Kateellisena olen seurannut ystävieni tarinoita heidän lämpimistä väleistään sukulaisten kesken.
Ikävä kyllä täytyy tunnustaa, että olen todellakin kateellinen teille kaikille, joilla on lämpimät välit sukulaisten kesken - niin kuin ennen muinoin - sukujouluineen jne.
Yksin ole joutunut tieni raivaamaan, ei siinä mitään, hyvin olen pärjännyt.
Mutta aina on sielussa se tietty tyhjä kohta - olisipa minullakin lämpimät sukulaisuusuhteet ja turvaverkot.
Kaikesta huolimatta - pitäkää hyvää huolta läheisistänne:)
Ikävä kyllä täytyy tunnustaa, että olen todellakin kateellinen teille kaikille, joilla on lämpimät välit sukulaisten kesken - niin kuin ennen muinoin - sukujouluineen jne.
Yksin ole joutunut tieni raivaamaan, ei siinä mitään, hyvin olen pärjännyt.
Mutta aina on sielussa se tietty tyhjä kohta - olisipa minullakin lämpimät sukulaisuusuhteet ja turvaverkot.
Kaikesta huolimatta - pitäkää hyvää huolta läheisistänne:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hieno kirjoitus.
Et ole ainoa, joka näin tuntee, ikävä kyllä.
Onnea elämääsi, kaikesta huolimatta:)
Meillä sama juttu. Kotona oli kauheeta, isä hakkasi ja äiti oli kylmä ja luotaantyöntävä. E me lapsetkaan opittu toisista välittämistä, siksipä ei nyt aiukisinakaan paljoa tapailla. Sisarukset ei vastaa viesteihin, ei olla tavattu kymmeneen vuoteen. Yksi veli vastaa viesteihin kerran vuodessa ja toinen vastaa kuin normaali ihminen, vaikka en ole häntäkään tavannut miesmuistiin. Joskus ottavat yhteyttä kun tarvitsevat jotain. Onhan se ikävää, mutta mitäs teet kun eivät osaa normaalia kanssakäymistä.
Menimme aikoinaan naimisiin,kaksi yksinäistä.Kummallakaan ei sisaruksia.Meillä on kaksi lasta,joilla ei ole tätejä,ei setiä,ei enoja eikä serkkuja.Viimeinen isovanhempikin kuoli 26-vuotta sitten.Itse menetin isän 13-vuotiaana ja äitini 19-vuotiaana.Jäin orvoksi.
Eniten suren lapsiani,joilta puuttuvat läheiset sukulaissuhteet.
Elämä ei ole tasa-arvoista.Siihen tyytyminen.