Kultturieroako?

Mies viettää mieluummin aikaansa kaveriensa kuin minun kanssani. Hän on muslimi, ehkä kuuluu siihen kulttuuriin, en tiedä. Minä mielelläni viettäisin viikonlopun kahden hänen kanssaan. Kuitenkin aina niitä ystäviä tuppaa jostain tai täytyy mennä näkemään kaupungille. Sanon kohta tälle lorulle lopun. En jaksa olla mikään kakkonen, jota nähdään kerran kaksi kahdessa viikossa. Kaverit menee aina edelle. Käyhän välillä baarissakin ja on niitä naisia aika monta facebook-ystävänä. Ei siinä mitään, on niitä kunnollisiakin miehiä. Minä kelpaan lähinnä yöseuraksi hänelle. Mitään jännää hän ei koskaan halua tehdä. Entisen poikaystävän kanssa me lasketeltiin, käytiin ulkona yhdessä, syömässä, ulkomailla. Inhottaa olla näin onneton, rakastan silti tätä nykyistä.
7187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oletko keskustellut miehesi kanssa? Oletko täysin varma että hänellä ei ole muita naisia? Oma mieheni on muslimi, mutta hän pistää minut kavereiden edelle. En tiedä onko kulttuurikohtaista, onhan muslimeita paljon eri maista, mutta hänelle vaimo (minä) on ykkönen.

Äänestä

Halunnet olla suhteessa ihmisen etkä "kulttuurin" kanssa. Millä tasolla suhteenne on, asutteko yhdessä, oletteko menossa naimisiin vai oletteko kavereita? Voihan olla ja tuntuukin olevan niin, että teillä on erilainen käsitys yhdessäolostanne ja erilaiset tavoitteet sille.

Äänestä
  • "Inhottaa olla näin onneton ,rakastan silti tätä miestä" Miksi pitää olla suhteessä ,missä toinen ei välitä paskaakaan .Oletko vain pari kertaa viikon varma pano. Tuskinpa kaveri pitää sua edes tyttöystävään ,taikka esittele kavereilleen.Eihän tommoseen kannata aikaansa tuhlata,eihän tuo ole rakkautta.

    Äänestä

Voiko huonossa suhteessa roikkumisesta syyttää mitään tai ketään kuin itseään?

Äänestä

Olis vaan niin paljon helpompaa jos olisi joku uusi kuvioissa. En todellakaan ole ihminen joka hyppää suhteesta suhteeseen, mutta mun on äärettömän vaikea katkaista välejä tähän mieheen. Jos löytäisin jonkun uuden ja voisin haistattaa pitkät tälle nykyiselle. Toivottavasti jäisi näppejään nuolemaan, takas en tulisi. Mutta, kun ei mulla ole ketään, olen jossain määrin masentunut ja yksinäinenkin nykyään. Eristäytynyt monista ihmisistä, ennen en ollut tällainen..

Äänestä
  • Hulluhan ole jos menetät hermos mokoman häntäheikin takia.Parenpi yksin ,kuin huonon kaverin kanssa.

    Äänestä

Älä kosta omaa pahaa oloasi toiselle: jos et ole tyytyväinen suhteeseenne, lopeta se. Jokainen on oman onnensa seppä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unttis4y kirjoitti:

Mies viettää mieluummin aikaansa kaveriensa kuin minun kanssani. Hän on muslimi, ehkä kuuluu siihen kulttuuriin, en tiedä. Minä mielelläni viettäisin viikonlopun kahden hänen kanssaan. Kuitenkin aina niitä ystäviä tuppaa jostain tai täytyy mennä näkemään kaupungille. Sanon kohta tälle lorulle lopun. En jaksa olla mikään kakkonen, jota nähdään kerran kaksi kahdessa viikossa. Kaverit menee aina edelle. Käyhän välillä baarissakin ja on niitä naisia aika monta facebook-ystävänä. Ei siinä mitään, on niitä kunnollisiakin miehiä. Minä kelpaan lähinnä yöseuraksi hänelle. Mitään jännää hän ei koskaan halua tehdä. Entisen poikaystävän kanssa me lasketeltiin, käytiin ulkona yhdessä, syömässä, ulkomailla. Inhottaa olla näin onneton, rakastan silti tätä nykyistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu