Mukava herätä välillä horroksesta...

- Mitäkö tarkoitan, no en oikeen itekään tiiä, kai se on vaan tätä oivaltamista. Oma alkuperäinen ittensä putkaltelee esiin. Ilahdutti kovasti, kun "vasta" kolmen kieppeillä heräsin enkä aikasemmin.
Kahvia tässä juon, laitoin Mobilattia kantapäihin, kun vähän kivistelee ja jäykistelee, sekotin Finrexiä veteen, jotta tukkonen olo petraantuu. Päivällä lähen vankilaan - suojattiani tapaamaan.
Ei tarvihe olla yhtään sen välkympi kuin onkaan, siis aika välkky kuitenkin.

Kaikkihan tässä on ihan OK - mitä turhia huolehtimaan. Kaik menee kuin on mennäkseen. Ilo oli myös ensmäiseksi aamulauluks kuulla rdiosta Juicen Rakkauden Ammattilainen.
Elipä Juicekin tiiviin elämän - ja kuoleman. Oma tyttärensä kuoli huumeisiin muutama vuosi sitten. Näin hänetkin joskus 8-9 vuotta sitten huumeklinkalla pari kertaa, kun olin erään ihmisen mukana tämän hakiessa päivittäisen huumekorvikelääkkeensä Subutexin. Huumevierotusprojekti on ankaraa hommaa. Samoin olen tavannut Juicen vaimon virolaissyntyisen pojan, kävi minunkin luonani, hyvin miellyttävä poika, mutta rikokset veivät mukanaan.

Vain elämää, ei sen enempää, koeta ymmärtää. Kerron vaan ihan tavallisia totuuksia elämästä. Ja silti pärjätään, mennään eteenpäin....ja välillä taaksepäin.
Niin...kirjotanpa tähän vaihteeksi nää Rakkauden Ammattilaisen sanat nähtäväksi. Voihan sitä pipoaankin vähän löysätä itsekukin.

" Hän on oppinut rakastamaan,
hän on vailla koulutusta,
siksi arvostelijoissaan
aiheuttaa pahennusta.
Ne häntä piikittelee,
mutta hän sen kestää kyllä.
Hän ei rakkautta tee,
hän pitää sitä yllä.

Onko väliä sen,
minne menee yöksi,
hän sai ammatiksi rakkauden,
mutta ei tee sitä työksi.
Minkälaisen kohtalon
saa hyvä mies ja hyvä nainen,
ihminen, joka on -
rakkauden ammattilainen.

Ihmissydän ajoittain
kasvaa naavaa taikka kaarnaa,
hän rakastaa vain,
vaan ei rakkautta saarnaa.
Terveellinen itsekkyys
antaa viimeisenkin vaatteen,
oppilaiden typeryys
siitä tekee periaatteen.

Onko väliä sen....jne.

Rakkaus tekee katkeraa
paatuneeseen omatuntoon,
hän ihmistä satuttaa,
kun ihmisyyden
hoitaa kuntoon.
Hän kantaa mukanaan
kaiken julmuuden ja pilkan,
saa naulat vuorollaan
läpi ranteen sekä nilkan.

Onko väliä sen,
minne menee yöksi,
hän sai ammatiksi rakkauden,
mutta ei tee sitä työksi.
Minkälaisen kohtalon
saa hyvä mies ja hyvä nainen,
ihminen, joka on -
rakkauden ammattilainen. "

24

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • iso lintsari

        Karhu on juoni eläjä. Voimaa kuin pienessä kylässä. Kuitenkin etsii syksyllä talvipesän ja goisailee kevääseen, emot pentuineen, herra otso omineen.


    • susmorsian ek.

      Oppiskohan olemaan aukasematta lainkan linkkejä, joiden tietää vaan sisältävän hihhuloimista Suomen historian kulusta, ikävä kyllä lukasin vielä.
      Miten älytöntä on palstalla tämän ikäsinä melskata, jopa tapella, eri näkemyksistämme, joku jankuttaa samoja asioita kuukausitolkulla henkeen ja vereen.
      Kun tähän ikään mennessä olemme omaksuneet asiat tietynlaisina, miksi meidän nyt viime tipassa, jo loppumme häämöttäissä, pitäis riidellä olemmeko ruotsalaisia, venäläisiä tai tattareita, isämmaallisia parempia kuin mikään muu maa. Miksi olisi tärkeää ennen kuolemaansa "tietää" asioita uudelta kantilta. Haitanneeko mittään, vaikka olis "väärässäkin."
      Pitäskö nää viimeset vuodet ruveta miettimään satoja, tuhansiakin vuosia vanhoja asioita, tehtiinkö siinä ja siinä asiassa oikein vai väärin sotien ja rauhankin aikana.

      Miks pitäs äärettömästi hihkua vaikka suomalaisuuden puolesta, luonnollistahan on asua, kun kerran asuu, täällä rauhallisessa maassa. Ei tarvitse pelätäkään oikeestaan mitään, susia tai karhujakaan, voi herraisä. Sukupuuttoonko pitäs nekkii ennättää ampuu ennenko ite kupsahtaa.
      Saiskohan Mannerheimiki jo maata rauhassa, olipa tehny niin tai näin.

      Jos rupeette aattelemaan, miten hulluja asioita joku ottaa omasta historiastamme "keskusteltaviksi", niin oikeestaan naurattamaan rupee.

      Oiskohan avarakatseisuus tässä elämän loppupuolella suotavampi opiskeltava kuin historian "oikea" tuntemus.

      • kyllä täällä

        pelätään susia ja oikein sankareina pidetään laittomia susien tappajia. Sitten kun huomautetaan, saa solvausta ja uhkausta. Joku saa sanoa mitä vaan, kunhan on tarpeeksi härski ja vuoroon nuolee joka suuntaan. Paska palsta tämä.


    • texsanell1

      Naurattamaanhan minuakin alkoi tuo "ajan henki", eikös se kuulu kulttuuriin kadunmiehilläkin puida päivän ajankohtaisuudet poliittisesti suuntautuneilla?

      Muistelen lapsuudessani isäpapan kanssa kävelyllä sunnuntaisin, niin tutun kanssa pysähtyivät puimaan päivänpolitiikkaa. Minua vietiin jos järin pitkään siihen jäivät:D

      Isäpuolihan oli kommari henkeen ja vereen, mitäpä siitä, sehän oli hänen valintansa, äiti ei kauaa sitä aivopesua kuunnellut turhan päin, enkä minäkään niitä cia:n ja kgb:n senaikaisia lonkeroita:D
      Hauska mies sinänsä, mutta kuka niitä jaksaa kuunnella, maailman melskeitä,....eikös uutiset riitä enään?

      Olihan hyvät aamukahvit,..suolakurkkua voileivän piristeeksi, täytyy ihan lausahtaa *voihan Myrttisen mamma*, kun hallitsee venäläisen kurkun maukkauden!
      Niin on viikko lähtenyt alkuun, eikä pakkastakaan ole kuin -4°,..nyt hakemaan toinen kahvitilkka:D moi,..

    • texsanell1

      Oihan eilen SVT World kanavalla hieno dokumentti suomalaismetsien miehistä lie 1800 luvulta,...alkua en nähnyt, mutta keittiössä hääriessäni kuuntelin ensin ja ihan oli istuttava katsomaan. Vanha iloinen Finnskogarnas jälkeläinen siinä lauleli hauskasti metsurista, joka kotiin palatessaan sytytti öljylamppunsa ja nautti mökkinsä lämmöstä:D

      Kaunein säkeistö kuvasi, kuinka mies kävellessään metsän läpi ihaili tähtientuiketta, kauneudesta jota sai ihailla. Jo nuo tähdet loisti Herodeksen aikana oli viisussa sanat,..varmaan oli joulun aika meneillään! Sellaistakin historiaa:D

      • y matsson

        Mieluisa musakipale tämä elämää suomalaismetsissä. Minun piti laittaa se alkuperäinen Carl Jularbon raita muistiin, mut sitä löydä.

        Sen takii kiinnostaa kun esivanhempni asuivat metsäsuomalaisina keski-ruotsissa. Tulivat sitten tälle puolelle Suomenlahtea .


      • tex
        y matsson kirjoitti:

        Mieluisa musakipale tämä elämää suomalaismetsissä. Minun piti laittaa se alkuperäinen Carl Jularbon raita muistiin, mut sitä löydä.

        Sen takii kiinnostaa kun esivanhempni asuivat metsäsuomalaisina keski-ruotsissa. Tulivat sitten tälle puolelle Suomenlahtea .

        http://www.youtube.com/watch?v=SPWf6Gccoxs

        Tässä Carl Jularbon, - ainakin on parempi äänitys ilman rahinaa. Minäkin olen aina pitänyt tuosta iloisesta kappaleesta!


      • y mattson
        tex kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=SPWf6Gccoxs

        Tässä Carl Jularbon, - ainakin on parempi äänitys ilman rahinaa. Minäkin olen aina pitänyt tuosta iloisesta kappaleesta!

        Todellakin parempi, nim. Texsanell! Kiitoksia. Tallensin kappaleen alustavasti kirjainmerkkeihin. Kun veljenpoika tulee käymään, hän saa tehdä yotubetilin suosikeistani.


    • texsanell1
    • *Kukkahame*

      Aloitukseen sen verran että totta turiset!
      Tietämättömyys suuri halu kiusantekoon teettää kaikkea.
      Seuraamalla maailman menoa, (medioita riittää) ja ymmärtämällä kuullun ja luetun voisi kyllä ymmärtää miten huonosti muualla onkaan asiat.
      Herääkin kysymys onko monelle tämä sivu tärkeä että ei ehdi pitämään oikeissa paikoissa hoksottimia auki.

      • susm.

        Niin, ja miten todentuntuista, lähelletulevaa oli ohjelma Vesilinnun kansasta, Veelinnu rahvas. Ilmeisesti jatkoa tulee vielä. Jäi mieleen vaikkapa röntyskä - sana - frantsuskaja-tanssi. Miten vapaanolosia ihmisiä Inkerinmaalla., synnynnäisiä esiintyjiä. Koirankaulanurkka, jäipä kuva mieleen siitäkin.
        Teuvo Tuliokin, mielenkiintoinen henkilökuva omalaatuisesta ihmisestä, kumpis hän nyt olikaan, liettualainen vai latvialainen.


    • texsanell1

      Olipa Teuvo Tulio melkoinen kosmopoliitti juuriltaan, turkkilais-puolal,-latviainen synt. Pietarissa. Suomen kansalainen kuitenkin ja suomensi nimensä täällä. Monet filmit ohjasikin Suomi Filmin alkutaipaleella.

      Mielenkiintoinen ohjaaja tosiaan, draman tuntua oli lujasti Taistelu Heikkilan talosta filmissä,... hui kamalaa sitäkin isäntää siellä
      Mieluista on ollut seurata uusintana Täällä Pohjantähden alla sarjaa, silloin kun ehdin:)

    • susmorsian ek.

      Ennenko taas päiväks toosan kiinni napsautan, niin tähän Ville Komsin ajatuksen viel laitan. Miten lienen yks päivä ihan ettimättä hänen sivulleen eksynyt. Tällanen keskenkasvuinen kun osittain viel oon, niin vastaanottavainen kuitenkin.
      " Jokin määrä itsemme ulkopuolista totuutta tunkeutuu tajuntaamme väkisinkin. Sen lisäksi, kaiken aikaa valitsemme, mitä katsomme.
      Kun luulemme katsovamme, valitsemme silloinkin, mitä näemme. Osa valinnoista tapahtuu tietoisesti - suurempi osa tietämättämme. Aiemmat kokemukset ja nykyiset odotukset vaikuttavat. Maailma voi valehtelemattakin näyttäytyä eri ihmisille erilaisena." Ihanhan on napakasti sanottu.

    • mansikki mujunen

      Katsoin 9-55 alkoi Amerikkalaiset katulapset,voisihan meidänkin lapsista kertoilla.

      Vai on meillä Fantastista ,niinkuin ylemmät herrat kertoilevat mitäs porukka arvelee

      vai juuttuiko ne niihen ihme muurareihen.

    • hhh1

      Kovasti muurari porukka vahtii ei saisi muita ketjuja olla niin on häiriintynyt vetäjä siellä.

    • lättykestit

      Meillä oli puhetta muurarin tulosta seuraavalla viikolla muuraamaan kesäkeittiöön puuhellaa. Lastenlapsi seurasi puhetta siinä vieressä ja riemastui:

      Joo, saadaa lättyjä, ja taputti innoissaan käsiään ja katseli muurinpohjapannua joka roikkui seinällä.

    • neliökilometri

      Vuosia kun harrastaa pelkkää häiritsemistä niin kyllä se käy.
      Ihmettelen kuitenkin kun meitä moitti milloin mistäkin että kuitenkin jatkumoa riittää palstalla.
      Olisihan täällä viisaitakin valintoja mahdollisuus tehdä vaikka poliisipalstalla, riittäisi vastusta.

    • *Kukkahame*

      totuuspoluilla jo aamusta.

      Horros vai valveuni?
      Olen saanut taas yhden oman hyvin mieluisan urakkani päätökseen, tai no ensimmäinen osuus siitä.
      Kyllä se oli ihanan horroksen kokemus ajatuksineen ja keskusteluineen muiden harrastajien ihanassa piirissä, arki siellä unohtui silti valmista tuli.
      Kun vuosia sitten aloin tekemään kaikenlaista kangaspuilla oli tuo rupeama kuin lamppujen vaihtoa sisimpääni.
      Poikani huomasi kasvoissani jotain ja tokaisi mitä sinulle muori on tapahtunut, jotenkin olet muuttunut mutta miten?
      Nyt sitten seuraava suuri osuus, koneen vaihto läppäriin, onneksi eräs on halukas saamaan tämän vanhani ei ole tarvetta lähteä viemään keräysasemalle, nauroinkin että saat paljon muutakin kuin koneen, huolta ja harmia ja kilottain johtoja ja lisälaitteita.
      Tänään on Pekka taikonut sitten talvisen myräkän sään puitteissa, joten sisätiloissa ja imuria kaapista ulkoiluttaen ajattelin päiväni viettää, ehkä yritän ottaa valokuvia ruokailevista pikkulinnuista tauoilla.
      Näin suunnitellusti aion irtautua horroksestani ja pysähtyä suunnittelemaan mitä kudonnaisista voin 'jalostaa'.

    • susmorsian ek.

      Niin, Kukkahame, kyllä niitä herätteitä elämisen jatkamiseen, mielekkyyteen silloin tällöin putkahtaa esille, jos vain vastaanottavainen on. Tottahan on, että ihmisen kasvoista herkkävaistoinen huomaa helposti muutokset suuntaan jos toiseen, myös koko olemuksesta.
      Kiva, kun nyt olet näin eläväinen.

    • susmorsian ek.

      Niinkin pieni asia tuo lämpöä ihmistä kohtaan kuin nuo aikaiseen aamulla bussia odottavat ihmiset tuossa toisella puolen katua olevalla pysäkillä, jonkinlaista yhteenkuuluvuutta. Tapani mukaan edelleen parvekkeenoveni aukaisen, olipa sää kuin sää. Joku myös siellä huomaa, ahah, tuollakin ollaan hereillä jo. Ei olla yksin.

    • *Kukkahame*

      Huomenta sinne palkongille, huomasin että sieltä seuraat maailmaa, ovi on minullakin terassille ollut auki sen aikaa kun kahvin valmistin, mittari kun näyttää asteita.
      Minulle on kehittynyt se vauhti pitkin ikää ja 'sisärengas' meidän naisten kerho on yksi kannustaja, kerran kuussa tavatessa antavat ainakin minulle tarvittavat 'vitamiinit' läsnäolollaan.
      Kyllä on ihme jos selviydyn niin pitkälle että saan sivulle lähetettyä tämän tekeleen, katkoo pysähtelee ja nikottelee hyvä palvelija kuitenkin on ollut!

      Tänään pitäis lähteä pojan tyttären kanssa tekniikkaostoksille, kuinkahan uskaltaa, asun mäellä hyvä tästä lähteä takaisin tulo sitten auramiesten asia, ehtivätkö siistiä rinteen.

      Kyllä tämä tietokone on sellainen väline etten taitaisi tulla ilman toimeen, olen yli kaksikymmentä vuotta käyttänyt tätä konetta kai se jo on vaihdettava, nytkin mietti pitkän aikaa voinko kirjoittaa ja sitten ilmestyi tyylikkäällä tavallaan taas teksti eteeni.
      Nuoriso on etevää näitten koneitten käytössä osaavat ja tietävät näistä paljon, koulussakin heillä tärkeämpi kuin se terävin kynä penaalissa. Hänellä on merkkikin jo tiedossa haluaa että on samaa merkkiä kuin heillä kaikilla on.

      Vielä kun tämä ilmestyy sivulle niin hyvä!

      • *Kukkahame*

        Palaan vielä, tunnin kesti tämän tekstin kirjoitus, mutta onnistui.
        Nyt en sammuta tätä ennen kuin illalla jos uutta ei löydy.
        Vanhuus on sitä että liikkeelle lähdetään varoen vältellen ja ajatuksella, niin se on ihmiselläkin.

        Päivä on alkanut! Ei yhtään äköttelyä t o i m i i...


    • Mutta jopas onkin aataminaikuinen Kukkiksen Tietsikka --- minä aloitin 2000v Milleniumilla joka oli minulla kauan ehkä 10v - sitä ennen harjoittelin sellasella jonkun vanhalla ennenkun ostin sen --- Ja nyt tämä on ollut n 3v -- Iso mäyttö -- on kun TV :n ruutu .
      On taas kiva katsella lintuja kun ne tulee tänne pohjolaan

      Niin pöytäkone on tämäkin -- en tykkää läppärista - kun en kuitenkaan ota siä mukaani minnekkään
      Täälä linnut sanoo jo Titityy -

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8218
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      272
      5441
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      173
      1864
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1770
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      189
      1325
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      78
      1304
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1167
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      1030
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1017
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      965
    Aihe