Tekijänoikeudet

Pankkiryöstöt voisivat myös olla edelleenkin kiellettyjä, mutta niistä ei rangaistaisi
Jos pankkiryöstöjä rangaistaisiin suhteellisesti samassa mitassa kuin nykyinen tekijänoikeuslakin. NIIN
Pankkiryöstäjä teloitettaisiin julkisesti kiduttamalla. Kakki verisukulaiset teloitetaan ja muut sukulaiset saisivat elinkautisen. Kaikki jotka olisivat myyneet tai valmistaneet ryöstössä käytetyt vaatteet aseet ym. saisivat sakkoja. Ryöstäjän synnytyksessä mukana ollut kätilö vangittaisiin ja saisi varoituksen jne. jne.
Eli mopo karkasi nykyisen tekijänoikeuslain laatijoita ja pahasti.

Aika kohtuuttomia nämä nykyiset (musiikin ja elokuvien) tekijänoikeudet joissa kymmeniä vuosi tekijän kuoleman jälkeen aineisto ei edelleenkään ole vapaan. Mikäli teknologian(patenttien) osalta tullaan vastaaviin ratkaisuihin niin sivilisaation kehitys pysähtyy seinään.

Ja tekijänoikeusrangaistukset eivät nykyään ole missään suhteessa tehtyyn rikokseen kuten tuo pakkiryöstäjä vertaus osoittaa. Eli nuori joka tekee tekijänoikeusrikoksen tuhoaa oman tulevaisuuden taloudellisesti lopullisesti. TÄMÄ ON SITÄ PRESIDETTI NIINISTÖN MAINITSEMAA AHNEUTTA TEKIJÄT. ETTEKÖ OSAA HÄVETÄ.
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos joltain on mopo pahasti karannu ja käsitteetkin hukassa puhumattakaan vertauksesta pankkiryöstön ja tekijäinoikeuden kesken niin sulta on vähän nyt hukassa kaikki ja mop läks.

Turhan on yhteiskuntaa ja Niinistöä ym. syyttää siitä jos jakaa tekijäinoikeusmateriaalia netissä ja jää kiinni ja saa maksettavaa, jokaine ääliökin tietää ettei netissä saa jakaa materiaalia joka ei ole omaa tai johon ei ole lupaa.

Samalla sun ajatuksella ihmiset vois ampua toisiaan ja syyttää siitäkin jotakuta muuta kuin itseään.

Ei jumankekka mitä ääliöitä täällä suoli24:ssa oikein on

Yritäpä mennä hei töihin, ole töissä se vaikkapa puoli vuotta ja tee se ilmatteeksi ja anna sen työn tulos muile ilmatteeksi! Oletko oikesti sitä mieltä, että maalarin maalaama taulu kuuluu ilmatteeksi kenelle tahansa haluavalle? oletko oikeasti sitä mieltä, että muusikon tekemä sävelmä kuuluu kenelle tahansa ilmatteeksi.. ei tod kuulu, se musiikki kun kuuluu muusikon kuoleman jälkeen sille perikunnalle ja se on ihan oikein. vai luuletko että sä antaisit sun perinnön ilmatteeksi jollekin kadun miehelle.

V...i...t...t.....uuuu mikä ääliö sä olet.

Äänestä

Hei minä suunnittelen laivoja ja muuta, mutta ei ne suunnitelmat ole minun lasten ja lastenlasten omaisuutta. Niistä saadan kyllä ihan kohtuu korvaus mutta ideat kopioidaan aika pian muualla.
Ahneita ootte. Ylen ahneita. Kyllä niitten muusikkojen tenavien itse pitäisi omansa ansaita.
Olisi suunkin soittamiset aika vähissä jos soitin teknologian suunnittelijat saisi samanlaisen oikeuden tekemisiinsä kun sinä olet tekemääsi musiikkiin saanut. Eipä ihme että musiikin kehitys on tyssännyt viime vuosina paikalleen.

Kuvíttele lääke patenteille samanlainen suoja kuin musiikille. Se tarkoittaisi että sinäkään et todennäköisesti oli edes elossa täällä mekastamassa sinun musiikin oikeuksista. Eli lääkeyhtiöt jotka ei kehitä uutta koko ajan menevät nurin, eli vanhaan ei voi turvata.

Olisi hyvä jos musiikin tekijöillä olisi samat oikeudet kuin muilla luovilla aloilla, kun musiikin patenttiajat raukenee niin muutkin saisi hyödyntää vapaasti. Tuntuu olevan nämä musiikin tekijät jotain vapaa matkustajia joiden ei tarvitse tehdä töitä kuin nuorena ja loppuiän voi levätä laakereilla.

Tuo pankkiryöstövertaus on muuten musiikintekijöiden yleisesti käyttämä vertaus joilla he puolustelevat kohtuuttomia oikeuksiaan.

Äänestä

Aivan naurettavia korvausvaatimuksia musiikin tekijöiltä. Raiskauksesta tulee pienempi sanktio. Keneltä mopo on karannut, kysyn vaan?

Äänestä

Kyllähän se on nyt niin, että kaikesta pitää maksaa. Asuminen maksaa, vesi maksaa, sähkö maksaa. Netti maksaa, läppärit maksaa, älypuhelimet maksaa. Jos jollain on arvoa, niin sitä ei saa ilmaiseksi.

Mietin vaan, että millä perusteella viihde ( elokuvat, musiikki, pelit ) on just se asia, josta sitten ei pidäkään maksaa. Eikö sillä ole mitää arvoa kuluttajille? Jos se on täysin arvotonta, miksi ihmiset haluavat niitä? Ja ennen kaikkea, miksi tämän viihteen pitäisi olla ilmaista? Miksi ruoka ei ole ilmaista? Jokaisen pitää syödä, mutta ilman viihdettä ei kuole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekijä myös kirjoitti:

Pankkiryöstöt voisivat myös olla edelleenkin kiellettyjä, mutta niistä ei rangaistaisi
Jos pankkiryöstöjä rangaistaisiin suhteellisesti samassa mitassa kuin nykyinen tekijänoikeuslakin. NIIN
Pankkiryöstäjä teloitettaisiin julkisesti kiduttamalla. Kakki verisukulaiset teloitetaan ja muut sukulaiset saisivat elinkautisen. Kaikki jotka olisivat myyneet tai valmistaneet ryöstössä käytetyt vaatteet aseet ym. saisivat sakkoja. Ryöstäjän synnytyksessä mukana ollut kätilö vangittaisiin ja saisi varoituksen jne. jne.
Eli mopo karkasi nykyisen tekijänoikeuslain laatijoita ja pahasti.

Aika kohtuuttomia nämä nykyiset (musiikin ja elokuvien) tekijänoikeudet joissa kymmeniä vuosi tekijän kuoleman jälkeen aineisto ei edelleenkään ole vapaan. Mikäli teknologian(patenttien) osalta tullaan vastaaviin ratkaisuihin niin sivilisaation kehitys pysähtyy seinään.

Ja tekijänoikeusrangaistukset eivät nykyään ole missään suhteessa tehtyyn rikokseen kuten tuo pakkiryöstäjä vertaus osoittaa. Eli nuori joka tekee tekijänoikeusrikoksen tuhoaa oman tulevaisuuden taloudellisesti lopullisesti. TÄMÄ ON SITÄ PRESIDETTI NIINISTÖN MAINITSEMAA AHNEUTTA TEKIJÄT. ETTEKÖ OSAA HÄVETÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu