Kuinka pieneksi ihmisen pitää tuntea itsensä ,

ennen kuin hän riittää ?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noin 170 senttimetriä pitkäksi. Seuraava kysymys.

Äänestä

Kyse ei ole fyysisestä pituudesta.

Äänestä

Riittää kun ei kuulu pihaustakaan, eli ei arvostelua missään muodossa.

Näkyvä saa olla, kunhan tekee sen sääntöjen mukaisesti, kuten kellon osanen.

Tyytyväisyyden esiintuominen on jopa suotavaa, mutta paha olo hyss hys.. jemmaan.

Äänestä

Suomi24-narsisteille riittää, että ei ole foorumin jäsen, mutta joskus kirjoittanut tälle. Siinä ei voi käyttää ei älyään, ei empatiaansa eikä mitään. Itse olen kokenut loukkavimmaksi, että foorumille postaamiani tekstejä käytetään selkäni takana varmaan kaikkeen mahdolliseen, mitä en itse arvosta ja mistä en itse edes tiedä ja siksi olenkin valinnut kirjoittaa mahdollisimman huonosti. Mulle riitti se, että noin 2000 tän Suomi24 foorumin älykkäimpiin kuuluvaa kirjoitustani aikoinaan poistatettiin mielivaltaisesti ja oudosti, vaikkeivat kirjoitukseni sisältäneet mitään asiatonta sisältöä - ne luultavasti löytyvät nykyään rasistien foorumeilta muokattuina, ne tekstit, ja lupaa minulta käsialani käyttöön ei ole kysytty.

En kiitos vastaa fyysisllisruumillisiin kyselyihin, kun en näe naamaa, enkä nimeä. Jos filosofisena kysymyksenä sinun tässä Suomi24:a esitttämääsi kysymystäsi mietin, niin: ei koskaan. Jos olisi nimellä kirjoittamisen foorumi, olisi kysessä täysin eri asia. Vaikea sanoa, kun en tiedä, mitä tarkoitat, enkä tiedä kirjoittajan persoonasta mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ole hyvä vastaa kirjoitti:

ennen kuin hän riittää ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu