Suomeen muutti viime vuonna ennätysmäärä väkeä...

Suomeen muutti 30400 ja niistä ulkomaalaisia oli 22750 Suomalaisia muutti takaisin 7650. Jo 6 vuoden ajan muutto Suomeen on ollut suurempi kuin syntyvyys Suomessa joka on noin 8000 / vuosi. asiasta lisää iltalehti.
6119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Komisario on huolestunut syrjäytyneiden nuorten määrästä ja erityisesti niistä maahanmuuttajien Suomessa syntyneistä jälkeläisistä, joilla jäävät koulut kesken. Jengeissä on nimenomaan syrjäytyneitä nuoria." ELI SITÄ SAA MITÄ TILAA..

Äänestä

Tänne vaan koko Afrikka RAHAAAAAAA on ja KELA korvaa....

Äänestä

Maahanmuutto on rikkaus: AINAKIN MAAHANMUUTTAJALLE ( SUOMEEN)

Äänestä

Ei helevet..sä enää noita hyysääjiä syömään näitä vähiä verorahoja joita tuottavasta työstä tulee.

Äänestä

Johtuiko se tästä vai jostain muusta, mutta myös työttömyys Suomessa väheni joulukuussa 2012 alle 7 prosentin:

"Tilastokeskuksen tiistaina julkistaman työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2012 joulukuussa 180 000, mikä oli 12 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,9 prosenttia, kun se edellisvuoden joulukuussa oli 7,4 prosenttia."

http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomyys laski joulukuussa 69 prosenttiin/a2164850

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

Suomeen muutti 30400 ja niistä ulkomaalaisia oli 22750 Suomalaisia muutti takaisin 7650. Jo 6 vuoden ajan muutto Suomeen on ollut suurempi kuin syntyvyys Suomessa joka on noin 8000 / vuosi. asiasta lisää iltalehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu