Naiset, mitä teen ?

Mua eräs vanha heila pyysi fb-kaveriksi ja kyseli kuulumisia. vastailin aika hitaasti ja niukasti, kun en alunperinkään ollut ollut tyypistä niin kiinnostunut eikä nytkään tunnu omanlaiselta ihmiseltä. Aikaa "heilastelusta"oli mennyt tossa välissä 20 vuotta. Ei siis mitään negatiivista fiilistä tullut, joten ota vaan yhteyttä, muttei liiemmin positiivistakaan. Lähinnä aika yhdentekevää mun tapauksessa.

Tietenkin olet pohjimmiltasi häntä vinkumassa takaisin, mutta ei se haittaa. Eikä sitä pidä heti kertoakaan, vaikka vasta aikojen päästä, kun voi aloittaa uudelta pöydältä. Voit kokeilla uudelleen lämmittelyä ja katsoa lämpeääkö se, mutta älä puhu asiasta, toimit vain sen mukaan. Jos menee sanomaan asian ääneen, se voi säikäyttää jos yhtäkkiä joku jostakin haluaa innostua asiasta.
Jos alat toimia, kuten olisitte jo väleissä, eikä mitään vaikeutta olisikaan, se voi toimia, eikä niitä sitten olekaan.
Olisiko hyvä kuitenkin tutustella ensin kunnolla ennenkuin hyppää intohimosta sekaisin suhteeseen, jossa kaikki on niin dramaattista, että ennenkuin luottamus on kehittynyt, suhde voi hajota mistä vain.
Jos kuvittelee tilalle jonkun muun entisen tutun, jonka kanssa haluaisi pitää yhteyttä ja toimis samalla tavoin, niin kenties se voisi onnistua. Ota huomioon, että nainen ei ole sama ihminen kuin 10 vuotta sitten.

Kiitos viisaita sanoja, otan onkeeni.
Minulla on elämäni asiat kunnossa, uudessa suhteessa olen ollut jo parikymmentä vuotta joten en ole häntä siinä mielessä takaisin haluamassa.
Kun haluaisin ainoastaan jutella asioista , siitä eron jälkeisestä tähän päivään.
Pelkään juuri sitä , että hän menee paniikkiin ajatellen mitä tuo lökäpöksy kuvittelee nyt...., onkohan se vaikeaa saada toinen ymmärtämään ettei kyse ole siitä.
Aivan varmaa on ettei hänen puoleltakaan ole romanttisia ajatuksia odotettavissa, mutta ehkä hän kuvittelee että minulla edelleen on...pelkään siis ottaa yhteyttä.

Minulla oli nuorena muutaman kuukauden pitunen suhde mieheen, mutta jätin miehen, koska meidän elämäntilanteet oli niin erilaiset eikä tuntunut että miestä olisi voinut ottaa tosissaan. Pelkäsin että vain leikkii minulla. Tapasin sitten nykyisen puolisoni, mutta olen joskus vuosia sitten ottanut yhteyttä tähän nuoruuden rakkauteen ja siitä muutaman vuoden päästä tapasimme sattumalta, eikä liekki ollut sammunut. Mies kertoi, että oli imarreltu että otin yhteyttä ja että muistelee vielä paljon sitä mitä meillä oli. Hän ei ole koskaan tosin ottanut minuun yhteyttä. Mutta jos ottaisi, olisin imarreltu ja kyllä aina haluaisin tietää mitä hänelle kuuluu, vaikka olen onnellinen nykyisessä parisuhteessani.

Taidan tietää miltä sinusta tuntuu ja ymmärrän mitkä motiivisi on ja minusta se on kaunista. Kaikkea hyvää!

Kiitos hienosta vastauksestasi.
Kyllä se suurin ongelma on pelko ja itsensä nolaamisen välttäminen etten uskalla häntä lähestyä, toisaalta ajattelen että olisihan hänelläkin mahdollisuus ottaa kontaktia muttei ole ilmeisesti haluja siihen, mikä taas johtaa ajatukseen että hän ei haluaisi kuulla minusta mitään.
Kissa kiertää kuumaa puuroa , sitähän tämä kannaltani on .
Jospa vaan unohtaisin koko ajatuksen, kivaahan se olisi tavata nostalgisissa merkeissä ja jutella menneistä tuleviin.., mutta kaikki ei näköjään ole tarkoitettu tapahtuvaksi ainakaan tässä elämässä.

No jos sitä naistakin jänskättää ihan sama asia. Mua itseäni harmittaa se etten ole hyvä puhumaan tunteistani, Silloin kun nähtiin tän miehen kanssa, hän puhui ummet ja lammet kuinka tämä hetkikin on kuitenkin vaan unta kun ei voi uskoa että olen siinä ja aamulla kun herää, mua ei ole ollutkaan, mutta siis pointti on se, että vaikka minä tiedän hänen tunteet silloin olisko 7 vuotta sitten (siis kun nähtiin vuosien tauon jälkeen) eikä hän tiedä mistään mitään, minua silti jännittää kaikki.

Löysin tän miehen facebookista jokin aika sitten, en missään tapauksessa olisi uskaltanut lähettää kaveripyyntöä, mutta en tiedä mitä tapahtui ja mikä koski mihin näppiksillä, mutta kaveripyyntö lähti ja mies hyväksyi sen heti. Tosin viestin viestiä ei olla lähetelty ja nyt jopa ajatus olla facebookissa jännittää.

Niin ja siis.. en halua sitä miestä enkä halua sen haluavan mua, haluaisin vaan jotenkin pitää sitä siinä lähellä elämässä ja tietää mitä sille kuuluu.

Tuli mieleen sekin, että mitä sitten jos menettää kasvonsa ja jos nolaisikin itsensä, se on vaan nolaus sen toisen ihmisen silmissä, ja jos et kerran enää mysteerinaistasi tulisi näkemään muutenkaan niin mitä menetettävää?

En usko suurempiin tarkoituksiin, vaan jokaisen omiin valintoihin. Carpe Diem!! :)