Kun kerroin perheelleni seksuaalisesta suuntautumisestani, niin ei enää pyydetty kylään ja tullut kutsuja perhejuhliin ja tunsin itseni ulkopuoliseksi ja nyt olen päässyt asian yli ja elän omaa elämääni. No sitten yhtenä päivänä siskoni tuli käymään ilmoittamatta ja kehui minulle kuinka hauskaa heillä oli jouluna suvun kesken. En kyllä pidä siitä, että tulevat ilmoittamatta kylään, kun en minäkään ole tervetullut vierailemaan heidän luonaan ja ei enää kiinnostakkaan, kun kohtelevat kuin toisen luokan kansalaista.
Minulle kävi
näin,.,.,.
4252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä välitä. Samanlainen IHMINEN sinä olet kuin muutkin. Onhan näitä suuntautumisia yhdellä jos toisellakin. Mutta ei se ihmistä toiseksi muuta.
Sukuasi vain häiritsee se, kun eivät oikein osaa suhtautua sinuun ja asiaasi.
Elä täysillä, kerran täällä vain ollaan. Mulla oli joskus opiskeluaikoina tuttava, joka aivan avoimesti kertoi, että hänen tyttärensä on eritavalla suuntautunut. Eikä meistä tuolloin kukaan mitenkään "lotkauttanut korvaansa". asialle. Se on jokaisen oma asia.
Onnea elämään :)
Elä sinä vain rohkeasti omaa elämääsi ja unohda ymmärtämätön sukusi.
Onnea matkaan ja hymyä huuleen - olet hieno Ihminen, juuri sellaisena kuin olet:)
Sanoiko se että navetan ovet on edelleen lukossa? Ja jakkaroista jalat katkottu.
Tuttu tilanne, se ettei vanhemmat hyväksy. Ei ne mulle oo hekilökohtaisesti mitään suoraan sanonu, mutta kyllä sen huomaa että ne on pettyneitä muhun ja että ne toivois että tää "vaihe" menee ohi. Mä toivon että sun perhe oppii hyväksymään sut ja mun vanhemmat mut. Ehkä jokupäivä ne ei enää kato mua vinoon.