kannattaako sammuneeseen kekäleeseen puhaltaa

Onko kokemuksia lässähtäneen vanhan parisuhteen elvyttämisestä?
25362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jos tulta ei pidä yllä, se sammuu. Kannattaa kuitenkin yrittää puhaltaa kekäleeseen, jos se tuli roihahtaisi uudestaan. Ei voi sitten jälkeen päin harmitella, ettei yrittänyt.

Äänestä

Niin roihahti liekkiin täälläkin. Nyt ei harmita, kun yritimme. Välillä sivusta tuleva myrskytuuli yrittää tehdä tuhojaan, mutta vain vahvistuu liekki ja polte. Usein parisuhteessa kiire, stressi ja yhteisen ajan vähyys on ongelmien takana ja pitkässä vanhassa parisuhteessa on niin paljon kaikkia muita elementtejä kuin pelkkä alkuhuuma, joka vaan aina laantuu. Tärkeintä onkin se, että rakastaa niin, että voi luottaa ja antaa sisinpänsä toiselle ilman vaatimuksia mistään. Hieno tunne, tästä tunteesta voi vain nauttia riittävän pitkässä parisuhteessa, kun tuntee toisen kokonaan.

Äänestä
  • Kiitos kannustavista esimerkeistä. Onko kokemusta ammattiauttajien avusta? En ole kovin uskovainen, mutta olen kuullut, että seurakunnalla on sellaista palvelua, eivätkä kuuleman mukaan sotke uskonasioita mukaan. Ei ole ihan varmaa, selvitäänkö tästä kaksistaan, sen verran kauan vieraantuminen on jatkunut. Muuten kaikki arkiset asiat ovat kunnossa, mutta on niin paljon vanhoja juttuja, joista ei aikoinaan heti keskusteltu.

    Äänestä

  • meno menneisyyteen kirjoitti:

    Kiitos kannustavista esimerkeistä. Onko kokemusta ammattiauttajien avusta? En ole kovin uskovainen, mutta olen kuullut, että seurakunnalla on sellaista palvelua, eivätkä kuuleman mukaan sotke uskonasioita mukaan. Ei ole ihan varmaa, selvitäänkö tästä kaksistaan, sen verran kauan vieraantuminen on jatkunut. Muuten kaikki arkiset asiat ovat kunnossa, mutta on niin paljon vanhoja juttuja, joista ei aikoinaan heti keskusteltu.

    Me myös vieraannuttiin, seksi loppu ja eikä ollut läheisyyttä. Elimme ja olimme kuin hyvät ystävät.
    Tilanne meni niin pitkälle, että molemmat haimme ulkopuolista suhdetta. Toisen jäätyä kiinni, alkoi tilanne purkautua ja minäkin tunnustin, etten ole aivan viaton.
    Pian pääsimme seurakunnan parihuhdenouvojalle, missä ei tosiaankaan puhuttu uskonnosta, vaan alettiin ruotia meidän suhdetta. Ihan siitä asti, kun tapasimme. Teki hyvää puhua asioita, joista ei oltu koskaan puhuttu.
    Tämän jälkeen olla käyty vielä kaupungin parisuhde neuvojalla ja minä kävin yksin terapiassa.
    Kyllä ammatti ihmisten luona käynnit ovat avanneet silmät. Elämä on muuttunut täysin ja mikä tärkeitä positiiviseen suuntaan. Olemme nykyjään kuin vastarakastuneet ja tätä tunnetta aijomme pitää yllä hautaan asti.
    Toki silloin vaikeina aikoina, olisin kaivannut vertaistukea, mutta eihän sellaista ole saatavilla. Nyt kuitenkin elämä hymyilee ja toivon sitä teille myös. Kyllä asiat järjestyy, jos molemmilla on tahtotilaa ja halua tutustua toisiinsa uudestaan.

    Äänestä

  • meillä roihahti kirjoitti:

    Onpa lohdullista lukea viestiäsi. Haluasin vielä kysyä muutamaa asiaa
    - kauanko olette olleet yhdessä?
    - kuinlka kauan suhteen "kaverivaihetta" ilman läheisyyttä kesti?
    - kauanko aikaa on siitä kun käsittelitte parisuhteenne tilaa, uskottomuus selvisi jne?
    - kauanko suhteenne on taas ollut "roihussa"?
    - minkä ikäisiä olette?

    Äänestä

  • Tahtoo yrittää! kirjoitti:

    Olemme olleet yhdessä 15v. Kaverisuhdetta kesti n.5v.
    Uskottomuuden tultua ilmi aloimme heti käsittelemään parihuhdettamme ja samalla se rakkaus roihasti uudestaan, kun sitä huomasi kuinka hyvä ja tärkeä se oma puoliso onkaan. Kävimme ammatti-ihmisten luona n. kaksi vuotta ja nyt on kestänyt kolmisen vuotta tätä onnea ja ihanuutta.
    Olemme viisissäkymmenissä.

    Äänestä

Olen ollut kahden vaiheilla, jatkanko yrittämistä. Välillä tuntuu, kuin päätä hakkaisi seinään, mutta nämä teidän jutut antavat uutta voimaa. Ehdotan puolisolle ammattiauttajan apua. Luulen, että hän hyväksyy ehdotuksen. Meillä on vielä hiukan keskinäistä luottamusta tallella ja kumpikin uskoo, ettei toinen ole käynyt vieraissa.
Hän kylläkin mainitsi monista ihailijoistaan, ja alkoi tuntua, että mulla on niistä huonoin lähtökohta, kun rasitteena on vanhat korvan taakse laitetut asiat. Niitä on niinkin paljon, ettei tarvitse ihmetellä ulkonevia korvia. Kiitos osallistumisesta juttuun, seurataan tilannetta.

Äänestä
  • Joskus olen miettinyt mitä kaikkea miehet vaimoilleen kotona kertovat "ihailijoistaan". Ei voi yleistää, että kaikilla olisi kuten minun tapauksessa. Kerron silti. Ihastuin aikaa sitten, viime kesänä itseasiassa naimisissa olevaan työkaveriin. Silloin olimme samassa työpaikassa. Tunne oli molemminpuolinen. Keskustelimme paljon ja hän kertoi eroavansa vaimosta kun lapset ei asu kotona. Eli muutaman vuoden kuluttua. Emme koskaan päätyneet sänkyyn. En halunnut mennä sille tasolle. Mutta henkisesti petimme ja petämme edelleen. Olenkin miettinyt miten kotona hän vaimolleen puhuu vai puhuuko mitään. Onko hän autuaan tietämätön miehen suunnitelmista vai puhuuko mies minulle Vain lämpimikseen. Minä toivoisin ja olenkin miehelle sanonut että puhuisi vaimolleen.

    Että ei ne kaikki ihailijat aina kaikissa tapauksissa syyttä suotta mukana "roiku". Ja on meitä kilttejä jotka eivät siihen vaimon paikalle halua ja vanhaa syrjäyttää ;-)

    Äänestä

  • Jos kusipääksi olen miettinyt mitä kaikkea miehet vaimoilleen kotona kertovat "ihailijoistaan". Ei voi yleistää, että kaikilla olisi kuten minun tapauksessa. Kerron silti. Ihastuin aikaa sitten, viime kesänä itseasiassa naimisissa olevaan työkaveriin. Silloin olimme samassa työpaikassa. Tunne oli molemminpuolinen. Keskustelimme paljon ja hän kertoi eroavansa vaimosta kun lapset ei asu kotona. Eli muutaman vuoden kuluttua. Emme koskaan päätyneet sänkyyn. En halunnut mennä sille tasolle. Mutta henkisesti petimme ja petämme edelleen. Olenkin miettinyt miten kotona hän vaimolleen puhuu vai puhuuko mitään. Onko hän autuaan tietämätön miehen suunnitelmista vai puhuuko mies minulle Vain lämpimikseen. Minä toivoisin ja olenkin miehelle sanonut että puhuisi vaimolleen.

    Että ei ne kaikki ihailijat aina kaikissa tapauksissa syyttä suotta mukana "roiku". Ja on meitä kilttejä jotka eivät siihen vaimon paikalle halua ja vanhaa syrjäyttää ;-)

    Äänestä

  • ei kakkoseksi kirjoitti:

    Jos kusipääksi olen miettinyt mitä kaikkea miehet vaimoilleen kotona kertovat "ihailijoistaan". Ei voi yleistää, että kaikilla olisi kuten minun tapauksessa. Kerron silti. Ihastuin aikaa sitten, viime kesänä itseasiassa naimisissa olevaan työkaveriin. Silloin olimme samassa työpaikassa. Tunne oli molemminpuolinen. Keskustelimme paljon ja hän kertoi eroavansa vaimosta kun lapset ei asu kotona. Eli muutaman vuoden kuluttua. Emme koskaan päätyneet sänkyyn. En halunnut mennä sille tasolle. Mutta henkisesti petimme ja petämme edelleen. Olenkin miettinyt miten kotona hän vaimolleen puhuu vai puhuuko mitään. Onko hän autuaan tietämätön miehen suunnitelmista vai puhuuko mies minulle Vain lämpimikseen. Minä toivoisin ja olenkin miehelle sanonut että puhuisi vaimolleen.

    Että ei ne kaikki ihailijat aina kaikissa tapauksissa syyttä suotta mukana "roiku". Ja on meitä kilttejä jotka eivät siihen vaimon paikalle halua ja vanhaa syrjäyttää ;-)

    Jaha. Lapsus kännykällä :-D automaattinen korjaaja androidissa lisäsi sanan väliin. Osuvaa ei siinä mitään. Mutta ei tarkoitettua

    Äänestä

  • ei kakkoseksi kirjoitti:

    Jaha. Lapsus kännykällä :-D automaattinen korjaaja androidissa lisäsi sanan väliin. Osuvaa ei siinä mitään. Mutta ei tarkoitettua

    Nyt ei ole kyseessä vaimo, joka kirjoittelee. Toisaalla samanaiheisessa keskustelussa joku kertoi löytäneensä kuvasarjan, jossa ensimmäisenä istui nuoripari penkillä lähekkäin, seuraavassa oli pari lasta välissä, seuraavassa pari lastenlasta ja viimeisessä istuivat kumpikin penkin vastakkaisissa päissä välillä neljän lapsen tyhjä tila. Osui niin omalle kohdalle, että pahaa tekee.

    Äänestä

  • ei kakkoseksi kirjoitti:

    Jos kusipääksi olen miettinyt mitä kaikkea miehet vaimoilleen kotona kertovat "ihailijoistaan". Ei voi yleistää, että kaikilla olisi kuten minun tapauksessa. Kerron silti. Ihastuin aikaa sitten, viime kesänä itseasiassa naimisissa olevaan työkaveriin. Silloin olimme samassa työpaikassa. Tunne oli molemminpuolinen. Keskustelimme paljon ja hän kertoi eroavansa vaimosta kun lapset ei asu kotona. Eli muutaman vuoden kuluttua. Emme koskaan päätyneet sänkyyn. En halunnut mennä sille tasolle. Mutta henkisesti petimme ja petämme edelleen. Olenkin miettinyt miten kotona hän vaimolleen puhuu vai puhuuko mitään. Onko hän autuaan tietämätön miehen suunnitelmista vai puhuuko mies minulle Vain lämpimikseen. Minä toivoisin ja olenkin miehelle sanonut että puhuisi vaimolleen.

    Että ei ne kaikki ihailijat aina kaikissa tapauksissa syyttä suotta mukana "roiku". Ja on meitä kilttejä jotka eivät siihen vaimon paikalle halua ja vanhaa syrjäyttää ;-)

    Kauan kohteellasi menee , kunnes pääsee ns. eroon lapsistaan? Tarkoittaako hän vain lasten täysi-ikäisyyttä vai todellista muuttamista pois kotioloista? Jahas, siinä olikin, että muutaman vuoden kuluttua, mutta kysymykselläni tarkoitin sitä, että odotatko nuo vuodet, muutamat, mitkä lienee? Kauan jaksat odottaa ja toivoa? Toimitte siis yhteisestä sopimuksesta ikäänkuin vaimon selän takana? Hiukan vaikea nyt ymmärtää, miksi odottaa, jos molemmat, myös se mies tahtoo sinua enemmän kuin vaimoaan?

    Äänestä

  • ei enää vaimoksikaan kirjoitti:

    Hei vain. Hän tarkoitti, että ero siloin on ilmeisesti helpompi kun lapset eivät asu kotona. Taloudelliset syyt, kun täällä päin ei ole halpa asua kenenkään.

    Minä elän täällä ihan omaa elämääni. Jos haluan treffeille niin menen. Jos minua silloin kiinnostaa kun hän on vapaa ja valmis niin sitten. En minä aio kotona istua kädet ristissä hyviä vuosia ja odotella ukkomiestä.
    Hän ei tietenkään asiasta pidä, mutta niin makaa kuin petaa. Ja siis kyllä tässä ihan aitoja tunteita on pelissä.

    Äänestä

Joo, minä en ole kenenkään vaimo. Kävin vain uteliaisuuttani tälla palstalla lukemassa, enkä mitenkään pahalla tai pahaa tarkoittaen kirjoittanut. :) Olen vain itse miettinyt tässä ihastuneiden tunteiden keskellä, kun niitä molemmat yrittää sammuttaa...että miten siellä kotona mahtaa mennä ja miten kommunikointi sujuu. Mies nimittäin minulle puhuu paljon ja kaikesta. Mutta niinhän se on, että jos suhteessa menee hyvin, silloin ei haikailla muualle. Ja kirota mielessä, hitto kun en saa suudella tuota toista ihmistä. Silloin on jokin pielessä. Halusin vain ehkä tuoda pienen näkökannan siihen "ihastuksen" kohteen näkökulmasta. Vaikka mitään en koskaan ole tekemässäkään, ellei mies ole ihan ilman minua eronnut ja vapaa.
Kuvaamasi kuvasarja varmasti on monille valitettavan totta. Tiedän tuttavapiiristä paljon pareja, joihin kyseinen kuvasarja sopii enemmän kuin hyvin. Tämä aikakausi tuntuu oleva sellainen, että halutaan jatkuvaa huumaa ja enemmän kokemuksia.
Valitettavasti...

Äänestä
  • Vaikka tämä suhde paljonkin paranisi, ei silloinkaan olla lähelläkään huumaa. Näiltä aikaisemmin onnistuneilta kysyisin, kauanko uudellen lämmittely vei aikaa ja mitkä olivat ne ratkaisevat askeleet?

    Äänestä

  • meno menneisyyteen kirjoitti:

    Vaikka tämä suhde paljonkin paranisi, ei silloinkaan olla lähelläkään huumaa. Näiltä aikaisemmin onnistuneilta kysyisin, kauanko uudellen lämmittely vei aikaa ja mitkä olivat ne ratkaisevat askeleet?

    Kuulostaa siltä kuin olisitte jo luovuttanut, mutta ette vain osaa päästää irti. Joskus ei osaa erottaa sitä kun on vain tottunut toiseen ja luulee sitä rakastamikseksi. Tiedän kokemuksesta. Me olimme hetken erossa ja palasimme vuodeksi vielä kiduttamaan toisiamme. Erosimme yhteisymmärryksessä ja olimme molemmat sitä mieltä että olisimme olleet valmiita eroamaan vuosia sitte.

    Äänestä

jos puolisot ovat samaa mieltä.

Meillä ratkaiseva askel oli toistemme kohtaaminen ja kipeistä asioista puhuminen, ilman syyllistämistä. Anteeksi antaminen ja asioiden hyväksyminen. Olimme epäonnistuneet, pettyneet toisiimme, mutta kuitenkin halusimme yrittää yhdessä parantaa suhdettamme ja korjata käyttäytymistämme.

Oli ollut vieraita suhteita, liikaa töitä ja stressiä. Lapset vei oman aikansa ja puolison huomioiminen unohtui. Tyypillinen kuvio, kun alkuhuuma väistyy ja arki astuu tilalle.

Elomme muuttui. Aloimme huomioida toisiamme ja se ruokki itse itseään. Kunnioitus palasi ja nyt elämme auvoista aikaa. Parasta tässä on se, että toiseen voi luottaa ja olla oma itsensä, ilman salaisuuksia.

Välittämisen ja rakastamisen myötä seksi palasi suhteeseemme. Toista ei voi muuttaa vain omaa käyttäytymistään voi. Molemipien halutessa toistensa parasta alkaa parisuhde kukkia ja silloin siinä on hyvä olla.

Äänestä
  • Paha juttu, me ei voida kipeistä asioista puhua. Alan pakata tavaroita.

    Äänestä

  • meno menneisyyteen kirjoitti:

    Paha juttu, me ei voida kipeistä asioista puhua. Alan pakata tavaroita.

    En tiedä, mitkä teillä on niitä kipeitä asioita, mistä ette voi jutella. Yleensä, niinkuin meillä ne asiat olivat seksi ja parisuhde. Parihuhdeterapiassa saimme apua näihin asioihin. Olimme todella kyvyttömiä keskustelemaan omista ja toisen toiveista ja haluista. Yleensä näistä asioista on helpompi puhua ulkopuoliselle, kuin omalle puolisolle.

    Äänestä

Voin sanoa vain omalta kannalta, puoliso haluaa jatkaa yhdessäeloa ilman tunteen häivääkään, eikä halua puhua ongelmista. Keskustelut päättyvät aina vanhojen asioiden kaiveluun, jotka ovat vain harkitsemattomia nälväyksiä molemmin puolin. Mitään sen vakavampaa ei tosiaan ole tapahtunut, mutta kun näitä nälväyksiä ei ole aikanaan puhuttu selviksi, on ne molempien mielessä kasvaneet kohtuuttomiksi. Tietysti seksi ja parisuhde kuihtuivat jo kauan sitten. Oikeastaan minua pidättelee enää laiskuus, kun pitäisi pesäerossa hoitaa kaikki siihen liittyvät asiat. Hiukan myös tympäisee hävittää kaikki ympärillä oleva omin käsin rakennettu kotipiiri.

Äänestä

Kyllä siihen kannattaa niin pitkään puhaltaa, kun tiedät ettei tollasia enää tartte kysellä!!!!

Äänestä

Yleensähän se pitkässä väljähtyneessä parisuhteessa (enkä tarkoita sillä lailla väljähtynyttä...) menee niin, että toinen puhaltaa ja toinen kusee siihen samaan nuotioon.

Äänestä

Ehdottomasti kannattaa, meillä ei ollut vielä ehtinyt sammua. Ensin puhalsin yksin ja sain toisenkin mukaan. Nyt parempaa kuin koskaan. Ette arvaakaan, en kerro tässä kaikkea, mutta jotain olen saanut peräkkäin monta, jota en koko liiton aikana ole onnistunut saamaan. Nyt annetaan mennä täysillä. Tehkää siis liittojenne eteen puhallustöitä, niin saattaa iskeä kovastikin kipinää. Älkää luovuttako ensimmäisestä tai toisestakaan vastoinkäymisestä.

Äänestä

Onnittelut vain niille, ketkä ovat onnistuneet syttymään uudelleen. Meillä jatkuu pattitilanne ja mieliala on jokseenkin matala. Alkaa olla konstit vähissä.

Äänestä
  • Mitä jos muutat otsikon ja asenteen meno tulevaisuuteen. Kuulostaa siltä, että odotat jonkun sanovan sinulle luovuta ja jatka eteenpäin omaa elämääsi. Tai antaisi maagiset avaimet millä saisitte suhteen kuntoon. Itse taistelin muutaman vuoden kunnes tajusin että olen halunnut lähteä koko ajan mutta en uskaltanut. Rohkeus on vaikea laji. Nyt oöemme exän kanssa hyviä ystäviä. Erosta 4v. Jän on onnellisesti avoliitossa toisen naisen kanssa ja minä onnellisesti deittailen yjtä ihanaa miestä. Näin se elämä vie.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

meno menneisyyteen kirjoitti:

Onko kokemuksia lässähtäneen vanhan parisuhteen elvyttämisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu