En miellä itseäni erityisen pinnalliseksi ihmiseksi muutoin, mutta minulla on uskomattoman tiukat kriteerit miesten suhteen. Niin tiukat, että niihin yltää ehkä n 5-10% miehistä, ja jos heistä ajattelemme niitä jotka ovat vapaana, ja samoin kiinnostuneita myös minusta, hupenee prosentti entisestään.
Odotan siis ns kaikkea sitä mitä pidetään melkein mahdottomuutena, älykkyyttä, _erittäin_ komeaa ulkokuorta (siis pituutta, symmertiaa, terveyttä, komeutta, lihaksikkuutta jne), sosiaalista lahjakkuutta, menestystä työssä jne, PLUS henkilökemiaa parisuhteen muista puolista puhumattakaan. Tykkään kyllä vuorovaikuttaa kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta poikaystäväkandidaatin suhteen mietin jo lähes ensimmäiseksi minkälaisia lapsemme tulisivat olemaan. Haluaisinko tiettyjä piirteitä omaan lapseeni.
Itselläni on aiemmat kumppanini olleet hyvin viehättäviä, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän alan panikoitumaan etten ehkä löydäkään helposti niitä niin sanotusti täydellisiä miehiä. Eritoten jos tällaisen tulisi sitten vielä olla sitoutumiskykyinen ja mukava, hyvä isä lapsille, hyvä mies minulle jne.
En vain voisi kuvitella esim tekeväni lapsia jonkun perusjampan kanssa, ja samalla tiedostan ettei tällaiset vaatimukset ole kovin realistisia. :( En vain voi sille mitään että miehiä, jotka kiinnostavat minua tarpeeksi on häviävän vähän tarjolla.
Onko kukaan muu kamppaillut tällaisen asian kanssa?
,
Odotan siis ns kaikkea sitä mitä pidetään melkein mahdottomuutena, älykkyyttä, _erittäin_ komeaa ulkokuorta (siis pituutta, symmertiaa, terveyttä, komeutta, lihaksikkuutta jne), sosiaalista lahjakkuutta, menestystä työssä jne, PLUS henkilökemiaa parisuhteen muista puolista puhumattakaan. Tykkään kyllä vuorovaikuttaa kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta poikaystäväkandidaatin suhteen mietin jo lähes ensimmäiseksi minkälaisia lapsemme tulisivat olemaan. Haluaisinko tiettyjä piirteitä omaan lapseeni.
Itselläni on aiemmat kumppanini olleet hyvin viehättäviä, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän alan panikoitumaan etten ehkä löydäkään helposti niitä niin sanotusti täydellisiä miehiä. Eritoten jos tällaisen tulisi sitten vielä olla sitoutumiskykyinen ja mukava, hyvä isä lapsille, hyvä mies minulle jne.
En vain voisi kuvitella esim tekeväni lapsia jonkun perusjampan kanssa, ja samalla tiedostan ettei tällaiset vaatimukset ole kovin realistisia. :( En vain voi sille mitään että miehiä, jotka kiinnostavat minua tarpeeksi on häviävän vähän tarjolla.
Onko kukaan muu kamppaillut tällaisen asian kanssa?
,
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ettei nuo korkeat kriteerit ole vain tekosyy sille, että olet hitusen sitoutumiskammoinen?
Loppujen lopuksi sen täydellisen miehenkin kanssa voit saada epämiellyttäviä piirteitä lapsiisi. Sinä et ole jumala, joka voi tehdä juuri sellaisen lapsen kuin haluaa.
Ehkä sinut on mielummin luotu olemaan yksin? Siksi pidät hirveät kriteerit miehillä, ettet voi kiinnostua niistä, koska alitajunnassasi pelkäät koko sitoutumista. Tai et pidä ajatuksesta, että lapsien jälkeen et voi enää hallita elämääsi niin kuin voit nyt.
Eihän se mikään ihme ole, että haluat tuollaista, koska sinulla on tuollaisiin miehiin ollut varaa! Et ole yksin. Mutta ongelma tosiaan tulee siitä, että kurttuunnut. Oletko jo yli 25-v? Alkaa olla kiire!
