epätasa-arvoisimpia koko maailmassa

"Kiina on maailman epätasa-arvoisimpia valtioita. Tämän paljastaa virallisesti hallituksen vuosia pimittämä lukema, ns. GINI-indeksi, joka kertoo tuloerojen räikeydestä.

Hallitus on ensi kerran 12 vuoteen julkistanut tuloeroja mittaavan kertoimen. Se on nyt 0,474. Tätäkin ekonomistit epäilevät turhan alhaiseksi; joulukuussa kiinalaistutkijat esittivät arvoa 0,61.

Suomen Pankin mukaan arvoa 0,4 pidetään rajana, jonka ylittyessä tuloeroilla on taipumus johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Nollalukema merkitsee täyttä tasa-arvoa ja ykkönen sitä, että yksi ihminen saa kaikki tulot.

Paikallinen Tilastokeskus: Huomio tulonjakoon

Brasiliassa GINI-indeksi on 0,55, Argentiinassa 0,46 ja Venäjällä 0,4, kertoo Kiinan tilastokeskuksen johtaja. Hänen mukaansa talousmahdilla on syytä huoleen.

- Meidän on keskityttävä tulonjakoon. Toisaalta meidän on kasvatettava yhteistä kakkua, ja toisaalta meidän on jaettava se entistä paremmin.

Kiinan hallituksen on uumoiltu valmistelevan kauaskantoista suunnitelmaa tasa-arvon lisäämiseksi, mutta virallisesti hanketta ei ole vahvistettu.

Kiinan talouskasvu on tehnyt toisista miljardöörejä, mutta enemmistön tulot ovat pysyneet ennallaan.

Sotilaiden ja kommunistisen puolueen jäsenten ylenpalttinen elämäntyyli luksusautoineen ja huviloineen on jo katkeroittanut kansaa ja lietsonut poliittista jännitystä."
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noissa maissa tämän palstan ruikuttajaluuserit tallottaisiin mutaan.

Helppo haukkua Suomea Suomessa, Kiinassa, brasseissa ja Venäjällä se ei taitaisi olla aivan yhtä kivaa.

Äänestä

Voisi olla hyväksi ymmärtää, että Kiinan eliitti harjoittaa kapitalismia lähes sen puhtaimmassa muodossaan. Kiinassa teillä on näyteikkuna siihen, mihin eurooppalainen ja suomalainen kapitalismikin hyvää vauhtia johtaa ihan muista ismeistä riippumatta, ellei sen hillitsemiseksi tehdä mitään. Kommunismilla ei ole mitään muuta tekemistä Kiinan ja Venäjän nykymenon kanssa kuin se, että maiden eliitti on aikoinaan tuon ismin varjolla harjoitetun riiston myötä muodostunut.

Eikö olekin vittumainen asetelma: jos kapitalismia alettaisiin rajoittaa, olisi se silkkaa sosialidemokratiaa, eli juuri sitä, mitä S24-kansa eniten vihaa. Keksikää sille äkkiä uusi nimi, ettei tarvitse myöntää olleensa väärässä.

Äänestä
  • ollut demarivalta sata vuotta. Siitä ei ole kovinkaan kauan kun Kokoomuksella ei ollut mitään asiaa halllitukseen (ennen vuotta 1987) vaikka olisi voittanut jokaiset vaalit.

    Eli jos jotakuta on syyttääminen Suomen kapitalismista, niin demareita. Paavo Lipposen pääministerikaudella tehtiin suurimmat ja suurimman köyhyyden tuoneet leikkaukset.

    Oudolla tavalla tällä palstalla moni ruikuttaja kaipaa esim. Venäjälle, vaikka runkkarit olsiivat siellä katuojassa. ja Kiinassa ei paljon roikuttaisi netissä vinkumassa, nettisensuuri hoitelisi ruikuttajat.

    Äänestä

Käväisin tuossa viikko sitten Kuubassa.

Nettiyhteydet olivat hitaita ja niihin sai jonottaa tuntikausia. Wlania ei ollut.

Huvittavinta kuitenkin oli se, että jonossa oli vain turisteja eikä heilläkään mitään mahiksia debate-palstoille. Kuubalaisilla ei ollut asiaa nettiin ollenkaan.

Eipä paljon tämänk'ään palstan punikkiluuserit uikuttaisi Kuubassa;) Suomi on heidän mielestään kuitenkin se paskin maa. Hoh, hoh,

Äänestä
  • Mikäli tämän palstan passittomilla luuereilla olisi varaa matkustaa edes itäiseen mafiavaltioon, osaisivat he arvostaa Suomea huomattavasti enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kommunistit ovat kirjoitti:

"Kiina on maailman epätasa-arvoisimpia valtioita. Tämän paljastaa virallisesti hallituksen vuosia pimittämä lukema, ns. GINI-indeksi, joka kertoo tuloerojen räikeydestä.

Hallitus on ensi kerran 12 vuoteen julkistanut tuloeroja mittaavan kertoimen. Se on nyt 0,474. Tätäkin ekonomistit epäilevät turhan alhaiseksi; joulukuussa kiinalaistutkijat esittivät arvoa 0,61.

Suomen Pankin mukaan arvoa 0,4 pidetään rajana, jonka ylittyessä tuloeroilla on taipumus johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Nollalukema merkitsee täyttä tasa-arvoa ja ykkönen sitä, että yksi ihminen saa kaikki tulot.

Paikallinen Tilastokeskus: Huomio tulonjakoon

Brasiliassa GINI-indeksi on 0,55, Argentiinassa 0,46 ja Venäjällä 0,4, kertoo Kiinan tilastokeskuksen johtaja. Hänen mukaansa talousmahdilla on syytä huoleen.

- Meidän on keskityttävä tulonjakoon. Toisaalta meidän on kasvatettava yhteistä kakkua, ja toisaalta meidän on jaettava se entistä paremmin.

Kiinan hallituksen on uumoiltu valmistelevan kauaskantoista suunnitelmaa tasa-arvon lisäämiseksi, mutta virallisesti hanketta ei ole vahvistettu.

Kiinan talouskasvu on tehnyt toisista miljardöörejä, mutta enemmistön tulot ovat pysyneet ennallaan.

Sotilaiden ja kommunistisen puolueen jäsenten ylenpalttinen elämäntyyli luksusautoineen ja huviloineen on jo katkeroittanut kansaa ja lietsonut poliittista jännitystä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu