Ihanteellinen painoindeksi

Mikä on teidän mielestänne ihanteellinen painoindeksi?
Tiedän, että mitkään indeksit ym ei kerro koko totuutta, mutta jos nyt karkeasti ja yleisesti, niin mikä olisi paras bmi?
13632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Normaalipaino, ja mieluummin vielä 20-25 kuin alle 20:n. 18-19 on liian alhainen.

Äänestä
  • No, tuon ulkopuolelle taitaakin jäädä valtaosa misseistä, malleista ja miestenlehtien kansikuvatytsyistä. Makunsa kullakin.

    Jokaisen keho on omanlaisensa, eikä se indeksi lopulta kerro mitenkään älyttömästi, no, mistään. Oma painoindeksini on nykyään 18,5 ja kyllä lähinnä naurattaa ajatus, että olisin liian laiha. Mikään heiveröinen kukkakeppi en todellakaan ole enkä sellaiseksi myöskään pyri.

    Äänestä

  • Urheilija kirjoitti:

    No, tuon ulkopuolelle taitaakin jäädä valtaosa misseistä, malleista ja miestenlehtien kansikuvatytsyistä. Makunsa kullakin.

    Jokaisen keho on omanlaisensa, eikä se indeksi lopulta kerro mitenkään älyttömästi, no, mistään. Oma painoindeksini on nykyään 18,5 ja kyllä lähinnä naurattaa ajatus, että olisin liian laiha. Mikään heiveröinen kukkakeppi en todellakaan ole enkä sellaiseksi myöskään pyri.

    Meidän perheessä on vähän sama ilmiö toiseen suuntaan. Avomieheni on ruumiinrakenteeltaan raamikas ja vanttera, mutta kuitenkin ehdottomasti sopusuhtaisen näköinen ja kokoinen. Tuli kerran sattumalta puhetta painoindeksista ja ilmeni, että sen mukaan hän on hädin tuskin normaalipainon puolella, indeksi oli melkein sen 25. Näin siitä huolimatta, että häntä katsoessa kukaan ei kyllä takuulla sanoisi lihavaksi.

    Äänestä

  • 67hgbn kirjoitti:

    Painoindeksit on ainakin miesten kohdalla bullshittiä. Minä olen ikäni tehnyt raskasta työtä ja olin jossain vaiheessa rasvoittunut, mutta 8 kuukauden laihdutusjaksolla painoa lähti 15 kiloa pois.

    Rasvat mahasta ja vyötäröltä suli kokonaan pois, näytän nykyään lähinnä anorektikolta mutta bmi on 26,2. Käytännössä mulla on lihasmassaa joka pitää painon "ylhäällä".

    Äänestä

bmi kun on mulla semmonen 28 niin sillon on aika hemmetin hyvä. Ainakaan yhtään alemmaks ei tarvitse mennä. Nyt vaan on tätä ylimäärästä kertynyt ympärille mutta tavotteet tällä hetkellä päästä taas alle bmi30

Äänestä

Olen itse normaalipainon ylärajalla, bmi muistaakseni 24,5. Minulla on läskiä vaikka toisille jakaa, reisistä ja mahasta saisi leikata vaikka 10 kg pois enkä vieläkään olisi mitenkään laiha.

Kerran sattumalta näin lehdessä haastattelun naisesta, joka oli kasvissyöjä ja harrasti bodausta. Hänen pituutensa ja painonsa olivat täsmälleen samat kuin minun, mutta hän näytti upealta - hoikalta ja lihaksikkaalta.

Mielestäni rasvaprosentti olisi paljon parempi mittari terveellistä painoa arvioitaessa kuin bmi. Painoindeksiin ei pidä tuijottaa, ihmiset ovat yksilöitä.

Äänestä

Naiset, älkää olko epätoivoisia! Jokainen on hyvä sellaisena kuin on. Annattepa lapsille hyvää esimerkkiä!

Äänestä

ihanne bmi on mulle 16-17

Äänestä
  • Mun bmi on pienempi kun se

    Äänestä

17 on mulle hyvä ja siinä aion pysyä, ihan sama mitä muut siitä ajattelee.

Äänestä
  • Mikäs siinä, eipä ole paljon painoa arkussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

BMI kirjoitti:

Mikä on teidän mielestänne ihanteellinen painoindeksi?
Tiedän, että mitkään indeksit ym ei kerro koko totuutta, mutta jos nyt karkeasti ja yleisesti, niin mikä olisi paras bmi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu