Kulissiystävyys

Minulla on eräs ystävä tai niin kai kuuluu sanoa koska olemme tunteneet vuosia ja olimme joskus ihan hyvissäkin väleissä mutta tänä päivänä olemme ystäviä vain koska olemme tunteneet jo niin pitkään. Kun olemme kahdestaan huomaan että välillämme on epämiellyttävä hiljaisuus. En saa hänestä mitään irti, en koskaan tiedä mitä hän oikeasti tuntee sisällään, onko hän vihainen vai mitä, hän ei halua jakaa ystäväpiirimme kesken mitään tunteitaan, melkeen voisin sanoa että en oikeasti tunne häntä. Kun häneltä kysyy että mitä kuuluu niin vastaus on aina vakio "ei mitään". Eli siis sinä et ole tehnyt viikon aikaan yhtään mitää etkä tuntenut mitään tunteita? On todella ahdistavaa olla kun on tälläinen suhde toiseen ihmiseen, että toinen on vain taakka vaikka mieli tekisi vain antaa toisen olla ja antaa ystävyyden hiipua hiljaa pois, meillä ei ole oikeasti mitään yhteistä. Hän on myös perheellinen ja minä en ja onkin tuonut joskus esille, että en voi ymmärtää häntä kun minulla ei ole lapsia, että elämä hänen mielestään menee sillä tavalla, että jos panostaa johonkin asiaan esim ystäviin niin se on jostain muusta esim parisuhteesta pois. Ei sen niin pitäis mennä, vaan juuri siten että ne asiat tukevat toisiaan. Surullista ja raskasta.
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikea ystävyys antaa ihmisen olla millainen on. Jos sinusta hän tuntuu raskaalta, ota asia puheeksi. Ehk se avaa jotakin ovia ymmärrykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4+3=7 kirjoitti:

Minulla on eräs ystävä tai niin kai kuuluu sanoa koska olemme tunteneet vuosia ja olimme joskus ihan hyvissäkin väleissä mutta tänä päivänä olemme ystäviä vain koska olemme tunteneet jo niin pitkään. Kun olemme kahdestaan huomaan että välillämme on epämiellyttävä hiljaisuus. En saa hänestä mitään irti, en koskaan tiedä mitä hän oikeasti tuntee sisällään, onko hän vihainen vai mitä, hän ei halua jakaa ystäväpiirimme kesken mitään tunteitaan, melkeen voisin sanoa että en oikeasti tunne häntä. Kun häneltä kysyy että mitä kuuluu niin vastaus on aina vakio "ei mitään". Eli siis sinä et ole tehnyt viikon aikaan yhtään mitää etkä tuntenut mitään tunteita? On todella ahdistavaa olla kun on tälläinen suhde toiseen ihmiseen, että toinen on vain taakka vaikka mieli tekisi vain antaa toisen olla ja antaa ystävyyden hiipua hiljaa pois, meillä ei ole oikeasti mitään yhteistä. Hän on myös perheellinen ja minä en ja onkin tuonut joskus esille, että en voi ymmärtää häntä kun minulla ei ole lapsia, että elämä hänen mielestään menee sillä tavalla, että jos panostaa johonkin asiaan esim ystäviin niin se on jostain muusta esim parisuhteesta pois. Ei sen niin pitäis mennä, vaan juuri siten että ne asiat tukevat toisiaan. Surullista ja raskasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu