Hesarissa on juttu yksinäisyydestä. Ote siitä:
"Yksinäisyys sattuu, muutenkin kuin lauluissa. Magneettikuvissa näkyy, että jo ajatus hylätyksi tulemisesta aktivoi aivoissamme saman alueen kuin fyysinen kipu.
Yksinäisyys on evoluution tapa muistuttaa meitä siitä, että yksin emme pärjää. Välitön hengissä pysyminen ei kuitenkaan enää vaadi toista ihmistä vahtimaan petoja tai tuomaan ruokaa, kun olemme sairaita. Pedot piilottelevat kaukana taajamista, ja pitsataksi kulkee.
Tätä elimistömme ei kuitenkaan tiedä. Yhdysvaltalainen yksinäisyystutkija John T. Cacioppo väittää, että yksinäisellä on yhtä suuri riski sairastua tai kuolla ennenaikaisesti kuin tupakoijalla, ylipainoisella tai korkeasta verenpaineesta kärsivällä.
Tästä huonot uutiset vasta alkavat.
Yksinäisyys kulkee käsi kädessä monen kielteisen ilmiön kanssa. Näitä ovat esimerkiksi masennus, heikko itsetunto, Alzheimerin tauti ja unihäiriöt.
Mutta tutkijatkaan eivät osaa selittää, mikä on syy ja mikä seuraus. Epävarmaa on esimerkiksi se, seuraako masennus yksinäisyyttä vai yksinäisyys masennusta. Tai ovatko jotkut ihmiset luonnostaan yksinäisempiä? Vai muuttaako yksinäisyys ihmisen persoonallisuutta?"
Siinäpä oli karua kertomaa. Itse olen aika yksinäinen. Kuten jutussa tulee ilmi, tuntemus on subjektiivinen. Vaikka minulla on joitakin hyviä ystäviä, kumppani puuttuu, juuri se läheinen ihminen, joka olisi jakamassa elämää. Aivan kuin jutussa todetaan, tunnen usein fyysistä kipua yksinäisyyteni johdosta. En jaksa tehdä niin paljon esim. opiskelujeni eteen kuin olisi välttämätöntä.
Etsin kauan kumppania, mutta en vain onnistunut löytämään. Tietty tunnistan sen, että rakkaudeton elämä on tehnyt minusta epävarman ja toisaalta myös aika vaateliaan. Persoonallisuuttaan on aika vaikea kuitenkin muuttaa. Kukaan minut joskus tavannut mies ei varmaan arvannut, miten vaikeaa kumppanin löytyminen minulle olisi.
Hyvä että yksinäisyydestä nykyisin jo kirjoitetaan, eikä tapetilla ole vain perheiden ongelmat.
"Yksinäisyys sattuu, muutenkin kuin lauluissa. Magneettikuvissa näkyy, että jo ajatus hylätyksi tulemisesta aktivoi aivoissamme saman alueen kuin fyysinen kipu.
Yksinäisyys on evoluution tapa muistuttaa meitä siitä, että yksin emme pärjää. Välitön hengissä pysyminen ei kuitenkaan enää vaadi toista ihmistä vahtimaan petoja tai tuomaan ruokaa, kun olemme sairaita. Pedot piilottelevat kaukana taajamista, ja pitsataksi kulkee.
Tätä elimistömme ei kuitenkaan tiedä. Yhdysvaltalainen yksinäisyystutkija John T. Cacioppo väittää, että yksinäisellä on yhtä suuri riski sairastua tai kuolla ennenaikaisesti kuin tupakoijalla, ylipainoisella tai korkeasta verenpaineesta kärsivällä.
Tästä huonot uutiset vasta alkavat.
Yksinäisyys kulkee käsi kädessä monen kielteisen ilmiön kanssa. Näitä ovat esimerkiksi masennus, heikko itsetunto, Alzheimerin tauti ja unihäiriöt.
Mutta tutkijatkaan eivät osaa selittää, mikä on syy ja mikä seuraus. Epävarmaa on esimerkiksi se, seuraako masennus yksinäisyyttä vai yksinäisyys masennusta. Tai ovatko jotkut ihmiset luonnostaan yksinäisempiä? Vai muuttaako yksinäisyys ihmisen persoonallisuutta?"
Siinäpä oli karua kertomaa. Itse olen aika yksinäinen. Kuten jutussa tulee ilmi, tuntemus on subjektiivinen. Vaikka minulla on joitakin hyviä ystäviä, kumppani puuttuu, juuri se läheinen ihminen, joka olisi jakamassa elämää. Aivan kuin jutussa todetaan, tunnen usein fyysistä kipua yksinäisyyteni johdosta. En jaksa tehdä niin paljon esim. opiskelujeni eteen kuin olisi välttämätöntä.
Etsin kauan kumppania, mutta en vain onnistunut löytämään. Tietty tunnistan sen, että rakkaudeton elämä on tehnyt minusta epävarman ja toisaalta myös aika vaateliaan. Persoonallisuuttaan on aika vaikea kuitenkin muuttaa. Kukaan minut joskus tavannut mies ei varmaan arvannut, miten vaikeaa kumppanin löytyminen minulle olisi.
Hyvä että yksinäisyydestä nykyisin jo kirjoitetaan, eikä tapetilla ole vain perheiden ongelmat.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.