Olen itse tämä nainen. En käsitä yhtään mitä mulle tapahtuu. Ennen niin estoton, ujo, siveä minä - osaan näyttää olevani kaikkea muuta kuin estoton tai ujo. Tiedän naisen halujen nousevan taivaisiin iän myötä mutta että se on totta..?! Vai olenko tulossa hulluksi?
Olen aina ollut erittäin ehdoton pettämisessä jo ajatustenkin tasolla, kova itsekuri ollut tässä pitkässä suhteessa tai eihän tässä ennen mitään kuria tarvinnut kun koko seksi asiana tai mieskään/miehet ei niin inspiroinut mitenkään, ellei tositosi harvoin sitten niin sattunut vahingossa käymään.
Mutta viimeisen kymmenen vuoden sisällä olen kerran palavan intohimoisesti ihastunut toiseen jollaista en koskaan uskonut voivani kokea, lisäksi ihan tuosta vaan kuningas holin vaikutuksesta tein lähempää suht platonista tuttavuutta erään huomattavasti nuoremman miehen kanssa !!
En tunne enää itseäni. Pelottaa. En kontrolloi itseäni ollessani vähänkään enemmän juoneena jos joku "sopiva" kolahtaa, eli sen olen jättänyt pois. Olen ikäistäni huomattavasti nuoremman näköinen ja saan todellakin miesten huomion niin vapaalla kuin muuallakin tekemättä itselleni sen ihmeempiä ulkoisesti. Pelkään tuon sekoittaneen pääni jossain kohtaa, kun olen tajunnut "oman arvoni" ensi kerran. Olen ajatellut sen olevan syy tähän, itseeni. Olen varmasti itse ollut vastaanottavainen ja saan nyt maksaa tästä pitkän kakun. Koska en osaa "pelata" tälläistä.
Silti vaikka tajuan kaikena ja haluan muutosta enemmän kuin mitään, järkeni on välillä aivan kummallinen, mieleeni joskus juolahtaa se Eräs toinen ja saatan fantasioidakin muista aika röyhkeästi. Eihän se satuta omaa puolisoa mutta en todellakaan halua ajatella noin, koska pelkään sitten niiden toteutuvan jossain, joskus. Haluan nämä ajatukset pois päästäni, inhoan itseäni, pidän itseäni halpana *utkana (en ole pettänyt mutta jollakin tasolla olen) pelkään maineeni jo menneen ja olen valmis muuttamaan vaikka igluun keskelle pohjoisnapaa. Mieheni ei ole mitenkään kommentoinut tätä, hän saa hyvää makuuhuoneviihdettä kanssani, kai se riittää miehelle. Hän tietää arvoni, on aina tiennyt ja osannut elää sen kanssa. Mutta nyt vasta MINÄ itse olen ymmärtänyt tämän ja koitan kamppailla asian kanssa. Selville vesille, takaisin entiseen.
Olen aina ollut erittäin ehdoton pettämisessä jo ajatustenkin tasolla, kova itsekuri ollut tässä pitkässä suhteessa tai eihän tässä ennen mitään kuria tarvinnut kun koko seksi asiana tai mieskään/miehet ei niin inspiroinut mitenkään, ellei tositosi harvoin sitten niin sattunut vahingossa käymään.
Mutta viimeisen kymmenen vuoden sisällä olen kerran palavan intohimoisesti ihastunut toiseen jollaista en koskaan uskonut voivani kokea, lisäksi ihan tuosta vaan kuningas holin vaikutuksesta tein lähempää suht platonista tuttavuutta erään huomattavasti nuoremman miehen kanssa !!
En tunne enää itseäni. Pelottaa. En kontrolloi itseäni ollessani vähänkään enemmän juoneena jos joku "sopiva" kolahtaa, eli sen olen jättänyt pois. Olen ikäistäni huomattavasti nuoremman näköinen ja saan todellakin miesten huomion niin vapaalla kuin muuallakin tekemättä itselleni sen ihmeempiä ulkoisesti. Pelkään tuon sekoittaneen pääni jossain kohtaa, kun olen tajunnut "oman arvoni" ensi kerran. Olen ajatellut sen olevan syy tähän, itseeni. Olen varmasti itse ollut vastaanottavainen ja saan nyt maksaa tästä pitkän kakun. Koska en osaa "pelata" tälläistä.
Silti vaikka tajuan kaikena ja haluan muutosta enemmän kuin mitään, järkeni on välillä aivan kummallinen, mieleeni joskus juolahtaa se Eräs toinen ja saatan fantasioidakin muista aika röyhkeästi. Eihän se satuta omaa puolisoa mutta en todellakaan halua ajatella noin, koska pelkään sitten niiden toteutuvan jossain, joskus. Haluan nämä ajatukset pois päästäni, inhoan itseäni, pidän itseäni halpana *utkana (en ole pettänyt mutta jollakin tasolla olen) pelkään maineeni jo menneen ja olen valmis muuttamaan vaikka igluun keskelle pohjoisnapaa. Mieheni ei ole mitenkään kommentoinut tätä, hän saa hyvää makuuhuoneviihdettä kanssani, kai se riittää miehelle. Hän tietää arvoni, on aina tiennyt ja osannut elää sen kanssa. Mutta nyt vasta MINÄ itse olen ymmärtänyt tämän ja koitan kamppailla asian kanssa. Selville vesille, takaisin entiseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Estoton ja ujo & siveä ovat melkein toistensa vastakohtia. Ts. ujo ja siveä on estoinen, estynyt näyttämästä omia sisimpiä halujaan ja tahtojaan. Estoton sen sijaan ei tiedä ujoudesta eikä siveydestä mitään.
Jos "järki on aivan kummallinen", kannattaa alkoholi jättää kuvioista pois ja opetella kohtaamaan estonsa selväpäisenä, voittamaan ne ja kasvamaan estottomaksi ja rohkeaksi ihmiseksi, joka uskaltaa mitä vain ja missä vain, koska tuntee itsensä ja tietää tapansa.
Alkoholi onkin jäänyt kuten aloitusviestissäni kirjoitinkin jo. Muutenkin yleisesti huomaan tulleeni avoimmemmaksi persoonaksi kaikessa, en tiedä mistä rohkeus kumpuaa kun minut on tunnettu sinä hiljaisena ja ujona, siten itsenikin tunnen tai tunsin. Pelkään välillä olevani röyhkeä tahtomattani, uskallan sanoa mielipiteeni aiempaa rohkeammin, huuleheittokin sujuu jo hyvin. En tiedä onko tässä ongelmaa muualla kuin pääkopassani mutta todellinen se tuntuu olevan.