Eilen Pohjoisrannassa ajellessani vierelleni liikennevaloihin pysähtyi kullanvärinen pikkubemu, jossa oli rättikatto pinkeänä sisällä istuvan minkkimirrin kutrien yllä. Tutkiskelin ihan ajan kanssa tätä tapausta, sillä jollain ihmeellisellä tavalla kevään kaikkialla pursuileva valo sai lähes minkä tahansa ilmiön tuntumaan eroottiselta. Naisella oli kettuturkki. MInkkejä en nähnyt missään. Hän oli noin nelikyppinen, pienirintainen ja silkkipaitainen. Arvelin hänellä olleen hame yllään, mutta tästä minulla ei ole todisteita. Ei havaintoja. Oli ripsien pidennystä ja lakkaa päässä pienen veneen fiksaamiseen asti. Hän oli käynyt ulkomailla, sillä kasvojen väri ei ollut aivan purkista tullut, niin kuin on tämän saitin väki.
Minusta hän oli seksikäs. Ei voi mitään.
(seksikästä naurua)
Minusta hän oli seksikäs. Ei voi mitään.
(seksikästä naurua)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja jos oikein funtsiin tätä seksikkyyttä niin joudun kummalliseen valoon, sillä nainen oli kuin malliesimerkki kaikesta siitä minkä koen ihmisen sisimmälle vieraaksi, vahingolliseksi ja turmiolliseksi. Olisin antanut mitä tahansa, jos olisin saanut mahdollisuuden syvähaastatella häntä vartin tai kaksi. Nyt hän jäi minulle mysteeriksi. Mutta ehkä näin on paras.
(naurua)
Tuskin aitoa seksikkyyttä. Pelkästään haurauden peittävää pintaa. Tahmeaa liimapaperia, mihin utelias katse kiinnittyy ja sokaistuu. Mitä täydellisempi ulos, sitä ontompi, vaativampi sisus. Näytä poikkeus, niin alan uskoa toisenlaiseen.
Kuvaamasi kaltainen ulospäin kaunis on taidetta, mihin on kulunut määrättömästi inhimillistä tuskaa ja työtunteja. Soisin monelle hänenlaiselle kauniille armoa vaativuudelta, tunteen riittävyydestä, vähemmän tarvetta varustaa itseään ulkomaailmaa varten.
Siinäkin naisessa, uskoisin, asuu Pieni Onni. Se on silti haudattuna, suojattuna vankina, eikä sen huuto kuulu ulos. Sitä kaitsee Itse Inho, ilkeämielinen musta julmuri.