Miten ateismi voi selittää kuolemanrajakokemukset?

Tuosta tuli joskus tässä Teemalta dokumentti, siis näistä kuolemanrajakokemuksista. Monet ihmiset ovat nähneet ruumiinsa ulkopuolelta kun heitä on elvytetty ja ovat osanneet kuvata tarkasti että mitä tilanteiden aikana on tapahtunut, vaikka aivotoimintansa on ollut nollilla. Edes hallusinaatioiden ja unien näkeminen ei ole tuolloin mahdollista. Kaikissa ihmiskunnan uskonnoissa on aina uskottu jonkinlaiseen henkimaailmaan. Siitä tämä onkin todiste, joskaan ei silti todista minkään yksittäisen uskonnon puolesta. Ateismille joka kiistää kaiken yliluonnollisen, kyseessä on kuitenkin haaste.
23325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olisiko sinulla jokin linkki tutkimukseen, josta selviää, että ihminen on ollut aivokuollut ja tietoinen yhtäaikaa?

Tarinoita on avaruusolennoistakin mutta ei ole perustetta sokeasti uskoa kaikkea mitä sinulle kerrotaan.

Kuolemanrajakokemuksia on tutkittu ja kirjattu. Mielenkiintoista on, että ne ovat sisällöltään hyvin kulttuurisidonnaisia.

Äänestä

Miksi ateismin tarvitsisi ja pitäisi selittää tuosta yhtään mitään?

Varmasti on miljoonia ihmisiä jotka on olleet tajuttomia tai anestesiassa tms. ja jotka ei siltä ajalta muista yhtään mitään. Todistaako tämä sitten mitään ns. yliluonnollisen puolesta tai vastaan?

Ei.

Äänestä

Ensimmäiseksi minulle tuli mieleen, että moniko aivokuollut, siis aivotoiminta ollut nollilla, on herännyt takaisin henkiin kertomaan toimenpiteistä joita hänelle on tehty? Minä en ole kuullut vielä yhdestäkään sellaisesta tapauksesta.

Jos taas et tarkoita oikeasti eivotoiminnan lakkaamista, vaan esimerkiksi vain tajuttomuuden tilaa, jolloin tietenkin aivotoimintaa on paljonkin, niin kyllä minä osaan keksiä mahdollisia selitysmalleja, kuinka ateisti voisi tällaiset selittää. Itse voisin vaikkapa ajatella niin, että me emme vain tiedä kaikkea ihmisaivojen toiminnasta, puhumattakaan siitä, että tuntisimme ihmisen kokonaisuuden tarkkaan. Jospa ihminen onkin psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus tavalla, joka voisi nykytietämyksen valossa vaikuttaa joissain tapauksissa jopa yliluonnolliselta. En minä sellaista mahdottomana pidä, ettei ihminen vaan tiedä vielä kaikkea. Minkään jumaluuden olemassaolostahan tämä ei puolestaan vielä sano yhtään mitään, jollei sitten joku ihminen halua välttämättä jumaluuksia siihen liittää.

"Ateismille joka kiistää kaiken yliluonnollisen, kyseessä on kuitenkin haaste."

Ateismi merkitsee uskonpuutetta jumalolentoihin. Periaatteessa se ei sulje mitenkään pois kaikkea yliluonnollista. Periaatteessa ateisti voi uskoa vaikka metsän keijuihin, kunhan ei usko niiden olevan jumalia. Toinen minusta aika haasteellinen kysymys on sekin, että mikä on yliluonnollista? Onko se jotain joka ei ole luonnollista alkuperää, vai onko kyse vain siitä, ettei ihminen kykene sitä selittämään, ja sellaista me tuppaamme kutsua yliluonnolliseksi?

Äänestä

Ei siinä ollut kyse aivokuolleista ihmisistä, vaan niistä joiden sydän oli pysähtynyt. Kun sydän on ollut pysähtyneenä 15 sekuntia, niin ihmisen aivokäyrä menee nollille eikä hallusinaatioiden ja unien näkeminen ole enää mahdollista ohjelmassa sanottiin. Mutta kuitenki ihmiset olivat tuona aikana nähneet itsensä ja olivat vielä jälkeenpäin pystyneet kertomaan elvytyksen tapahtumien kulun totuudenmukaisesti. Tuo ohjelma tuli Teemalta joskus, Googlesta voisi löytyä, mutta tarkkaa nimeä en enää muista.

Äänestä


  • Joo mutta oliko sinulla jotain luotettavaa lähdettä?

    Äänestä

  • "Kun sydän on ollut pysähtyneenä 15 sekuntia, niin ihmisen aivokäyrä menee nollille eikä hallusinaatioiden ja unien näkeminen ole enää mahdollista ohjelmassa sanottiin."

    Aivotoiminta ei kuitenkaan mene nollille.

    "Mutta kuitenki ihmiset olivat tuona aikana nähneet itsensä ja olivat vielä jälkeenpäin pystyneet kertomaan elvytyksen tapahtumien kulun totuudenmukaisesti."

    Elvytyksessä ei seurata aivotoimintaa. Tämä kertookin jo sen, että kyse on pelkistä kertomuksista. Ainahan näitä "ammattilaisia" on, jotka vannovat kertomusten nimeen, mutta todellista näyttöä ei ole.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Kun sydän on ollut pysähtyneenä 15 sekuntia, niin ihmisen aivokäyrä menee nollille eikä hallusinaatioiden ja unien näkeminen ole enää mahdollista ohjelmassa sanottiin."

    Aivotoiminta ei kuitenkaan mene nollille.

    "Mutta kuitenki ihmiset olivat tuona aikana nähneet itsensä ja olivat vielä jälkeenpäin pystyneet kertomaan elvytyksen tapahtumien kulun totuudenmukaisesti."

    Elvytyksessä ei seurata aivotoimintaa. Tämä kertookin jo sen, että kyse on pelkistä kertomuksista. Ainahan näitä "ammattilaisia" on, jotka vannovat kertomusten nimeen, mutta todellista näyttöä ei ole.

    tässä kuitenkin nimenomaan tutkittiin niitä kuolemanrajakokemuksia ja seurattiin mittareilla kokoajan aivotoimintaa.

    Äänestä

  • lifeafterdeath kirjoitti:

    tässä kuitenkin nimenomaan tutkittiin niitä kuolemanrajakokemuksia ja seurattiin mittareilla kokoajan aivotoimintaa.

    "tässä kuitenkin nimenomaan tutkittiin niitä kuolemanrajakokemuksia ja seurattiin mittareilla kokoajan aivotoimintaa. "

    Voisitko laittaa lähteen.

    Äänestä

  • no mutta nythän sinulla mennee kyllä sanat niin ristiin todellisuuden kanssa. Ensinnäkin, tässä maailmassa on ihan hitosti ihmisiä jotka tosissaan väittävät olleensa avaruusolentojen matkassa! Siihen et kuitenkaan usko? Kuinkas sinä sitten uskot että jos joku on ollut aivokuollut niin hän on nähnyt itsentä ja ympäröivät tapahtumat kuitenkin? Nyt täytyy kuitenkin muistaa että sydämen pysähtyessä aivotoiminta ei lakkaa, vaan vasta jonkun ajan kuluttua. Tämän takia jo "kuolleen" ihmisen elvytys on mahdollista, sillä aivot vielä ovat toiminnassa. Tämä myös selittää joidenkin ihmisten näkemät tunnelit vaikka he ovat jo tavallaan kuolleet, tosin vielä elvytetty koska he ovat voineet näkemästään kertoa ;)
    mutta jos ihminen kuitenkin on aivokuollut, ja hänet elvytetään on aivan varmaa se ettei hän muista tästä aivokuolleesta hetkestä yhtikäs mitään. Ne, ensimmäiset aivojen tekemät toiminnat heti elvytyksen jälkeen, voi myöhemmin muistaa niiden tapahtuneen aivokuolleisuuden aikana.
    Mutta sinulle pieni vink vink; käyhän koulun penkillä uudelleen niin saat vähän yleisivistävää tietoa tästä maailmasta.

    Äänestä

"Miten ateismi voi selittää kuolemanrajakokemukset?"

Jospa vilkaisisit joptain niistä lukemattomista aikaisemmista ketjuista, jossa asiaa on käsitelty.

"Monet ihmiset ovat nähneet ruumiinsa ulkopuolelta kun heitä on elvytetty ja ovat osanneet kuvata tarkasti että mitä tilanteiden aikana on tapahtunut, vaikka aivotoimintansa on ollut nollilla."

Höpöhöpö. Aivoissa voi olla toimintaa vaikka sitä ei kaikilla mittareilla huomatakaan (usein leikkauksissa aivotoimntaa ei edes seurata tarpeeksi tarkasti). Tämä on todennettu asia. Eikä ole mitään viitteitä siitä, että nämä kuvaukset tapahtuisivat juuri tiettyyn aikaan. Lisäksi tuo tarkasti kuvaaminen on vähintäänkin kyseenalainen asia ja mitään pitävää näyttöä ei ole saatu (kaikenlaisia kertomuksia kyllä riittää, mutta niin niitä on menninkäisistä sun muista öttiäisistä).

"Kaikissa ihmiskunnan uskonnoissa on aina uskottu jonkinlaiseen henkimaailmaan. Siitä tämä onkin todiste, joskaan ei silti todista minkään yksittäisen uskonnon puolesta."

Uskomukset eivät ole todisteita.

"Ateismille joka kiistää kaiken yliluonnollisen, kyseessä on kuitenkin haaste. "

Jospa ensin näyttäisitte niitä todisteita, niin katsotaan sitten sitä haastetta.

Äänestä
  • Kokemukset ovat luotettavia ja on selvää, että kokemuksia on. Kyse onkin kokemusten lähteestä.

    Rajatilakokemukset ovat kulttuurisidonnaisia, eikä niiden ole osoitettu olevan luonteeltaan yliluonnollisia.

    Netistä löytyy vaikka mitä tarinoita mutta se mihin voi luottaa on eri homma.

    Äänestä

  • ''Kiinnostaisi tietää millä tavalla sinä määrittelet luotettavat ja ei-luotettavat?''
    Esimerkiksi sinä olet epäluotettava, koska valehtelet niin paljon. Onionlehti on luotettava, koska se ei.

    Äänestä

"Monet ihmiset ovat nähneet ruumiinsa ulkopuolelta kun heitä on elvytetty ja ovat osanneet kuvata tarkasti että mitä tilanteiden aikana on tapahtunut, vaikka aivotoimintansa on ollut nollilla."



Jos aivotoimintaa ei ole, eli ihminen on aivokuollut. Hän todellakin on silloin kuollut. Eikä elä.


"Aivokuolemasta ei voi toipua, sillä verenkierron loputtua alkaa autolyysi ja solukudoksen hajoaminen. Aivokuolleena ei voi olla viikkoja, puhumattakaan kuukausista tai vuosista. Koska aivojen verenkierto on pysyvästi lakannut, aivot alkavat hajota. Myöskään verenpainetta ja sydämen toimintaa ei voida pitää yllä muutamia vuorokausia pitempään tehohoidonkaan avulla, vaan aivokuolleen sydämen toiminta lakkaa joka tapauksessa muutamien vuorokausien kuluessa." - Wiki

Äänestä

"Monet ihmiset ovat nähneet ruumiinsa ulkopuolelta kun heitä on elvytetty ja ovat osanneet kuvata tarkasti että mitä tilanteiden aikana on tapahtunut, vaikka aivotoimintansa on ollut nollilla. Edes hallusinaatioiden ja unien näkeminen ei ole tuolloin mahdollista. "

Oletkos koskaan huomannut että esim. ainakin jotkin kaukosäätimet toimivat vielä jonkin aikaa kun niistä on otettu paristot pois? Itse näkisin kyseisissä kokemuksissa olevan kyse hieman samantyylisestä ilmiöstä ainakin sikäli jos kyseisissä kokemuksissa oletetaan olevan jotain perää.

Eli siis uskon sen olevan todennäköisin selitys että vaikka sinänsä aivotoiminta olisi loppunut, aivoissa pysyy vielä hetken eräänlainen jännite, ilmiö jota voisi kutsua haamutietoisuudeksi.

Periaate on melko sama kuin tietokoneohjelmien kanssa, käyttömuistissa oleva ohjelma voi toimia vielä vaikka sen tiedostot olisivat ohjelman käynnistämisen jälkeen poistettu kovalevyltä. Ihmisen aivot ovat tässä tilanteessa siis kuin tietokoneen kovalevy kun taas ihmisen tietoisuus on aivojen sisäisen sähköjännitteen eli aivojen käyttömuistin sisäinen asia joka kykenee toimimaan vielä hetken ilman ihmisen kovalevyä eli itse aivoja.

Kun kyseinen jännite ei enää ole vuorovaikutuksessa aivojen kanssa, kyseinen näkyy aivotoiminnan puutteena mutta itse tietoisuus vielä selviää niin kauan kuin sähköjännite riittää sen ylläpitämiseen, vähän kuin tietokone tietää oikean ajan niin kauan kuin bios-paristossa riittää virtaa.

Tosin ruumiinsa ulkopuolella itsensä näkemisen uskon olevn puhtaasti harhaa joka on puhtaasti tuon haamutietoisuuden tilan rajoissa.

Äänestä
  • "Eli siis uskon sen olevan todennäköisin selitys että vaikka sinänsä aivotoiminta olisi loppunut, aivoissa pysyy vielä hetken eräänlainen jännite, ilmiö jota voisi kutsua haamutietoisuudeksi."

    Kaiketi näin, mutta jos aivotoiminta on todella lakannut, siitä ei enää toivu kertomaan jälkipolville. Tuo haamutietoisuudeksi kutsumasi jännite aivoissa voi periaatteessa kestää todellakin vain hetken ennen lopullista kuolemaa. Oleellinen tekijä näissä rajatilakokemuksissa on kuitenkin se, että niitä kokeneet ovat selvinneet hengissä niistä kertomaan.

    Äänestä

Oliskohan vaan niin että aivoissa vielä joku raksuttaa vaikka mittarit ei mitään näytäkään.

Äänestä
  • miten se muka olisi mahdollista?

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    miten se muka olisi mahdollista?

    No, mittarit eivät ehkä ole tarpeeksi herkkiä?

    Äänestä

Huoh... ei se ateismi selitä EDELLEENKÄÄN yhtään mitään!

Koittakaa nyt jo hevonvittu uskoa, kun teille sanotaan!

Helvetin tupajäärät kuuppajumit!

Ateismi = jumaluskon puute.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lifeafterdeath kirjoitti:

Tuosta tuli joskus tässä Teemalta dokumentti, siis näistä kuolemanrajakokemuksista. Monet ihmiset ovat nähneet ruumiinsa ulkopuolelta kun heitä on elvytetty ja ovat osanneet kuvata tarkasti että mitä tilanteiden aikana on tapahtunut, vaikka aivotoimintansa on ollut nollilla. Edes hallusinaatioiden ja unien näkeminen ei ole tuolloin mahdollista. Kaikissa ihmiskunnan uskonnoissa on aina uskottu jonkinlaiseen henkimaailmaan. Siitä tämä onkin todiste, joskaan ei silti todista minkään yksittäisen uskonnon puolesta. Ateismille joka kiistää kaiken yliluonnollisen, kyseessä on kuitenkin haaste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu