Nyt ollaan erittäin todennäköisesti avioliiton loppusuoralla.
Asunnon vuokrauksesta on jo sovittu ja muutto edessä, mutta nyt on edessä myös se vaikein asia: Miten kertoa 12-vuotiaalle pojalle, että edessä on muutto? Herkälle kaverille, jolle avioero - kaverin vanhempien eron jälkeen - on ollut se pahin painajainen?
Kokemuksia: Miten ja mitä kannattaa välttää????
Kun on itsekin ihan romuna, pelkään että näytän oman rikkonaisuuteni. Toivottavasti en ainakaan näytä itkuun purskahtamaisillani olevalta. Pakko tästäkin nyt kuitenkin on jotenkin selvitä.
Asunnon vuokrauksesta on jo sovittu ja muutto edessä, mutta nyt on edessä myös se vaikein asia: Miten kertoa 12-vuotiaalle pojalle, että edessä on muutto? Herkälle kaverille, jolle avioero - kaverin vanhempien eron jälkeen - on ollut se pahin painajainen?
Kokemuksia: Miten ja mitä kannattaa välttää????
Kun on itsekin ihan romuna, pelkään että näytän oman rikkonaisuuteni. Toivottavasti en ainakaan näytä itkuun purskahtamaisillani olevalta. Pakko tästäkin nyt kuitenkin on jotenkin selvitä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Meillä se tapahtui niin, että suunnittelimme mieheni etukäteen mitä kerromme. Sitten pyysimme lapset keittiön pöydän ääreen ja kerroimme, että "äiti ja isä ovat päättäneet erota. Asiaa on pohdittu pitkään ja tämä on nyt ainoa hyvä ratkaisu." Lapset itkivät, me aikuiset itkimme.
Kerroimme, että rakkaus äidin ja isän välillä on muuttunut ystävyydeksi. Syy ei ole lapsissa, vaan joskus käy niin. Kerroimme, että isä muuttaa lähelle ja lapset tapaavat isää usein. Kerroimme, että mekin olemme surullisia, mutta silti varmoja siitä, että tämä on oikea ratkaisu. Kerroimme, että äiti ja isä eroavat parisuhteesta, mutta eivät lapsista eikä ystävyydestä. Isä kertoi, että rakastaa lapsiaan ja aikoo olla edelleen läsnä heidän elämässään.
Lapset kysyivät joitain kysymyksiä. Itkivät ja kysyivät taas käytäntöön liittyviä kysymyksiä. Minne isä muuttaa? Missä koira on jatkossa? Muuttaako joku lapsista isälle? ( meille oli selvää, että sisarukset pysyvät yhdessä. ja niin henkin toivoivat)
Viikonloppu meni asiaa puidessa ja kaikki itkimme enemmän ja vähemmän, mutta koko ajan oli selvää, että päätös on oikea ja me kaikki selviämme. Olemme edelleen perhe, mutta äiti ja isä asuvat omissa kodeissaan. Meillä oli onnekasta se, ettei kummallakaan ollut uutta suhdetta. sovimme myös, ettei ainakaan vuoteen esitellä lapsille mahdollisia uusia kumppaneita. Tapaamme useita kertoja viikosaa, koska isä on mukana lasten harrastuksissa ja auttaa muutenkin joissain käytännön asioissa. Eli meillä asiat menivät hyvin. Olimme yhtenä rintamana ja vakuutimme lasten olevan tärkeitä ja rakkaita. Vakuutimme, että selviämme ja kaikki kääntyy hyväksi. Ja siirsimme puheet myös käytäntöön.
Me vanhemmat ajattelemme kaikessa lasten etua. Aina.
Jos asiat ovat näin hyvin ja sopuisasti, miksi erota?
Rakkaushan muuttuu aivan varmasti ystävyydeksi jossakin kohtaa.
Arki stressaa, aika ei riitä, puolisot tuntevat etääntyvänsä toisistaan. Ehjät, toistensa kanssa elämiseen motivoituneet ihmiset kestävät "ruuhkavuodet" kyllä, jos haluavat.
Miksi ihmeessä ihmiset eivät enää osaa elää ja hyväksyä sellaista elämää, jossa kaikki ei ole täydellistä mutta kuitenkin ihan hyvin.
Parisuhdeterapiasta, uusista yhteisistä harrastuksista, puhumisesta, kahden olemisesta, uusista pienistä jutuista ylipäänsä jne. olisi paljon apua turhien erojen välttämiseen.
Erosta on tullut liian helppo keinoa reagoida pienimpäänkin oksan rasahdukseen.
Mitä ihmettä ihmiset nykyään hakevat toisesta ihmisestä? Eikö vahva kumppanuus riitä?
Ole onnellinen, jos sinun liittosi onnistuu jatkumaan noilla eväillä.
Kaikilla vain eivät eväät riitä. Jos on puhuttu ja puhuttu, yhdessä ja erikseen terapiassa ja kotona eikä silti yhteinen sävel enää löydy, mikä sitten eteen? Suut suppuun ja teatteria lasten edessä, että kaikki on hyvin?
Kukaan ulkopuolinen ei tiedä, mitä toisten parisuhteen keskiössä tapahtuu. Päällepäin "dream teamilta" näyttävän parin liitto voi olla teeskentelyä, päällepäin riitaisalta vaikuttava pari voi ollakin niitä, jotka riitelevät ja rakastavat rajusti. Ei voi tietää, ei... Eikä kukaan ulkopuolinen voi sanoa, että jokin ero on "turha".
löytyy vieläkin onnittelukortti vanhalle avioparille. Siinä vaimo ihmettelee: Kuinka me olemme pysyneet yhdessä jo 65 vuotta? Mies vastaa:
Me olemme syntyneet siihen aikaan, jolloin rikki menneet asiat oli tapana korjata eikä heittää pois.
Jos se jotakin helpottaa, niin olen varma että herkkä ainoa lapsi jo tietää tai aavistaa kaiken. Jos käsität, että pokan pitäminen ja vahvana pysyminen on homman A ja O niin luulen, että metsään menee. Kun kerrot, anna oman rikkonaisuutesi näkyä. Purskahda itkuun jos siltä tuntuu. Sitä kutsuisin tunnetilan jakamiseksi. Ja halaatte toisianne pitkään ja hartaasti.
Olisi hyvä sinun ja pojan hakeutua neuvolapsykologin kanssa juttelemaan sanoisinko ennaltaehkäisevästi heti nyt ja sitten vaikkapa kerran kuussa kunnes olette molemmat selvinneet erosta eteenpäin. Myöskin joku vanhempi isähahmo, kuten veljesi (pojan setä), kummisetä, vaari tai naapurinsetä olisi nyt kullanarvoinen juttukaveri ja miesten juttuihin opastaja. Yritä löytää tai jos et keksi niin esim. seurakunnan kautta varavaarikin löytynee.
et todellakaan saa purskahtaa itkuun ja alkaa hysteeriseksi! lapsi kadottaa vähäisenkin turvan tunteen jos näkee että sinäkin olet palasina, eikä hänellä ketään kehen turvautua, JA LOPULTA asia menee siihen että hänen täytyy henkisesti aikuistua ja karistaa tunteet ja lohduttaa sinua. näin sen ei kuulu olla.
Kuinka moni eronnut on jättänyt käymättä lastensa kanssa vaikkapa siellä neuvolan psygologilla. Toivon että tuotte esille asian, miksi ette mene, vaikka kysehän on omien lapsienne edusta.
Lapset reagoivat aina eroihin tavalla tai toisella, jos ne jätetään hoitamatta käsittelemättä on suuri uhka, että lapsi tulevaisuudessa reagoi asioihin voimakkaasti ja hänen koulunkäyntinsä alkaa mennä alaspäin, joutuu riitoihin, häiriköi koulussa.
Tai hän erakoituu ikätovereistaan, myöhemmin tästä saattaa tulla mielenterveyden häiriöitä ja jopa itsemurhia.
Miksi on niin vaikeaa käydä hakemassa apua, kertokaa miten se onnistuisi, sillä rikkihän se omakin elämänne on, sillä ei ero ole mikään helppo paikka kenellekään.
Uusi suhde ei valitettavasti poista eron vaikutuksia, ne voi unohtaa jos mennään aina vaan, mutta joskus tulee se paikka että ei mennäkään ja sitten silmien on pakko avautua.
Huuda Jumalan puoleen. Jumalan joka on avioliitonasettaja. Hänellä on hyvä tahto meitä ihmis poloja kohtaan. Kun vain meillä olisi mielenkiintoa avata ihmisen käyttöohjekirja joka myös Pyhänä Raamattuna tunnetaan. Sanoohan Raamattukin että rukous voi paljon kun se on harras. Kannattaa katsoa youtubesta video Päivin uskoontulo niin voit nähdä miten voimallinen on Isämme taivaassa.
Olen vastaukseni kanssa vähän myöhässä, mutta toivon ettet ole ehtinyt erota. Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa että ero ei aina ole se oikea vaihtoehto, vaikka olis kuinka vaikeeta. Meillä uskovaisilla on Jeesus, jonka puoleen voimme kääntyä. Niin, tuosta erosta vielä että poikani sairastui anoreksiaan eron jälkeen ja joutui sairaalaan puoleksi vuodeksi, joten en olisi eronnut jos olisin tiennyt seuraukset.
Muistan sinua rukouksin!
Suomessa luovutetaan liian aikaisin. Suomi on yksi länsimaiden eniten perherikkoja tekevä maa. Asiat pitää sopia keinolla millä hyvällä lasten edun mukaisiksi.
Sitten jos joku luuseri haluaa erota niin on ainut oikea keino että lapsille asia kerrotaan selkärankaisesti yhdessä.
"Suomessa luovutetaan liian aikaisin" No just joo. Itse ja kaikki läheisimmät eronneet ovat harkinneet eroa monta vuotta. Pikemminkin voisin antaa neuvoksi, että erotkaa ns vielä hyvän sään aikana. Pitkittyessään ero mutkistuu ja vaurioittaa ehkä syvästikin kaikkien välejä. Riidat, mykkäkoulu, välinpitämättömyys puolisoa kohtaan lisääntyy, tulee mukaan toisia suhteita jne.
PS Vähän paha kertoa lapsille yhdessä, kun toinen ei puhu mistään eroon liittyvästä, eikä oikein muustakaan. Todellisuus ja ihanteet ovat ihan eri asioita.
et voi sanoa sitä mitenkään hienosti, vaikka miten kaartelisit se iskee suoraan ja kovaa lapseen, joten sanokaa vain että eroatte. riippuen lapsen iästä tai muutenkin luultavasti kyselee syytä, ei ehkä välittömästi, joten kannattaa vain kertoa. ja jos ryntää esim omaan huoneeseensa niin antakaa olla ja sulatella asiaa