Siinä syy miksi elintaso suomessa on eu:n jumbo kastia.Siksi kulutus tavaroiden hinnat pitääkin laskea ja duunareiden palkkoja nostaa jotta elintaso nousee.
Yli 100 000 vuodessa ansaitseville 70%verotus niin suomi lähtee taas nousuun!
Yli 100 000 vuodessa ansaitseville 70%verotus niin suomi lähtee taas nousuun!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se mikä täällä on kallista on asumiseen liittyvä eli sähkö, lämmityskulut ja asumisen verotus.
Nämä kulut vievät suurimman osan ihmisten tuloista, ilman niitä pienituloisetkin eläisivät ylellisesti.
Sen jälkeen tulee ruoka, joka on suomessa tosi kallista.
Kulutus tavaroiden hinnat ovat kyllä laskeneet.
Varsinkin tietokoneiden hinnat on tulleet alaspäin ja tietokoneen tehot kasvaneet.
Tietokone, joka on hankittu lähes 8 vuotta sitten, joka silloin maksoi lähes 1200 euroa, niin samalla hinnalla saa moninkertaisesti tehokkaamman tietokoneen nyt.
Samantehoisen tietokoneen saisi 200 eurolla, mitä se maksoi lähes 8 vuotta sitten.
On totta että elektroniikka on halventunut mutta kuitenkin ruoka sikahinnoissa että alan kohta pöllimään sitä isoista s&k mafioosojen kaupoista ilman omatunnon tuskia.
Myös palkat ovat jossain puola tasolla.
Todellakin rikkaiden verotus 70% ja veronkierrosta ankarat vankilatuomiot.
no niin, johan heti tuli ilmi tuo kateellisuus!
mä en voi käsittää tätä kateellisuuden määrää mitä tälläkin palstalla
on..ihan käsittämätöntä.
"Yli 100 000 vuodessa ansaitseville 70%verotus"
MIKSI NIITÄ PITÄISI LISÄ RANGAISTA JOTKA OVAT ELÄMÄSSÄÄN ONNISTUNEET?
Mä en tätä ymmärrä.
Jos joku onnistuu työssään ja siitä "palkitaan" vaikka 100k palkalla,
joka ei edes ole paljoa, niin miksi ihmeessä se ihminen
pitäisi ryöstää?
Vttu että oot kateellinen luuseri
Moni niin sanottu rikas on perinyt rahat ja eivät ole ikinä joutuneet tekemään mitään sen eteen(kulta lusikka hanurissa syntyneet) ja juuri ne ovat niitä tyhmimpiä turvan aukojia vähän kuten sinä depiili luuseri.
Syy miksi rikkaiden pitää osallistua lama talkoisiin on se että niin suomi lähtee nopeammin nousuun mutta ethän sinä poju mitään viellä tajua,koita käydä ne koulut ensin loppuu.
kuinka moni perinyt ja kuinka moni on itse ansainnut?
Olis kiva nähdä asiasta faktaa eikä tuollaista turhaa veikkausta
"rikkaiden pitää osallistua lama talkoisiin "
- Suomessa on progressiivinen verotus, kyllä "rikkaa" osallistuu.
Jos tienaat 100k eli noin 8000e/kk on vero% luokkaa 40-45%.
Joten sadantonnin tuloista 40tonnia veroja.
Paljonko sinä maksat veroja, pappa?
Sadan vuoden päästä, ei tälläkään asialla ole meille mitään merkitystä. Joten miksi vouhotetaan turhista? Aina on ollut rikkaita ja köyhiä, eikä tämä tule muuksi muuttumaan koskaan. Nauttikaa elämästä.
Katsokaa tuota iltiksen verotieto juttua, sieltä selviää, etä
suurituloisimmat maksavat veroa alle30%.
Ainoastaan palkkatuloja verotetaan liikaakin.
Pääomatulot samalle tasolle, se on oikeudenmukaisuutta.
2 prosentin palkan korotus matalapalkka alala ei pisaa enää euro aikana vaikka taantumasta puhutaan siitä huolimatta kulutus tavarat nousee kuin pullataikina ainoistaan elekroniikka on halventunut,
Kun palkat nousee niin tavararkin hinta nousee rakentaminen työpalkat nostaa
asunnon hintaa ovaran pyörä ja kun on tuetut ruokatavat halvat ruuat on
keinotekoinen hinta