Parisuhteeni alkoi puolivuotta sitten. Olimme tunteneen jokusen vuoden ennestään ja alkuajasta lähtien oli kipinää molemmin puolin sitten, kun seurustelu vaivihkaa alkoi ensin syventyneestä ystävyydestä parisuhteeseen, niin jokin puuttui.
Ensin ajattelin molemmilla olevan sen verran suuret sydänsäryt takana, että molemmilla on jarrut päällä, mutta nyt tuntuu ettei tässä ole järkeä. Rakastan miesystävääni, mutta hän on etäinen ja alusta asti seksiä on ollut hyvin vähän kerran kaksi viikossa jos sitäkään. Teemme kaveri juttuja enimmäkseen kahdestaan eli katsomme leffaa kotona emmekä mene juuri koskaan mihinkään. Alussa hän ei halunnut kertoa kenellekään ja nytkin asiasta tietää vain pari yhteistä ystävää. Hänen perheensä (siskot ja äiti jotka heidätkin jotenkuten tunnen) ei tiedä mitään joten hän ei ole siis edes ilmaissut olevansa mitenkään ihastunut/rakastunut... Enkä ole viitsinyt vinkkaistakaan että olemme ihan oikeasti muutakin kuin hyviä ystäviä.
Olenko nyt sitten niin kuuluisasti VÄÄRÄN IHMISEN KANSSA??? :(
Ensin ajattelin molemmilla olevan sen verran suuret sydänsäryt takana, että molemmilla on jarrut päällä, mutta nyt tuntuu ettei tässä ole järkeä. Rakastan miesystävääni, mutta hän on etäinen ja alusta asti seksiä on ollut hyvin vähän kerran kaksi viikossa jos sitäkään. Teemme kaveri juttuja enimmäkseen kahdestaan eli katsomme leffaa kotona emmekä mene juuri koskaan mihinkään. Alussa hän ei halunnut kertoa kenellekään ja nytkin asiasta tietää vain pari yhteistä ystävää. Hänen perheensä (siskot ja äiti jotka heidätkin jotenkuten tunnen) ei tiedä mitään joten hän ei ole siis edes ilmaissut olevansa mitenkään ihastunut/rakastunut... Enkä ole viitsinyt vinkkaistakaan että olemme ihan oikeasti muutakin kuin hyviä ystäviä.
Olenko nyt sitten niin kuuluisasti VÄÄRÄN IHMISEN KANSSA??? :(
Vastaukset 21
Vanhimmat
Joo-o, olet, jos et voi tai "viitsi vinkkaistakaan", eli keskustella ja puhua aiheesta kaverin kanssa.
Muuta en osaa sulle sanoa aiheesta, mutta tästä juolahti mieleen muutaman vuoden takainen ns. kielletty ihastus. Leijuin yhden kesän noin puoli metriä jalat irti maasta, mikä lie huuma tai muu kuuma, joka kevensi olon, siis mielen, painottomaksi.
Jälkiviisaana voi sanoa, että ehkä se ei kannata, ryminä on hirrrvee, kun tulee alas.
En uskalla... "en viitsi" oli vähän väärä ilmaus. Kyllä hän on ääneen sanonut että mieltää meidät seurustelevaksi pariksi siis, mutta ei kayttäydy ollenkaan niinkuin sillä olisi hänelle väliä. Emme me seksiäkään harrastaneet ennenkö varmuus serustelusta ihan vakavassa mielessä oli molemmilla.
Eli teillä on ns. järkeen ja yhteiseen sopimukseen pohjautuva suhde. Ja jos molemmilla on sydänsuruja taustalla niin voi olla että tuo on molemminpuolinen laastarisuhde, joka ensikolhujen jälkeen roihahtaa palavaksi rakkaudeksi.
Voi myös olla että olette kerran olleet kunnolla rakastuneita johonkin toisiin, ettekä enää kykene rakastumaan uudelleen.
kummatkaan eivät ole käsitelleet erojaan kunnolla alta pois niin sitten se on tuollaista kituuttamista. pitkitetty laastarisuhde josta ei osata irtaantua
muutenkin en oikein usko että ystävyydestä saa kovinkaan hyvää suhdetta aikaan kun se kiihko saattaa puuttua, kun toisesta ajattelee kuitenkin enemmän kaverina kuin kumppanina.
musta tämä nyt on enemmän sellainen "friends with benefits" tyylinen hässäkkä, jossa 2 satutettua kaverusta ovat päätyneet sänkyyn. itse en ainakaan näkisi, että siitä kovin kunnollista suhdetta saisi, AINAKAAN ennenkuin nuo erot olisi käsitelty YKSIN pois alta!
ei paljoo kannata lifemockerin neuvoja uskoa..kun se ei tiedä asioista.
kuitenkin esim enemmän kuin sinä, kultaseni ;)
et todellakaan tiedä kun ei sinulla ole kokemusta
Itse haluaisin kuulla, minkälaista parisuhdekokemusta nimim. lifemockerilla on - ilmeisesti hyvinkin laajaa, kun kommenttia tulee aiheeseen kuin aiheeseen.
ei paljoo kannata välittää sen datapellen sanomisista. Kaikki sen sanomiset perustuu kirjoista/netistä luettuun tietoon eikä hänellä ole kokemusta naisista, muuta kuin äidistänsä.
Onpa tosi reipasta meininkiä mollata jotakuta joka esiintyy omalla kuvallaankin vielä täällä. Sen sijaan te ette! Aikuistukaa.
haha sinähän sen tunnut tietävän :D
ihan normaaleja (ja epänormaaleja) parisuhteita, minkälaisissa suhteissa sinä olet ollut?
se on kato kova paikka kun jollakin on sanottavaa ja itse ei osaa sanoa aiheeseen mitään. kun on heikko itsetunto niin tämä käy sitten omantunnon päälle kun tuntee itsensä tässä tilanteessa riittämättömäksi ;)
Mitä se 'rakastaminen' sitten on, miten se näkyy, missä se tuntuu? Mikä tekee hänestä sinulle nimenomaan rakastetun (_miehen_), ei vain ystävän?
Se ensihuuma on ensimmäisellä kerralla, mutta kuten aina seuraava on jo laimeampi, jos sitä huumaa etsii, se on turhaa. Se suurin on vain kerran ja kestää vain hetken.
Silloin kun saman katon alle muutetaan, alkaa muutos ja ihan pakosta. Kumpikin lähtee työhönsä, palataan joskus hyvinkin väsyneinä, siltikin on hoidettava kodin asiat, ruuat, siivoukset, pyykinhuollot ja jos lapsia kuuluu mukaan, heistä on hyvin paljon huollettavia asioita. Nämä kaikkihan puuttuvat seurustelusuhteesta, siinä tavattaan ilman näitä vaatimuksia, silloin ollaan vapaina arjen asioista. Joten on aivan mahdotonta sen jatkua, jokaiselle tulee mukaan tämä arkinen aherrus ja vastuu omasta ja perheen elämästä.
Sitä harhaa voi kuvitella, että toinen aiheuttaa tämän "harmauden", mutta eihän se niin ole, sillä samalla tavalla sen toisenkin elämä muuttuu.
Sitä nuoren aikuisen "kuin varsa laitumella" oloa ei voi saada takaisin. Minusta on jotenkin alkanut näyttää, että tätä harhaa ajatellen erotaan monesti aivan turhaan.
Kun aletaan kotona jurnuttaa, että kun nyt ei pääse sinne eikä tänne, ja alkaa jatkuva mörkönä oleo, kyllä siinä kutistuu se yhteinen elämä, ei se toinen jaksa kuunnella, sillä eihän hänenkään elämänsä ole yhtään mitään muuta.
Taitaa vain jäädä ajattelemetta, että on ihan itsestä kiinni, miten siellä kotona voidaan saada iloa elämään myös puolison kanssa.
Kun tuo harhan ajattelimen jää pois ja uskoo tähän perheeseen ha yrittää järjestää niitä yhteisiä lomamatkoja, joista sitten voi nauttia.
Itse lomilla pyrin järjetämään edes pien tuulahduksen perheen kanssa, jossa sitten ruokailimme eri paikoissa, joten en ollut kiinni ruuan laitossa tai kodin arjessa, oli ilo palata kotiin, mutta meillä koko perhe oli yhdessä lomalla, sillä loma on terpellinen myös puolisolle sekä lapsille normaalista arjesta.
Keskustelimme näkemästämme matkoilla, yritimme löytää virikkeellisä paikkoja. Niistä sai voimaa taas siihen pakertamiseen.
Juhlapyhät elimme juhlina, joulun, pääsiäisen ja juhannuksen, silloin vietimme vapaata kodin töistä, ne oli tehty etukäteen.
Luokaa itsellenne irtiottoja arjesta.
Tarkoitatko, että ensirakkaus on suurin rakkaus?
Ei ainakaan minun ja mieheni kohdalla. Kummallakin on takana useamman vuoden suhteita, miehelläni kihlaus ja itselläni avioliitto.
Silloin kun nuo suhteet olivat ajankohtaisia niin se oli rakkautta silloista kohdetta kohtaan.
Nykyään sanon, etten edes tiennyt tuolloin rakkaudesta mitään!
Rakastan miestäni niin, että sydämestä ottaa. Eikä siinä ole todettu mitään lääketieteellistä vikaa, siis minun sydämessäni...
Meillä näytetään arkenakin tunteita, pusutellaan ja halataan kiireen keskellä.
Siitä saa sitä voimaa arjessa jaksamiseen.
Toisinaan on ikäviäkin päiviä, mutta tavallisena päivänä meillä nauretaan onneksi paljon. Yritämme nähdä asiat optimistisesti!
Pyrimme käymään etelässä pari kertaa vuodessa kotimaan lomien lisäksi, mutten voisi kuvitella, että ainoastaan silloin "voisimme nauttia".
Kyllä siitä arjestakin pystyy nauttimaan kun näkee (ja tiedostaa!) ne arjen hyvät hetket eikä jää pyörimään "kiire, väsyttää, tylsää"-ajatuksiin. Arjen ilot voivat olla hyvinkin pieniä, mutta ne pitää huomata.
Mikä piristää paremmin kuin pitkän päivän jälkeen kunnon rutistus rakkaalta ihmiseltä?
Itse olen hurjan kiitollinen ja onnellinen läheisistäni.
Aivan upeaa miestäni rakastan mielettömästi!!
Ei meilläkään ollut ensihuumaa. Seksiä oli tuskin koskaan. Miehestä olin ruma ja kännipäissään käski mun painua helvettiin ja selvinpäinkin toivotti vittuun. Mutta mä vaan roikuin vaikka kuinka lyttäs maanrakoon. Nyt ollaan naimisissa ja nyt vasta alan itsekin havahtua.
Joo... lähteä siis kannattaa. Kyllä se alkuhuuma pitää olla! Sääli niitä ihmisiä joilla luulo, että se on haihatusta. Kun rakkaus alkaa vahvasti, niin silloin siinä on jotain erityistä. Itse olen unohtanut ensirakkauteni täysin ja sitä seuraavat (on olemassa kyllä ja tykkäsinkin paljon, mutta nyt se tutuu merkityksettömältä) nykyisen mieheni tavattuani. Mitään vastaavaa en ollut tuntenut, vaikka pari kertaa elämässä luulin, että minua varten ei ole ketään. Hänen ilmaannuttuaan tajusin että ne entiset oli hyvä heittää mäkeen.
Mun alkuhuumattomuus johti 13 vuoden avioliittoon joka päättyi sitten siihen, että ei tuo tuon kummemmaksi muuttunut ajankaan kanssa. Yhdessä oltiin, seksiä harrastettiin, lapsia hankittiin, arki jaettiin. Vaimo oli kyllä 100% mukana jutussa, mutta itse en kokenut sitä "halolla päähän"-tunnetta edes silloin ihan alkuaikoina. Kaikki meni omalla painollaan.
No, tämän jälkeen löysin ihmisen, jonka kanssa koin tuon alkuhuuman, ja nyt tuntuu siltä, että palaset ovat kohdallaan. Huumaa ei ole, mutta pilkettä ja ihastusta on edelleen, ja tuntuu että olemme omasta tahdostamme yhdessä ja viihdymme yhdessä, teemme asioita yhdessä ja erikseen. Kaikki tämä piti suunnitella ja pakottaa liitossani, "parisuhteen hoitona".
Teet omat päätöksesi, mutta älä tee samaa virhettä kuin minä.
Silloin kun on oikeasti rakastunut johonkin siitä tekisi mieli huutaa koko maailmalle ja ei pysty pitää näppejään erossa toisesta. Ajatukset pyörii vain sen toisen ympärillä ja viiden minuutin ero tekee tiukkaa. Näin ainakin minun ja minun mieheni kohdalla kävi. Olen niin ylpeä että minulla on juuri hänet ja esiinnyn mielellään mieheni kanssa sekä ystävien seurassa että muuten julkisilla paikoilla. Kohta neljä vuotta yhteistä taivalta takana ja yhä rakkauden kipinät lentelevät. En uskokkaan että meidän suhteessa se "alkuhuuma" koskaan laimenee vaikka meno tietenkin on arkisempaa kun alussa!
No olet. Hei, sitä "jotain" eli alkuhuumaa joko on tai ei. Eli sovitte paremmin ystäviksi kun seurustelemaan keskenänne, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Nyt siis kissa pöydälle ja puhukaa asiasta, lopettakaa seurustelu ja jatkakaa ystävinä.