En tiedä, voiko/ saako tällaista edes kysyä, mutta oletteko koskaan kertoneet itsemurha-ajatuksistanne/ aikeistanne läheisillenne? Ja todella kertoneet, ei mitään uhkailupöljäilyä tyyliin jonkun riidan päätteeksi "v*ttu mä tapan itteni!!"? Miksi olette kertoneet/ jättäneet kertomatta?
Entä haluaisitteko kuulla, jos läheisellänne olisi moisia ajatuksia? Miksi? Tai miksi ette?
Entä haluaisitteko kuulla, jos läheisellänne olisi moisia ajatuksia? Miksi? Tai miksi ette?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ainakin itselleni on kerrottu ja se on hyvä asia. Silloin ainkin voidaan kantaa yhdessä elämän taakkoja. En ole koskaan miettinyt tekeväni itsemurhaa, mutta kun elämssä oli todella synkät kuukaudet ja vuodet niin silloin pelkäsin että jos sekoan ja teen silloin itselleni pahaa. Ei itsemurha ole ihmisen elämän takoitus vaan aina löytyy ulospääsy ja solmut aukeavat.
Ehdottomasti haluaisin kuulla, jos läheiselläni olisi itsemurha-aikeita!
Ja pyrkisin tekemään kaikkeni, että hän muuttaisi mieltään. Tuntuu kauhealta ajatellakin, että joku läheiseni...
Mä oon tämmöne 19 vuotias jannu ja lukion loppua yritän selvitä.
Mulla on menny kaikki iha päin mäntyä tässä nämä viime vuodet ja muutenkin olen ihan lopen uupunut tähä hommaan, mutta ei mulla varsinaisia itsemurha-ajatuksia kaiketi ole. Välillä vaa toivoo et kävis jotai ja kuolis
En mä mitää näistä ole kenellekkää puhunu. Joskus joku ope kysyy, että kummone vointi on ja vastaan tyylii "iha hyvi" ja joku selitys perään, että väsyny tai paljon tekemistä, jos ope näyttää epälevän jonkin olevan vinossa.
Syy miksi en kerro, hmm. Varmaan nyt se, että vanhemmille ei halua kertoo eikä kehtaa ja sitte opettaja ja muut koulussa ei mitenkää oikeestaa liity mun elämään ni mitä mä niille menen jaarittelemaan jos kyrsii. Mitä ne edes voi tehä asialle muutaku voivotella. Suurempi syy siihe miksi en kerro on se, että JOS KUITENKIN tulis semmone ajatus päähä ja listin itteni, niin miltä se tuntuu siltä jolle olin just kertonu mun jutun. Ei varmaa kivalta
Mää kyllä itse haluaisin kuulla, jos iha kenellä vaa olis jotai itsemurha-ajatuksia. Jos vaikka pystysin tekemään jotai ja olla se tukipilari. Jos ei muuta ni voisin sitte ite infoo opettajille mikä on kaverin tila, koska opettajat osaa kyllä välillä olla todella ilkeitä, jos ne ei tiedä mikä oppilasta vaivaa. kokemusta on.
Etsi itsellesi joku ihminen jolle voit avautua. Mieluusti jokin mielenterveyspuolen henkilö, sellainen jonka kanssa kemiat käy yhteen.Sinun pitää saada puhua pahasta olostasi ja siitä kehtaa puhua myös vanhemmille.Jos kyse on opikeluasioista, opintoja voi siirtää myöhemmäksi, kun on taas enempi voimia. Jos tekisit itsellesi jotain, vanhempasi nääntyisivät ajatukseen, miksi eivät huomanneet pahaa oloasi, kun aivan varmasti he olisivat haluneet tukea auttaa sinua. sinulle löytyy varmasti tukea, kun vain uskallat avautua jollekin.Vaikutat herkältä ja empaattiselta ihmiseltä. sinullekin löytyy se tukipilari, mutta sinun täytyy ensin kertoa jollekin paha olosi.
Menetin rakkaan pikkuveljeni vuosia sitten itsemurhalle. Yritin kyllä auttaa kaikin tavoin, mutta en kyennyt auttamaan. Hän jo itsensä näännyksiin ja sitten teki sen kauhean teon. En vieläkään tiedä miten selviydyin. mutta syyllisyys oli hirveä. Sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet elämässä, älä hukkaa niitä! Olet nuori ja monella nuorella miehellä on vaikeaa tuossa iässä, tytöillä ehkä nuorempana.Puhumisella on monia hyviä vaikutuksia, kun saat jollekin kertoa ja puhua ihan kaikesta, sinun olosi helpottuu ja kuulet, että muillakin on ollut vaikeaa, mutta siitä on päästy yli. Sinäkin pääset ja olet sitten entistä vahvempi!
Iso voimahalaus sinulle.
Hei
Kylla sa parjaat, ihan varmasti.
Ei aina opettajat yms.vanhammatkaan ihmiset ole oikeassa, ne on by bok.
Sulla on varmaan taiteellisia lahjakkuuksia, ei nitæ koulussa voi tuodakkaan esille.
Anna ajan kulua- menee 10 vuotta niin olet vahvemmilla kuin opettajat aikoinaan.
Olen varma siita.
Ja sitten tuo toisen mollaaminen - olen jo itse 51 v- ja se jatkuu vielakin,- joten ala valita. Heikot tarvitsee jotain- meita muita - ponkittaakseen omaa itsetuntoaan.
Olen ollut 13-vuotta sairaanhoitajan norjassa - pateva tyøssa- mutta pienet virheet puheessa saa jotkut norjalaiset melkein hysteeeriseks-kun ei voi muulla puukottaa
selkaan..heh.parjaillaan
Hei
Luin ton mita kirjoitit . Kylla kaikki jarjestyy.
Ma kerron sulle yhden historian - kauan sitten.Mun isa kero sen mulle.
Sota aikaan Suomessa...
Kun sota oli ohi ja hevoset ja miehet - jotka palasivat sodasta- palasivat
tietæ joka menee ohi kotitalon . Yksi oma hevonen tuli takaisin ja sen tunsi ukki heti keittion ikkunasta . Yksi mies oli paastanyt hevosen vapaaksi riimuista ja se juoksi suoraan kotiin, monia kilometreja, kotiin ja etta sai elaa..voi sitæ riemua
Vielä lisäys tuohon kohtaan, että miksi en kerro.
Koska se varmaankin tulkittaisiin huomionhauksi ja tekosyyksi ja sitten vielä se, että pelkää sen jutun leviävän semmosille kenelle se ei kuulu tai niille joille ei haluu kertoo. Myös seki ku on semmone tunne, että saan sitte leiman ottaani, että mut muistettais aina semmosena outona, vaikka rupeis menemääki paremmi.
Kyllä mä varmaanki kertoisin, jos joku aikuinen tulis iha oikeesti tosissaan kysymään, että miten voi, eikä vaan sillee ihan muodon vuoksi.
Kiitos kaikille vastauksista. Annoitte hyvää ajattelun aihetta.
Olen itse niin kahden vaiheilla, ja juurikin tuon "huomionhaluisuuden" vuoksi. Perheeni pitäisi sitä taas yhtenä haihatteluna, joten heille on asiasta ihan turha puhua. Ja se ainoa, jolle olen ajatuksistani kertonut, alkoi vain huutaa ja selittää, miksi se olisi huono ratkaisu. Kaikki se oli niin noloa, onhan hän jo 10v katsonut vierestä räpiköintiäni, eikä siltikään ymmärrä, miksi tämä on hyvä ratkaisu.
Sinulle Naapurin poika haluaisin sanoa, että toivon, että löydät jonkun, jolle puhua. Olet kuitenkin vielä niin nuori. Toivoisin, ettei tällaisia kenenkään tarvisi ikinä miettiä, mutta olen tosiaan jo siihen ikään ehtinyt ja itseni kehnoksi tähän maailmaan havainnut, että minun kohdallani tämä on vain loogista. Noin nuorena on vielä toivoa elämän onnistumisesta (*), kehittää itseään ja tehdä oikeita ratkaisuja.
(*) siksi, että tämä on tietysti subjektiivista, kuten kaikki, mutten todellakaan tarkoita mitään miljoonaomaisuuksia, maailman kadehdittavinta puolisoa, ja täydellisiä lapsia, vaan ihan sitä, minkä haluaa itselleen onnistuvan, tuovan onnen. Jos ne nyt sattumoisin on noita yllä mainitsemiani, niin mikäs siinä :)
Ero on siina etta ne jotka tekevat itsarin- tekevat sen - kaikessa hiljaisuudessa - ovat jo paattaneet sen omassa mielessaan jo kauan, ilman toisia- ja tekevat sen. Taas toisin- elama ei ole yksiselitteista -on pohjalla myos huuto- auta minua -mutta vaikuttaa silta etta kaikkia vaan kiinnostaa omat hyvinvoinnin kuviot, siis ne jotka olisivat tarvinneet apua eivat sita saa--siis yrittakaamma vaan pitaa oma mielenterveytemme kurssissa.....viis muista
Olen ajoittain kyllä miettinyt, millaista se olisi joskus masennuksen keskellä, sen minä voin kyllä myöntää. Mutta se ei ole koskaan äitynyt niin pahaksi että olisin päättänyt tehdä sen oikesti ja/tai kertoa siitä muille.
Kyllä minä tämän elämän haluan kokonaan nähdä ennen kuin aika jättää, ja oppia siitä.
kiitti rohkasuista.
Semmosen kysymyksen kyllä haluaisin vielä kysyä, että onko teistä koskaan tuntunu, että opettaja kohtelee oppilaita eriarvoisesti. Esimerkiksi, että antaa toiselle hirveitä tuomioita, jos ei tee läksyjä ja sitten toiselle ei tapahdu mitää, jos jättää läksyt tekemättä
Kyllähän näitäkin tuli aikoinaan koulussa nähtyä. Ja sama toistuu työelämässä, toiset saa esim vapaatoiveensa helpommin läpi kuin toiset. Syitä on yhtä monia kuin meitä ihmisiäkin. Enemmän minulle kyllä sattui mukavia opettajia :)
En tiedä olosuhteistasi, mutta jaksan aina muistuttaa koululaisia tekemään läksynsä, ja hyvin! Itse en aikoinaan jaksanut, ja se on aina harmittanut. Kannattaa tehdä läksyt hyvin, ja vielä enemmänkin, koska se kaikki on sinua itseäsi varten :) Äh, tuntuu ihan jäkättäjä mummelilta, mutta uskothan kun vanha sanoo? :D "Älä tee niin kuin minä teen, vaan kuten sanon." Jätä epäreilut opettajat huomiotta, ja tee parhaasi omaksi eduksesi. Jos kostomentaliteetti on, mikä saa sinussa voimantunteen aikaan, niin menestyshän se on aina paras keino kostaa niille, joilta kokee saavansa epäreilua kohtelua :)
Kaikkea hyvää sinulle!
Minunkin kohdallani on myös pääosin ollut mukavia opettajia, paitsi yläasteella oli yksi opettaja, joka oli todella erikoinen. Olin jo ala-asteella kuullut kyseisestä opettajasta ja sen, että opettajan erottamisesta oli tehty jo ainakin kaksi adressia oppilaitten toimesta. Mulla ja kavereille kävi sitten niin huonosti, että siitä oppettajasta tuli meidän ryhmänohjaaja. No yläasteella tämä mun alamäki sitte alko.
Opettaja näytti vihaavan poikia ja oikeastaan kaikki pojat saivat samaa kohtelua, mutta myös osa tytöistä joutui opettajan kynsiin. Se opettaja teki kaikkea hirveää. Esimerkiksi 9 luokan talvella kun piti esitelmä tehdä ja laitoin kaiken likoon, että saisi numeroita nostettua. No opettaja sanoi koko luokan edessä, "kyllä minä tiedän milloin ei ole edes yritetty tehdä mitään". Se niiku sai mut ajattelemaan, että kannattaako edes yrittää ku mollataa silti.
Kolmatta adressia alettiin sitten kasata kun 9 luokan kevät oli menossa. Itse en uskaltanut niemäni siihen laittaa, sillä pelkäsin, että se opettaja olisi saanut siitä taas hyvän syyn tehdä sen hirveyksiä.
Nyt lukiossa onneksi kaikki opettajat ovat todella mukavia, vaikkakin yksi nyt sanoo aika ikävästi, jos ei ole läksyjä kunnolla tehnyt. Johtuu tosin vain siitä kun ei tiedä paljonko kyrsii just nyt. Muutenhan se ihan hyvä, että on tarkka läksyistä.
NINKKÖ