Nyt kannattaisi sitten pelimerkit käydä lunastamassa rahaksi sillä tosiaan se ikä tulee laskemaan hurjasti arvoasi samalla, kun noiden miesten arvo taas nousee pilviin tavoittamattomiin. Heillä on edelleen varaa parikymppisiin naisiin vielä nelikymppisinäkin jos pysyvät lihaksikkaina.
Unohda sitoutumiskykyiset ja mukavat miehet! Sulle on tärkeämpiä noi pintapuoliset asiat. Eikä sellaista pakettia ole kuin harvassa, jossa kaikki toteutuisivat.
Jokainen valitkoot niin hyvän kumppanin kuin omat rahkeet riittävät tai olkoot sitten ilman. Kyllä elämä on sitten helppoa kun sen oikein oivaltaa!
Olen 30v, apuaaaaa!!!
Ja haluaisin perustaa perheen, vaikka ehkä aiemmin olenkin ollut en-niin-helposti sitoutuvaa tyyppiä, on minulla ollut parisuhteita, enkä ole kuitenkaan koskaan harrastanut yhdenillansuhteita tai muuta epämääräistä.
Tulen luultavasti jäämään yksin, koska sellainen mies jonka kanssa todella haluaisin olla, ja joka viehättäisi minua, on niin harvassa. Esim baarissa minua katsotaan ehkä enemmänkin kuin jotakin 20v mimmejä, mutta itse taas en kiinnostu itseäni nuoremmista miehistä, ja niissä minua hiukan vanhemmissä sitten tuntuisi aina olevan jokin sellainen juttu, mikä pilaa kaiken. Esim sitoutumiskammo, tai mikä tahansa muu mitä en jaksa alkaa luettelemaan.
Kyllä minusta kiinnostutaan vielä, paljonkin, ei sitä ihan vielä ainakaan ole tarvinnut pelätä, mutta samalla tunnen surullisuutta joka kerta kun esim sellainen hyvältä vaikuttanut onkin naimisissa ja ensimmäinen lapsi tulossa jne, tai hurmaavaksi osoittautunut onkin myös varsinainen naisten pyörittäjä jne.
Voi se tosin olla tottakin, että itse olen hieman sitoutumiskammoinen, mutta ennen kaikkea kyse on vain siitä että se mikä herättää mielenkiintoni ja tunteeni, on lopulta aika lailla kiven alla. Vai olisinko vain jotenkin suppeakatseinen enkä näe metsää puilta? Olen jopa yrittänyt tapailla miestä joka oli ihan ok ja kiva, mutta en vain pystynyt huijaamaan itseäni enempää... Vertailin entisiini, ja hän kalpeni. Ei kai sitä rimaa halua laskeakaan seuraavien kanssa?
En haluaisi ajatella olevani mustavalkoinen, mutta olen joko yksin tai sitten sen unelmien prinssin kanssa (reaalimaailmassa se useammin tarkoittaa yksin, kuin sen prinssin kanssa).
"Vertailin entisiini, ja hän kalpeni. Ei kai sitä rimaa halua laskeakaan seuraavien kanssa?"
Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän rimaa pitää valitettavasti laskea... 30 on jo aika korkea ikä etsiä hyvää isää lapsille. Mikäs edellisissä oli vikana, etsit aina vain parempaa, vaikka tosi jees tyyppi oli jo haavissa? Ehkä sitä voi jatkaa jonnekin kaksvitoseen asti, mutta ei enää.
Harvassa on hyvät, sitoutumishaluiset ja vapaat kolmekymppiset miehet, joilla ei ole taustallaan jo avioeroa ja lapsia. Elämä on...
Aika moni mieskin joutuu tyytymään säkkiperseeseen kun pornonäyttelijän vartaloita on aika harvassa.
Täydellistä miestä ei olekaan. Ei kukaan meistä. Piste
Millä perusteella kuvittelet noin täydellisen miehen kiinnostuvan sinusta?
Omahyväisyytesi saattaa haitata vähemmän täydellistenkin miesten kiinnostusta!
Jokaisella taitaa olla omat kriteerinsä täydelliselle kumppanille. Loppujen lopuksi kyse taitaa olla siitä, mitkä viat ovat sellaisia joita toisessa voi kestää. Ja ettei parisuhde tee elämää huonommaksi kuin mitä se on ollut yksinollessa.
Minusta on vain hyvä tietää mitä tarvitsee.
Minullakin on toiveita. Haluan miehen, jonka kanssa voin keskustella mistä vain. Eli pitää olla sivistynyt ja aikaansa seuraava. Täytyy myös osata käyttäytyä. Huutaminen ja raivoaminen asioiden selvittelyssä ei kuulu hyviin tapoihin.
Haluan myös, että mies on urheilullinen koska olen itsekin. En ymmärrä, mitä iloa minulle olisi kumppanista, joka makaa sohvalla sen aikaa kun itse vaellan metsissä tai rikon kuntosalilla ennätyksiäni. Toivon, ettei pinnallisuus ja mommona ole tärkeitä.
En halua alkoholia tai muita päihteitä käyttäviä (ei myöskään tupakkaa), mielisairauksia potevista en enää jaksa huolehtia. Täytyy olla myös henkisesti terve ja mieleltään aikuinen.
Ulkonäön on oltava siisti ja näyttää siltä että elämäntavat ovat terveelliset. Ei siis sohvaperunamassaa vatsassa. Komeaa en etsi, enkä kaunista, mutta naamasta hyvin usein näkee (ilmeistä) minkälainen ihminen on sisältä kun tekee tuttavuutta. Ei kannata väkisin, jos jokin tökkii. Itsetunnon on oltava kunnossa, sillä pärjään yksinkin. Kaikin puolin tasapainoista miestä siis kaipailen. En vaadi sen enempää kuin mitä itse olen.
Viihdyn hyvin yksin ainakin niin kauan kunnes löydän sen toisen puoliskoni. Olen varautunut siihenkin, etten löydä. Se on hitusen surullista, mutta huonolla miehellä en elämääni enää pilaa.
Tuollaista ei ole löytynyt. Lapseni ovat jo muuttaneet pois ja itsekin olen jo 40-vuotias joten uusia lapsia en aio enää tehdä.
siis tottakai jokainen haluaa itselleen täydellisen ja hyvän kumppanin.
Ainoa ongelma on se, että ihminen pystyy feikkaamaan paljon kun raamit ja visio mitä toinen näkee toimii... Ihminen on niin typerä, että menee siiheen raamiin ja sisältö on sitten huttua.
Ei sillä, ei se että joku mies on vaikka lyhyt ja tanakka, että se sitä huttua ei sitten olis. kaikkihan uskoo, että asiat paranee huomenna vaikka on jo pitkää eletty olemattomilla....
Ja tottakai jokainen valitsee kumppanin, joka sitten kestää sen oman ympäristön ihmisten kriteerit. Ei kukaa haluu pätkää joka on silmäpuoli ja pikkusen ylipainoinen.....
Todennäköisesti koet saman kohtalon, kuin eräs ystävänikin. Tällä hetkellä hänellä on menossa 7. vuosi sinkkuna. Jaksaa marmattaa sinkkuudestaan ja siitä, kun ketään ei löydy, vaikka totuus on se, ettei kukaan kelpaa. Tulet siis viettämään loppuelämäsi yksin, jos et hoida ongelmaasi.
Ei ketään tarvitse kelpuuttaa, jos ei ole kelvollinen. Onko sulla huono kumppani jota joudut väkisin katselemaan, vain siksi että pitää olla joku ja ettei tarvitse olla yksin?
Minä ainakin haluan aivan oikeasti arvostaa ja rakastaa kumppaniani. Enkä itsekään haluaisi olla vain se yksinäisyyden täyte, korvike jotain parempaa varten.
Yksin oleminen ei ole ongelma, vaan yksinäisyys. Olen usein huonossa seurassa yksinäinen, yksin ollessani en koskaan.
7 vuotta ei ole paha. Olen asunut 20 vuotta yksin. Ei se tarkoita, että olisin ollut ilman kumppania 20 vuotta. Parikymmentä kokelasta on ollut, joista on ilmennyt seuraavia piirteitä: aggressiivisuutta, alkoholismia, mielisairauksia, asbergerin oireyhtymää, itsekyyttä, luonnevikoja, sairaalloista mustasukkaisuutta, alistamista, valehtelua, pettämistä, henkistä kehittymättömyyttä...jne. Myös elämäntapojen ja arvojen liiallista erilaisuutta on ollut lisänä muutamissa.
Eli vapaana oleva tarjonta on heikkolaatuista. Miehen saisi vaikka tänään, jos kuka tahansa kelpaa.
Ps. Nuoria miehiä kyllä löytyisi, mutta hiukan ikä mietityttää. Mitä sitten kun haluavat lapsia? Seksisuhteessa ovat aivan omaa luokkaansa ;-)
Niin en siis tarkoittanut sitä, että pitäisi kuka tahansa kelpuuttaa, mutta yleensä homma nyt vaan menee niin, että jokaisesta aina löytyy jotain vikaa, vaikka todellisuudessa kyseessä olisi ihan kelpo kumppani kaikin puolin. Ei vaan uskalleta sitoutua tai osata jakaa elämää toisen ihmisen kanssa ja silti valitetaan yksinäisyyttä ja sitä, kun ei ole ketään kotona odottamassa. Elämä on valintoja.
Mitä enemmän ikää tulee lisää, sitä enemmän vakuutun siitä, etten halua miestä ollenkaan enkä välttämättä niitä lapsia.
Tosi on, että laaduntarkkailija pitää olla jos meinaa lapsen hankkia ja isän sille!!!! Täytyy myöntää, että itsekin arvioin mahdollista lopputulosta pääni sisällä, että mitä ominaisuuksia minulta ja mitä isältä! Yksinkertainen perusjamppa ei kiinnosta!!!!
Ja olen heikkona komeisiin miehiin, ei sille voi mitään! Saahan sitä naisetkin fantasioida komeista miehistä ;D Jos olisi kuitenkin jonkun kanssa yhdessä, ei loukkaisi toista tuomalla niitä esille, tietenkään.
Mitä enemmän on tullut ikää niin sitä tärkeämmäksi on oma vaimo muodostunut.
Tunnemme toistemme mieltymykset ja oikut myös parittelumielessä.
Minun on vaikea kuvitella aloittavani mitään kiinteämpää kenenkään uuden kanssa.
Nuorten fitness - tyttöjen kanssa saattaisin kokeilla, tilapäisesti.
Huaveena täytellisen,epätäytellinen neitokainen.Joka ei piätään hakka pöytään näitten asioihen takkii.
eihön kompromisseja ole pakko tehdä, mutta ku se ihminen ulkonökö on tärkein kriteeri, nii muu on huttua.
Tottakai se että toinen on terve, nii... sekin vielä menee, mut sit ku katotaan miten se ihminen selviää asioissa ja miten se selttää ne "tilapäiset" tiukkuudet... ja kaikki menee läpi, nii vastuu on kuulijalla.
Tossa toisaalla oli keskustelua yhteisten menojen hoitamisesta, nii tuli esiin se, että toinen ei pystynytkään hoitamaan asioita.... ehdotus oli ylmiääräinen tili jonne kumpikin laittaa osansa ja se on kummankin nähtävissä verkkopankissa, nii sekin torpattiin sen takia, että ei sellasta voi vaatia suhteen alussa.
Siis jos asioita annetaan tolleen anteeksi, nii kyllä kaikki saa sit olla vaan toisen asettamissa ulkonäkövaatimuksissa.... toinen kuittaa omat vastuut kliseellä ja toinen maksaa onnellisena toisen typeryyden.
Mut jos toisella on itsesään puutteita mitä ei voi millää asenteella paikata, nii sit ei oo mitää jakoa. Ei sillä, en minä sitä toivokkaan, että saisin mitään puutteitani anteeksi.
Olenkin jo ottanut sellaisen asenteen, että jään yksin.
Minulla oli sellainen ulkokohtaisesti viehättävä mies, mutta kuten joku aiemmin mainitsi, hän oli kuin olikin sisältä pelkkää huttua, ei sitoutumista, eikä minkäänlaista henkistä antia, ei häntä lapsetkaan kiinnostaneet. Sisältä suorastaan huutava nolla ja tyhjyys.
Eli huomasin jopa ettei niillä "täydellisillä" piirteillä ollutkaan mitään tekemistä sen kanssa, että saisi sen sisällöltään hyvän parisuhteen! Jopa mitä parempi ulkokohtaisesti, sen huonompi suhde. Ja nyt sitä sisältöä alkaa kaipaamaan enemmän kuin vielä parikymppisenä. Siitä huolimatta en osaa päästää irti niistä raameista, joiden täytyy olla kunnossa. Sitten haen vieläkin epärealistisempaa miestä, joka on jalokivi niin sisältä, kuin ulkoa, sellaisen kanssa lapsen haluaisin tehdä.
Pitää vain nöyränä jäädä odottamaan, mitä elämällä on tarjota, ja toisaalta valmistautua myös siihen ettei sellainen prinssi ratsastakaan eteen. Oikeasti toivon vain, että voisin rakastua johonkin hyvään mieheen, ja siitä sitten rakentaa elämää yhdessä.
Mutta kun en vain voi rakastua ennenkuin olen ihastunut! Eikä kukaan halua laskea rimaansa, senhän pitäisi nousta entisiin nähden jotta tilanteessa olisi jotakin tolkkua.
Toisaalta en enää jaksa kiinnostua näistä barbipojistakaan, koska mitä sellaisella oikeasti tekee pidemmän päälle? Kai sitä oppii näkemään kuoren alle näiden kokemusten jälkeen :)
Aivan ilmeisesti vaimoni onnistui valinnassaan 44-vuotta sitten.
Hän on vieläkin saanut minut uskomaan, että olen maailman upeinheppu ja ainakin paras mahdollinen mies hänelle.
Eikös tuo nyt lähentele täydellisyyttä?
Asteikkohan on aina henkilökohtainen!
Toivottavasti toi sun juttu on totta...
Oikeasti hyvä parisuhde on siis mahdollista?
Ei tarvitse todistella. Voin vain todeta.
Parisuhteemme muotoutui täysin tunnepohjalla.
Päin vastoin kuin aloittaja, emme analysoineet kumppanille asetettavia vaatimuksia vaan yksinkertaisesti viihdyimme yhdessä.
Ilmeni myös, että arkielämän perusavoihin suhtautumisemme oli aidosti samalaista.
Yhteiskunnalliset näkemykset, rahan käyttö, mielipiteet lasten kasvatuksessa, kiinnostus urheiluun ja matkusteluun jne.
Tietenkin kemiat toimivat.
Meillä ei ollut mitään utopistisia unelmia, vain realistisia tavoitteita joista olimme valmiita tinkimään ilman vatsanväänteitä.
Olemme molemmat melko temperamenttisia mutta onneksemme särmämme osuvat eri paikkoihin. Vaimolle tärkeä ei ole sitä minulle ja myös toisin puolin.
Satunnaisissa näkemyseroissa emme pystyneet, emmekä pysty olemaan hiljaa, vaan asiat on aina selvitetty, enemmän tai vähemmän maltillisesti, heti.
Yhteiselomme alkuvuosina minä olin melko ehdoton ja käytännön syistä suorastaan saneleva. Esimerkiksi paikkakuntien vaihdot yms.
Opin arvostamaan vaimoni joustavuutta ja kiinnostusta kaikkeen uuteen.
Yhteiselämässämme saattavat kalkkiviivat lähestyä mutta otamme siitä irti mitä vielä pystymme.
Joku voisi kutsua tätä ukkelin ja mummelin loppukiriksi. Katsotaan kauanko se kestää.
Tiivistettynä. Vahva tunnepohja ja arkisissa asioissa samat periaatteet piitaten mahdollisimman vähän ulkoisista vaikutteista.
Hyvä vain, että on krittereitä, ei tule madallettua rimaa ja ryhdyttyä turhiin suhteisiin. Se oikea ei vain ole tullut vastaan, mutta kun se tulee, niin automaattisesti tulee luopuneeksi jostain kriteereistään. Minäkään en ymmärrä, miksi pitäisi seurustella vain seurustelemisen vuoksi, jos ei ole aitoa tunnetta mukana. Sehän vasta ihmistä hajottaa sisältäpäin.
Täälläpä on useita hyviä kirjoituksia!
Aloittaja lienee katsonut liikaa Sinkkuelämää ja samaistuu päähenkilöön ja tämän vaikeuksiin löytää se "täydellinen"? Löytihän tämän sarjan henkilö kuitenkin hakemansa, Mr bigin, kemiat eivät vain kaiketi oikein kohdanneet, lukuisista yrityksistä huolimatta.
Ulkoinen kauneus on kuitenkin vain pieni, näkyvä osa ihmisestä. Suurin osa pysyy näkymättömissä ja alkaa hahmottua vasta kun ihmistä alkaa tuntemaan. Vaatimattoman näköinenkin saattaa olla varsin kiinnostava ja rakastettava persoona. Sama toisin päin, "kiiltokuva-mies" saattaakin osoittautua yksinkertaiseksi narsistiksi, jolle oma napa on tärkeintä maailmassa!
Lahjojakin on niin monenlaisia. Yleensä mieltymykset halutaan kohdistuvan omiin lahjoihin, harva varmaan haluaa kumppanikseen ihmistä joka "suu vaahdossa" juttelee kaikille vastaan tulijoille maailman politiikasta tai sademetsien suojelusta, ellei satu olemaan itse kiinnostunut juuri samoista asioista.
Keskustelutaito lienee parisuhteen yksi tärkeimmistä komponenteista. Vaikka toinen ei olisi kovin kiinnostunut päivän uutisotsikoista maailmalla, saattaa hänen kanssaan muodostuvat keskustelut olla varsin hedelmällisiä ja odotusten arvoisia.
Yhteiset harrastukset yhdistävät, mutta kaikki yhteinen aika ei ole hyvä viettää yhdessä. Jokainen tarvitsee myös sitä omaa aikaansa. Harrastukset eivät siis välttämättä tarvitse olla mikään kriteeri kumppanin valintaan.
Tunnen useitakin pareja, joilla koulutustaustat ovat kovin erilaisia ja jotka silti ovat onnellisia ja ovat viihtyneet vuosia yhdessä. Duunarikin pystyy keskustelemaan maailman politiikasta, jos kiinnostusta ottaa asioista selvää riittää.
Huomasin monia asioita kirjoittajan "pitääkin vaatia" viesteistä, joista olen samaa mieltä ja joista tunnistin itseni ja omat piirteeni. Ellen olisi onnellisesti naimisissa, voisin olla kyselemässä yhteystietojasi :-) ...
Täältä voisi löytyä apu: http://www.eliittikumppani.fi/
Kyllä sä olet jo hiukan vanha noilla kritereillä miestä metsästämään. Naisen aika on lyhyt. Jos ei ole miestä yli 22 vuotiaana niin on syytä siirtyä takariviin ja kadehtia. Yli 30 vuotiaita, vapaita naisia, on markkinat täynnä. Tarjontaa on muttei kysyntää. Saman ikäiset vapaat miehet on sellaisia luusereita, ettei maksa vaivaa heihin kajota. Ehkä apu löytyisi kuitenkin toisella kierroksella olevista, entisistä täydellistä miehistä. Kaupassa tulisi kuitenkin mukana rouva-x ja kitisevä jälkikasvu. Jos itseäsi haluat oikein kovasti miellyttää niin suosittelen saappaita, osta oikein hienot saappaat. Siinä liitossa olisit aina se älykkäämpi osapuoli.