"Vaikea kumppanin valinta"

..kylläpä sä jaksat analysoida. :)

varma fakta on myös se, että siinä vaiheessa kun sä löydät jonku naisen/miehen/ihmisen, johon ihastut kunnolla, ni unohtuu äkkiä iät ja lapset ja lapsettomuudet ja entiset ja nykyiset ja kaikki maailman mahdolliset tekosyyt siihen ettei pysty itse luomaan pysyvää suhdetta. jeh.

Hei!
Hyvän jutun kirjoitit! Meidän kaltaisten ihmisten(lasken itseni vielä perinteisten arvojen puolesta taistelijaksi, siitäkin huolimatta, että joskus tekee vaikeaa) saattaa kyllä olla nykymaailmassa hankala löytää kumppania. Jotenkin olen kuitenkin ollut tulkitsevinani, että yhä useampi ihminen alkaa kaivata niitä ns. klassisia perinteisiä arvoja, jotakin, josta tarttua kiinni.

Olisi mukava lukea samainen juttu, jonkun naisen kirjoittamana.

Joo vaikeaa on 30 naisellakin (itse olen uusiosinkkuna ,yhden lapsen äitinä)
...yrittänyt löytää sellainen miehen(elämän kumppanin) joka hyväksyisi tietysti myös lapseni ja tietty myös tämän naisen joka ei ole niin mannekiini mittainen ,mutta ei niin rumakaan ...

Ex mieheni on mennen talven lumia minulle ,mutta lapselle pitääkin olla se ainut ja oikea isä...
mitä mieleeni tuli sinun kirjoituksesta luulenpa että se sama koskee sinua kuin muitakin tapaamiani miehiä ...
et ole valmis ottamaan naista jolla on jo lapsi(a)
,sehän muu on vain keskusteltavissa ... ja yhteisen lapsen hankinta se ei valitettavasti ole niin yksiselitteinen asia vaikka olisi alle 25v:skin ....vaikka halua kumpasellakin löytyisi ei välttämättä onnistuisi...
Oletkos ajatellut tälläistä?

kun etsintäkuulutuspalstalla finder näyttäisi olevan naispuolinen. Muuten sinulla finder on ajatukset kohdallaan.

Kaikella kunnioituksella: sinulla taitaa olla taipumusta analysoida asiat puhki niin, ettei mitään jää käteen. Jos mahdollista, voisit pyrkiä jättämään "järkeilyn" vähemmälle ja elämään vapaammin. Kaikista meissä on jotain vikaa ja paljonkin puutteita. Siksi kaikki ihmissuhtteet perustuvat sietämiseen, sopeutumiseen ja kompromisseihin. Et siis koskaan tule löytämään täydellistä kumppania. Edes mahdollinen tuleva anoppisi, naapurisi tai esimiehesi eivät ole täydellisiä, kuten et sinäkään. Valitettavasti.

Nyt kyllä on pakko jo jotain kirjottaa sulle. Taustatietoja itsestäni: 30 nainen ja kuinka ollakkaan asun 9 vuotiaan kanssa kaksin, kun 10 v. kestänyt avoliitto päättyi sopueroon kohta 2 vuotta sitten. Yhteistyö lapsen tiimoilta jatkuu edelleen. Ja kas yhteistyömme lapsen asioiden suhteen sujuu ex:n kanssa jopa sen verran moitteettomasti, että minulta on kysytty syytä miksi ollaan erottu. No eromme syitä en ala tässä selitellä, mutta se on varma tosiasia, että liittomme on loppu eikä paluuta entiseen ole.

Juu sen myönnän, että jotkut lapset varmaan tekevätkin sen, että laittavat äidin/isän uuden suhteen epäonnistumiseksi kapuloita rattaisiin, mutta mielestäni siinäkin on vanhemmilla vastuunsa! Ainakin meillä asiasta on keskusteltu lapsen kanssa ja hänelle on tehty selväksi, että me emme enää palaa yhteen. Myös siitä on keskusteltu, että jossain vaiheessa on todennäköistä, että jompikumpi vanhemmista löytää uuden kumppanin ja mitä se taas merkitsee lapsen kannalta. Katsos asioistahan voi keskustella myös lapsen kanssa ottaen huomioon hänen ikä/kehitystasonsa. Eikös vaan?

Mutta siinäpä pulma mistä löytää kypsän aikuisen miehen, joka pystyisi hyväksymään paketin ja ottamaan aikuisen vastuun asiassa.

Niin kirjoituksessasi oli paljon hyviä ajatuksia..
Itsekin haaveilen edelleenkin loppuelämän kestävästä parisuhteesta sopivan kumppanin kanssa. Sitä annetaanko minulle siihen vielä mahdollisuus en tiedä, mutta toivoa en ole vielä menettänyt. ps. Hiukan tässä karrikoiden kirjottelen mielipiteitäni, kun yritin lyhyesti ilmaista ajatuksiani..

Ajatuksesi ovat kiinnostavia ja siksi odotan Sinulta kommenttia omaan kirjoitukseeni. Toivottavasti saan!

1. Olen nainen, ikää 40 . Elämä on tasoittunut. Suuntaviivat ovat selkiytyneet. Minulla on elämässäni kaikki tärkeä, mitä tarvitsen ja haluan, myös unelmia ja jo toteutumassa olevia unelmia. Yksi kuitenkin puuttuu, enkä voi sanoa, että sen mukana kaikki; mutta yksi siis puuttuu ja se on sydämeni puolikas. Se ei ole kaikki, mutta se on paljon!

2. Lapsi on (ihana sellainen - tietenkin). Tässä perheessä kuitenkin äiti on aikuinen ja osaa ainakin jossain määrin asettaa lapselle myös rajoja. Samoja kokemuksia minulla ei valitettavasti ole kaikista. Joissakin "tapauksissa" lapsi todellakin määrää kenen kanssa eronnut vanhempi seurustelee tai nimenomaan seurusteleeko kenenkään kanssa, paitsi lapsen itsensä. Vanhempi siis antaa lapsen määrätä tällaisessa asiassa. Toisena osapuolena voin sanoa, että se on pidemmän päälle sekä raivostuttavaa että erittäin turhauttavaa. Myöskään, jos tilanne ei muutu, suhde ei voi kehittyä.

Suhde lapseni isään on minimissään, ja hyvä niin.

3. Pidempi miessuhteeni (lapseni isään) on todellakin ohi.

4. Toivottavasti pitkät, loppuelämän kestävät, suhteet eivät ole mahdottomia saavuttaa. Itsestä on paljon kiinni, mutta myös onnesta, ainakin sopivan kumppanin löytymisessä. Tarvitaan todellista molemminpuolista rakkautta sekä rehellisyyttä ja kunnioitusta. Tarvitaan myös toivoa, uskallusta ja heittäytymistä; paljon arvokasta, mitä ei haluta menettää.
Itse toivon joskus löytäväni sen, jota sydämeni kaipailee. Niin erityisen löytyminen on kuitenkin vähintäänkin epävarmaa. Siksi rakennan elämääni melko itsellisenä, mutta ehdottomasti perheellisenä (lapset ja eläimet). Yritän oppia elämään mahdollisimman täyden elämän ilman sitä aivan erityistä. Jos sellaisen kuitenkin löydän, en tiedä mitä voisin tässä maailmassa enempää toivoa. Joku viisas sanoi kauniisti, että rakkaus on kahden ihmisen luoma taideteos.

Ehkä joskus kuulun joutsenparien joukkoon. Nöyränä sen ilon ottaisin vastaan.