälle suurpetoihin perehtymistä ja koppakuoriaisten paimentamista varten".

http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194789095618/artikkeli/kohualoitteen tausta tasta syysta pentti kettunen suivaantui.html

Maatalousjaosto keskusteli valtion talousarvion suurpetokorvauksista ja oli sitä mieltä, että suurpetojen määrää pitäisi vähentää.

Toista mieltä ollut Karimäki nimitteli 70-vuotiasta Kettusta vanhaksi ukoksi tai ukonkäppänäksi, jota hän ei kuuntele.

Puheenjohtaja Eero Reijonen (kesk) kehotti Karimäkeä käyttäytymään kansanedustajan arvolle sopivasti. Reijonen vahvisti torstaina Kainuun Sanomille, että tieto pitää paikkansa. Hän on jo keskustellut Karimäen epäasiallisesta käyttäytymisestä myös eduskunnan puhemiehistön kanssa.

Karimäki puolestaan sanoi Kainuun Sanomille torstaina, ettei muista nimitelleensä Kettusta jaoston kokouksessa. Kysyttäessä hän ei pitänyt mahdollisena, että näin olisi tapahtunut, ja lopetti oitis puhelun.

Kettunen myöntää, että hänen aloitteensa on vinoilua Karimäelle ja yleensä vihreille, jotka hänen mielestään vaikeuttavat maaseudun elinkeinojen harjoittamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu