hei, osaisiko joku sanoa jotain tähän mieltäni paljon vaivaavaan juttuun....
oon todella ihastunu mieheen jonka tapasin. hän asuu kaukana, joten ollaan nyt vaan netissä juteltu. hän on juuri sellainen kenet oon aina tahtonu,
kunnollinen, päämäärätietonen, rehellinen, symppis..
ongelma on, että tuntuu kuin uppoaisin kohta valheitten suohon ja pelkään että hän hylkää mut kun kuulee totuuden, eli sen, että mulla on autoimmuunisairaus (reuma) jonka takia en käy töissä ja elämäni on muutenkin melko hiljaista kun ei jaksa eikä pysty kivuilta opiskelemaan, harrastamaan ja olemaan niin sosiaalinen kuin haluaisi. toivon, että
tilanne tulevaisuudessa muuttuu mutta ainakin
nyt se on aika huono kuten ollut useita vuosia jo...
meillä on samanlaiset elämänarvot yms, mut en usko että hän haluais
suhdetta tälläseen ihmiseen jonka kans tulee niitä vaikeita aikoja kun pitää pysyä kotona ja itku on herkässä. enkä ole niin liikunnallinenkaan
kun tahtoisin joten pelkään myös että hänen mielestä oonkin
ylipainoinen rumilus...
:´( tässä on sellanen mies kun oon aina tahtonut, mut pelkään niin ettei mun sisin riitä koska ymmärrän kyllä että hän vois löytää paljon kauniimman
ja terveemmän tytön ja olla vaan onnellinen.. breaks my heart
oon todella ihastunu mieheen jonka tapasin. hän asuu kaukana, joten ollaan nyt vaan netissä juteltu. hän on juuri sellainen kenet oon aina tahtonu,
kunnollinen, päämäärätietonen, rehellinen, symppis..
ongelma on, että tuntuu kuin uppoaisin kohta valheitten suohon ja pelkään että hän hylkää mut kun kuulee totuuden, eli sen, että mulla on autoimmuunisairaus (reuma) jonka takia en käy töissä ja elämäni on muutenkin melko hiljaista kun ei jaksa eikä pysty kivuilta opiskelemaan, harrastamaan ja olemaan niin sosiaalinen kuin haluaisi. toivon, että
tilanne tulevaisuudessa muuttuu mutta ainakin
nyt se on aika huono kuten ollut useita vuosia jo...
meillä on samanlaiset elämänarvot yms, mut en usko että hän haluais
suhdetta tälläseen ihmiseen jonka kans tulee niitä vaikeita aikoja kun pitää pysyä kotona ja itku on herkässä. enkä ole niin liikunnallinenkaan
kun tahtoisin joten pelkään myös että hänen mielestä oonkin
ylipainoinen rumilus...
:´( tässä on sellanen mies kun oon aina tahtonut, mut pelkään niin ettei mun sisin riitä koska ymmärrän kyllä että hän vois löytää paljon kauniimman
ja terveemmän tytön ja olla vaan onnellinen.. breaks my heart
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä hyvä ihminen oleta olevasi ihastunut ihmiseen, jota et ole vielä edes tavannut! Jos välimatka on todella hankala niin ottakaa edes Skype käyttöön, mutta joka tapauksessa on ihan turha murehtia mitään niin kauan kuin kyse on vain netissä juttelemisesta.
Jos olette jo muuten tutustuneet ja jakaneet syntyjä syviä, niin mielestäni ihan hyvin voit nyt kertoa sairaudestasi, sillä eihän se ole mikään häpeän aihe. Saattaahan hän hieman hämilleen mennä, mutta jos teillä oikeasti synkkaa hyvin ja tunnette, että toinen on hyvää seuraa, niin kyllä hän sen sairauden hyväksyy, jollei ole ihan sydämmetön...
Kerro rohkeasti vaan, niin saat olosi huojennettua. Jos ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet (varsinkin kun sairaudesta kyse), niin ei ole silloin sen kummemmin tutustumisen arvoinenkaan... lässähtäisi jokatapauksessa viimeistään sitten kun tapaisitte-
Hmm.. Vaikea tilanne..
Voisit odottaa vähän aikaa ja katsoa mihin suhde etenee sitten jos näätte jo toista ja kolmatta kertaa, voisit hienovaraisesti kertoa sairaudestasi, rohkeasti vain..
Älä vielä menetä toivoasi, mutta jos käy huonosti muista että sulle löytyy kyllä ottajas ennemmin tai myöhemmin kukaan ei jää tässä maailmassa yksin.
Minun naisellani on myös autoimmuunisairaus ja kertoi, että se pahenee myöhemmin. Nyt on hyvinvoiva, mutta ajoittain nivelet kipeät väsymys.
Ko. sairaus ei koskaan ole ollut mikään este meidän välillä. Itsekin sairastan 2 eri sairautta ja sekään ei ole haitannut häntä. Kaikkemme tehdään, että vointimme on hyvä nyt ja jatkossakin.
Jos ukkosi ei tuota hyväksy niin hän ei ole sinun arvoisesi.
Ei se sairaus este ole! Älä huoli! Minulla on nivelreumaa ja olen muutenkin poikkeava ruumiinrakenteeltani, mieheni ei edes huomannut asiaa vähään aikaan, koska oli ihastunut minuun. Ehkä neljänsillä treffeillä juteltiin asiasta, enemmän asiaa huolehtivat vanhempani, jotka pelkäsivät, että minut jätetään vammani vuoksi.
Nyt olemme olleet 6 v yhdessä, 2 naimisissa. Ja mies onkin sanonut, että hän on minun käteni, kun/jos on kivuliaita ja huonompia päiviä.
kiitos, tosi ihania vastauksia....
Ehkäpä mä nyt vielä hetken jatkan tutustumista ennenkuin kerron. Parashan se tietenki on pian sanoa koska mä en pysty rentoutumaan ja olemaan ilonen kun pelkään järjettömästi tulevani aina hylätyksi jos kuka vaan uusi tuttavuus saa tietää että oonkin tällänen painolasti.
Tiedän, etten oo itse täysin hyväksyny sitä ettei elämäni mene niinkuin olisin halunnut ja siksi on vaikea uskoo että joku toinenkaan sitä hyväksyis..
maailman upein yllätys oliskin joskus tavata se ihminen joka pitää minusta just sellasena kun oon. Voi vitsi, no saa nähdä miten käy..
tällä kertaa... mutta ainakin aion uskaltaa olla rehellinen ja toivoo parasta, aiemmin oon antanut pakkeja ihan siksi etten tulisi hylätyks sitten
kun itse on jo rakentanut pilvilinnoja...
Itsellä on kanssa tules. Mielummin vamma. Olin aiemmin addikti chattaaja. oikeastaan koskaan en keskustellut tai tutustunut keneenkään silleen kunnolla pitkäaikaisti. Ihmisiä tuli ja meni.
Joskus kuitenkin kerroin omasta jutustani. Joitain asia ei haitannut. Ne jotka oli asian kanssa sinut, niin ajattelivat varmaan, että mikään ei haittaa kun ei ole nettiä enempää..
Mutta sitten jotku joille kerroin, niin alkoivat bannaamaan. Ekoilla kertaa heskustelu sujui mutta jollain kohdin minut oli bannatttu.
Sitten alkoi ilmenemään että minulle vieras puhui minulle minusta aivan ylellä kaikkien nähden. Minun asioitani läyhättiin ja minua haukuttiin. Kaikki tämä yhden nickin toimesta.
Tämänjälkeen minun oli aika alkaa miettimään verkkokeskustelun mielekkyyttä. Olin jo aiemmin yksinyskiessäni miettinyt miksi en pääse eroon.
Nyt on jo liki pari vuotta kun suljin chatin takanani viimeisen kerran. Enkä aio enää avata sitä uudelleen.
Sinne jäi minulle kuitenkin muutama ihminen jonka kanssa pystyi juttelemaan kaikesta huolimatta. Joku pystyi muistamaan minut parinkin kadosissa olleen vuodenkin jälkeen vaikka kaikki ihmisiä lukuunottamatta.
No. Ei livessäkään aina ole tämän kummempaa, mutta ei aikuisenoikeassa elämässä aikuiset hyökkää päälle samalailla kuin chatissä.
Mitä kauemmn piilottelet asiaa, sitä kovemmin se sattuu, jos hän ei sinusta sen jälkeen niin kovasti välitäkkään.
Tiedän monia reumapotilaita jotka ovat silti hoikkia. Ei reuma ole syy liikalihavuuteen jos sitä on. Anteeksi jos olen ilkeä tuon suhteen, mutta pitää katsoa myös itseään peiliin.
Toinen juttu on myös se, että miten tämä henkilö voi luottaa sinuun uudelleen, jos kuitenkin pimität häneltä noin suurta asiaa? Miten hän voi luottaa että kertoisit muita vakavia ja isoja asioita hänelle heti?
oot oikeassa, pitäisi kertoa heti koska se kuka ei halua heikkoa ihmistä elämäänsä ei halua sitä millonkaan vaikka muuten oliskin kuinka mukava.
Ja kyllä, ei reuma itsessään lihota mua, vaan se, että liikkuminen on vähäsempää sen vuoksi ja sitten syön suruuni ja tylsyyteen.
Niin, luottamus onkin tuo iso juttu. Toisaalta, tällänen aihe on ainakin minulle hyvin henkilökohtainen enkä ole halukas kertomaan sairaudestani ja arjestani muuta kuin ihmiselle jonka elämään mun sairauteni myös sitten vaikuttaisi...
Itselläni oon kokenut todella hankalaks sovittaa realiteetit ja haluamiseni yhteen..itsetunto ei meinaa kestää
Sairaus ei kyllä tee sinusta heikkoa, vaan sun oma mielesi/persoonallisuutesi.
Sen sijaan että keskittyisit esittämään ihmisille täydellistä ja murehtien sitä, miten et kuitenkaan ole lainkaan sitä mitä esität, niin miten olisi, että alkaisit vaan elämään?
Olet selvästi pysähtynyt elämässäsi. Ja usko pois, jos jatkat tätä asennetta, vielä 5 vuoden kuluttua sinä istut samassa tilanteessa itkemässä samasta asiasta.
Reuma ei estä sinua elämästä. Sinä voit elää, opiskella, rakastua ja tehdä asioita siinä missä muu. Totta kai se rajoittaa sinua, mutta sinun tulee lopettaa tuo tapa miten ajattelet itsestäsi.
Sen sijaan että piilottelet reumaasi, miten olisi että ottaisit uuden laisen asenteen elämässäsi? Jos tapaat uuden ihmisen ja keskustelu siihen johtaa, kerro heille että sairastat reumaa. Mitä haittaa siitä on? Että he lopettavat sinun kanssa puhumisesi? Jos joku lopettaa kanssasi puhumisen tai sinusta pitämisen reuman takia, niin minkä ihmeen takia haluat sellaisen ihmisen ystävä tai vastaava olla?
Sinun itsekunto ei kestä sen takia, koska sinä luot muille itsestäsi täydellisen kuvan, mutta samalla tiedät ettet sinä ole sitä mitä muille esität. Siksi itsetuntosi on maassa, koska sinä et näytä heille todellista sinua.En usko että sinäkään luottaisit henkilöön, joka on salannut sinulta asioita. Mitä tapahtuisi, jos kyseinen henkilö johon ihastut kertookin vasta pidemmän päälle kun olette seurustelleet, että hänellä onkin monien satojen tuhansien eurojen velka ja että hän on istunut vankilassa? Totta kai se horjuttaa luottamista.
Olisi sinun aika lopettaa sen täydellisen ihmisen esittäminen ja tutustua ihmisiin sinuna itsenäsi, silloin sinä löydät niitä oikeita ihmisiä ympärillesi ja niitä, jotka rakastavat sinua on sinulla reumaa tai ei.