heitetään ukko pihalle joka ei suostu lähtemään yhteisestä kodista vaikka pette ja sitten haluaa jatkaa edelleen yhteiseloa ja kuitenkaan ei anna muuta kuin välinpitätättömyyttä.
miten
ero2
9138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä ajoin autoni kakkosen kotikadulle hänen ovensa lähelle. Vara- avaimen laitoin piiloon. Sakkopaikka, so what, mutta ei ollut kotirauhan piiriin kuuluvaa tilaa. Ukko joutui katsomaan autoa yövierailulle mennessään ja kakkosesta tuli hysteerinen. Viikko meni, ja ukko teki muuttoilmoituksen.
Toinen tapa lienee se että pelkästään osoittaa avoimesti ja jatkuvasti vihaa ja raivoa kotona huutamalla ja haukkumalla valehtelijaksi, huoripukiksi, miksi vaan, koko ajan juosten räksyttämässä ukon perässä aina kun voi. Sitkeästi, kunnes ukko väsyy kuulemaan ja muuttaa pois.
Kutsu joku luottohlö kylään. Kun ukko saapuu paikalle, aloita suureen ääneen puhe uskottomuudesta. Muista toistaa sitä, että ukko pettää mutta ei silti suostu muuttamaan vaan aiheuttaa sinulle vain lisää tuskaa rääkkäämällä sinua pettämisen lisäksi vielä sillä, että härsisti pakottaa sinut asumaan samassa kodissa tai ehkä yrittää savustaa sinua ulos omasta kodistasi. Myös luottohenkilösi soitto ukolle voisi auttaa. Kun ulkopuolinen kertoo, että pettäjä aiheuttaa puolisolleen lisä kärsimyksiä pakottamalla tämän asumaan samassa kodissa, pettäjäkin voi herätä vastuuseensa. Teoistaan vastaaminen tarkoittaa, että pettäjä jättää yhteisen kodin, ei petetty. Vain todella härski jätkä voi toimia niin että ensin itse pettää ja sen jälkeen vielä ajaa oman puolisonsa ulos hänen omasta kodistaan. Toista tätä tosiasiaa miehellesi koko ajan.
Jos anoppi on puolellasi, hän on paras hlö avaamaan miehen silmät vastuuseen. Oma ystävätyäredi tai joku muu vahva, oikeudentajuinen ja uskottomuusongelmaa ymmärtävä on hyvä valinta.
Yhteisestä kodista et voi heittää häntä pihalle mitenkään, ainakaan laillisesti. Eikun vaan torppa yhteisellä päätöksellä myyntiin, niin ei tarvitse miettiä, kummalla siinä on oikeus asua.
Miksi muuten et lähde itse, jos sua kohdellaan huonosti?
Petetyllä on oikeus jäädä omaan kotiinsa. Loukatkoon vaikka siellä ukkoa sitten, yhtä pahasti kuin ukko loukkasi häntä. Se on silmä silmästä, ja noudattakoon sitä se joka haluaa. Jos ei halua, sitten voi toki poistua omasta kodistaan, mikä kylläkin on lisäloukkaus uhrille kotiin linnottautuneelta pettäjältä. Härski mies, voi sitten todeta. Kandee ainakin kertoa kaikille, että ukko petti ja pakotti poistumaan kodista. Ymmärrän miksi eräät petetyt eivät enää kykene asumaan pettäjän kanssa, moni muukin ymmärtää. Yhteiselo tuollaisen jälleen on loputon tuska joillekin persoonille. Pettävän pitäisi lähteä aiheuttamasta lisätuskaa, mutta itsekkyydessään he eivät tätä ymmärrä.
Miksi minun pitäisi lähteä vaikka en loukannut miestäni, hän se veti viinaa ja tukka putkella meni menojaan ja minä pyöritin arkea työn ohessa. Katoin vierestä useammin kiltisti ukon touhuja ja jaksoin odottaa ja luottaa että tulee minun vuoro olla ensimmäinen kaikkien menojen jälkeen. Vaan eipä käynyt niin, puli-akkakin meni minusta ohi. Nyt ukolla naama kippurassa kun en hyväksynytkään hänen pettämistään, kaitpa luuli että pettämisen saa anteeksi kuten kaiken muunkin. Sano että jos en voi antaa anteeksi niin yritä unohtaa, miten voi unohtaa kun pettäminen sattu niin syvälle.
Kaiken muun voi antaa anteeksi, jopa väkivallankin, mutta pettämistä ei. Hyvä että sinullakin tuli raja jossain vastaan.
väkivaltaa ei meillä ole ikinä ollut, ei ole tarvinnut pelätä. Tämän pettämisen jälkeen mies muuttui todella välinpitämättömäksi minua kohtaa ja itsekin sanoi että yhteistä tulevaisuutta ei tule olemaan vieraan kanssa ja haluaa minun kanssa jatkaa, niin en voi ymmärtää pettämistä vai onko jo aivot tuhoutuneet liiasta juonnista ettei ymmärrä mitä teki minulle.Minun mielestä jos haluaa jatkaa yhdessä niin pitäisi miehen enämpi yrittää että saisi luottamuksen takaisin Minä olen ollut kantavana voimana meidän parisuhteessa.
Ei heitetä tuosta vain, koska pettäminen ei ole lain silmissä rikos.
Kuten tuolla joku kirjoittaakin, toki petetyllä on oikeus jäädä nykyiseen kotiin - mutta vain moraalisesti. Jos haluaa toiseen osapuoleen hajuraon, niin eiku ero vireille ja koska peruste osituksen tekemiseen muodostuu eron 1-vaiheen tultua vireille käräjäoikeudessa, vaatimus yhteisen kodin myyntiin laittamisesta pöytään. Jos aloittajan taloudellinen tilanne sen sallii, hän voi "ostaa ulos" petturin tämän siihen suostuessa tai päinvastoin. Tai sitten vain kämppä myyntiin.
Itse en jäänyt katselemaan, mitä pettänyt exäni "suvaitsee päättää" lopulta. Käryn käytyä ruinasi anteeksi antoa ja lupasi vaikka kuun taivaalta... No, eipä vakuuttanut, kolmen vuoden salasuhde ei ole aivan läpihuutojuttu!
Hankin itselleni ja teini-ikäiselle lapsellemme vuokra-asunnon ja samoihin aikoihin, kun ex pitkin hampain allekirjoitti lapsen "muuttoluvan", 1-vaihe tuli vireille. Ilmoitin petturille haluavani omani pois yhteisestä kodista ja pienen väännön jälkeen hän sai raha-asiansa järjestymään niin, että lunasti puolikkaan itselleen. Totta kai se karvasteli jättää yhdessä laitettu koti taakseen, mutta... En vain jaksanut alkaa tapella "oikeuksistani" tuon enempää. Vaikka jokin olisi moraalisesti oikeutettua, se ei välttämättä toimi käytännön elämässä.
ollaan avopari, talo maksettu yhdessä mutta kaiken muun hankkinut itse. Olisin ostanut miehen puolikkaan mutta ei käy kun on kuulemma vajan rakentaminen kesken ja itse ei osta minua ulos kun ei ole rahaa.