Miten ihmisen tulevan kuoleman voi vaistota?

Sain juuri tietää, että 90-vuotias isöäitini kuoli. Hän poistui tästä maailmasta niin kuin vanhan ihmisen pitäisikin, rauhallisesti tietäen, että lapsensa eivät ole häntä hylänneet.

Viimeisen kerran kun näin hänet joulupäivänä, hän pystyi liikkumaan hädin tuskin. Mieleeni painui hänen kasvonsa, miten silmänsä seurasivat minua herkeämättä, mutta kasvonsa liikkuivat muuten tuskin lainkaan. Ei edes puraissut, kun hänen hampaidensa väliin laitettiin suklaata. Silloin aloin miettimään, että onko hän täällä enää pitkään.

Kun lähdin, hän nukkui, mutta siltikin vaikka olin vetämässä pois kättäni, hän piti kiinni sitä lujemmin, aivan kun oli halunnut minun vielä jäävän. Mietin, että oliko se viimeinen kontaktini hänen kanssaan. Ja niinhän se olikin.

Mutta toisaalta, hän ei ollut parhaimmassa kunnossa enää pitkään, eikä muistanut edes omaa pitkäaikaista aviomiestään, joka selvästikin rakasti häntä myös vanhoina vuosinaan (ja oli kuollut 90-luvulla). Tiesin jo sikäli, että hän oli oluut pitkään jo "matkalla".
4232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun käyttää silmiään ja seuraa jo heikon, hauraan ja vanhan ihmisen olemusta, voi jokainen ajatteleva ihminen aavistaa, että loppu saattaa olla lähellä.

Ja itse kuoleva ihminen tuntiessaan voimiensa koko ajan heikkenevän ja tietoisuuuden hämärtyvän tietää elämänsä olevan loppumassa.

Äänestä

Ihmisen elämä on ihmeellistä. Itse uskon vakaasti että fyysinen elämä on vain pieni hetki ja väliaikainen keikka jassa ja tässä ruumiissa. Ihmisen elämä ei pääty fyysiseen kuolemaan vaan sielu ja henki jatkavat olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Tämä ajallinen ja kuolemisen kautta käytävä aika juontuu kun ihminen lankesi syntiin paratiisissa. Alussa ei ollut tarkoitettu että ihminenen kuolisi vaan eläisi iankaikkisesti. Kun ajallaan Jumalan määräämä aikaan tulee täyteen ihmiskunnalle niin tulee ylösnousemus ja myös silu ja henki saa ylösnousemuksen kautta uuden kirkastetun ruumiin. Silloin jälleen ihmisellä on ruumis, sielu ja henki niin kuin alussa oli tarkoitettukin. Uusi ruumis on täydellinen ja kuva tästä mitä nyt kannamme mutta kenelläkään ei ole geeni- ja valuvirheitä. Kaikki olemme silloin kauniita ja kuin nuoret aikuiset. Näin me Jeesuksen Kristuksen lunastamat uskovaiset uskomme tapahtuvan Raamatun opetuksen mukaisesti.
On hyvin mahdollista että mummolla oli jo tieto että hän pääsee pian muuttamaan taivaankotiin. Itsellänikin on vastaavanlaisia kokemuksia poislähtevistä henkilöistä. Kaikki eivät ole välttämättä oleet edes nuoria taikka sairaita.

Äänestä
  • Ei kukaan ole kuolemansa jälkeen tullu kertomaan missä on eli parempi olla miettimättä asiaa tai tuputtamatta sitä muille te uskotte johonkin kirjoihin joita jotku kirjoittaneet

    Äänestä

  • HUHHILI kirjoitti:

    Ei kukaan ole kuolemansa jälkeen tullu kertomaan missä on eli parempi olla miettimättä asiaa tai tuputtamatta sitä muille te uskotte johonkin kirjoihin joita jotku kirjoittaneet

    Isoäitini kuitenkin uskoi Jumalaan. Ja uskon itsekin - tosin uskoni pohjaa myös filosofiaan, ei vain uskontoon. Minun on tässä vaiheessa aika mahdotonta enää uskoa, etteikö absoluuttia eli Jumalaa olisi. Ja luulen, että se usko kantaa itselläkin elämäni loppuun (ja sen yli).

    Mutta en aio näkemyksiäni tässä alkaa perustelemaan, tämä ei ole oikea paikka, eikä kaikilla ihmisillä ole avoin mieli (ateistit kun voivat olla yhtä lailla kiihkoilijoita kuin uskovaiset, mikä on todistettavissa).

    Jumalan olemassaolo voidaan todistaa loogisesti vain ja ainoastaan metafysiikan ja eksistentialismin keinoin. Luonnontieteillä on vain rajoitetut aistit käytössään, ja näin ollen väärät työkalut siihen tehtävään.

    Kun hautajaiset järjestetään, aion auttaa isoäitiäni olemaan hengessä mukana, niiden asioiden myötä joita minulle opetti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsenlapsi... kirjoitti:

Sain juuri tietää, että 90-vuotias isöäitini kuoli. Hän poistui tästä maailmasta niin kuin vanhan ihmisen pitäisikin, rauhallisesti tietäen, että lapsensa eivät ole häntä hylänneet.

Viimeisen kerran kun näin hänet joulupäivänä, hän pystyi liikkumaan hädin tuskin. Mieleeni painui hänen kasvonsa, miten silmänsä seurasivat minua herkeämättä, mutta kasvonsa liikkuivat muuten tuskin lainkaan. Ei edes puraissut, kun hänen hampaidensa väliin laitettiin suklaata. Silloin aloin miettimään, että onko hän täällä enää pitkään.

Kun lähdin, hän nukkui, mutta siltikin vaikka olin vetämässä pois kättäni, hän piti kiinni sitä lujemmin, aivan kun oli halunnut minun vielä jäävän. Mietin, että oliko se viimeinen kontaktini hänen kanssaan. Ja niinhän se olikin.

Mutta toisaalta, hän ei ollut parhaimmassa kunnossa enää pitkään, eikä muistanut edes omaa pitkäaikaista aviomiestään, joka selvästikin rakasti häntä myös vanhoina vuosinaan (ja oli kuollut 90-luvulla). Tiesin jo sikäli, että hän oli oluut pitkään jo "matkalla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu