Yhä useampi jättää siviilipalveluksen kesken, kertoo Aamulehti
Viime vuonna viidennes palveluksen aloittaneista vapautettiin palveluskelpoisuuden puuttumisen vuoksi. Toissa vuonna joka kuudes keskeytti.
Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen arvelee Aamulehdelle, että merkittävä syy on uuden terveystarkastusohjeen ottaminen käyttöön.
– Uuden ohjeen mukaan emme enää halua riiputtaa nuoria järjestelmässä, jos he toistuvasti saavat määräaikaisia vapautuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vapautamme nuoren entistä helpommin kokonaan, jos hän ei ole palveluskelpoinen, Reijonen sanoo.
Siviilipalvelusmiesten kohdalla käytetään samoja palvelusluokkia kuin varusmiespalveluksessa, ja myös siviilipalvelusta suorittavat käyvät lääkärintarkastuksessa.
Aamulehden mukaan keskeyttämisen takana on usein motivaation puute.
STT
Viime vuonna viidennes palveluksen aloittaneista vapautettiin palveluskelpoisuuden puuttumisen vuoksi. Toissa vuonna joka kuudes keskeytti.
Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen arvelee Aamulehdelle, että merkittävä syy on uuden terveystarkastusohjeen ottaminen käyttöön.
– Uuden ohjeen mukaan emme enää halua riiputtaa nuoria järjestelmässä, jos he toistuvasti saavat määräaikaisia vapautuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vapautamme nuoren entistä helpommin kokonaan, jos hän ei ole palveluskelpoinen, Reijonen sanoo.
Siviilipalvelusmiesten kohdalla käytetään samoja palvelusluokkia kuin varusmiespalveluksessa, ja myös siviilipalvelusta suorittavat käyvät lääkärintarkastuksessa.
Aamulehden mukaan keskeyttämisen takana on usein motivaation puute.
STT
Vastaukset 25
Vanhimmat
Armeija ja ns. Naton ystävät ovat järjestäneet siviilipalveluksen niin, että mielenkiintoisia töitä ei ole.
Miksi kukaan ENÄÄ puolustelisi alas ajettua ENTISTÄ HYVINVOINTIVALTIOTA, joka nykyisin on pelkkä korruptiomaiden höveli maksumies ja suurten ja rikkaiden EU-maiden pelkkä preensuoleskelija ja kaikkein suurin nettomaksaja?
Juu kuka selväjärkinen haluaa mennä tekemään jotain näin paskanmaan kuin suoli eiku suomen puolesta jotain hupina?`
Ei kiitos en mene enkä mennytkään vaan hankin vihreät paperit niin että valehtelin käyttäväni kovia huumeita jatkuvasti ja sitten kävin muutaman kerran psykiatrilla ja se raapusti kirjeen ja nappasin vihereät paperit.
Yhä siitä ylpeä!
jos tämä kerran niin surkea maa on sun mielestä, niin
MITÄ SÄ TÄÄLLÄ VIELÄ TEET?
Lähe menemään, vaihda maata, poistu jo.
Tuollaisia ei jää kukaan kaipaamaan, vähiten yhteiskunta
Voi pelleä.Muistat sitten nuolla venakoiden hanuria kun sota tulee ja käännätte sitä asetakkia taas ympäri.
Lurps lurps vaan.
sivaria pysty suorittamaan, niin pitäisi pistää vankilaan.
"Siviilipalvelusmiesten kohdalla käytetään samoja palvelusluokkia kuin varusmiespalveluksessa, ja myös siviilipalvelusta suorittavat käyvät lääkärintarkastuksessa."
Et tainnut ymmärtää? "Logiikallasi" myös kaikki asepalveluksesta vapautetut pitäisi pistää vankilaan... Olet varmaan myös sitä mieltä, että asepalveluksesta vapautetut täytyy pakottaa siviilipalvelukseen, koska se on fyysisesti kevyempää?
Juuri näin on!
Pitäisi nyt edes vähän löytyä selkarankaa nyky nuorilta.
että sivareissa on paljon kuria pelkääviä, huumeongelmaisia (hashis) ja laiskureita. Ja vapautus on hyvin helppo hankkia huijaamalla lääkäriä. Moni on aikoinaan saanut vapautuksen intistä esittämällä homoa tai hullua. Itse kävin täydet 240 kovassa paikassa. joten halvelksin laiskureita.
Säälittävää uhoamista pojulta.Hei miten siinä jatkosodassa kävikään?
Asetakki käänty ympäri ja sitten alkoi venakoiden pyllyjen nuoleminen nenät ruskeina jota jatku vaatimattomat 46vuotta!
Onks sullaki nenä ruskeena kun kaikki intin käyneet kuulema oppivat asetakin käännön ja venäläisten pyllyjen nuolemisen?
"Moni on aikoinaan saanut vapautuksen intistä esittämällä homoa "
Homoseksuaalisuus ei vaikuta palveluskelpoisuuteen. Minä tiedän kaksikin ihan avoimesti homoa reservin aliupseeria. Molemmat heistä ihan houkuttelemalla houkuteltiin AUK:iin.
Moni on myös saanut aikoinaan vapautuksen homoseksuaalisuuden takia.
Puolustusvoimat oli viimeinen linnake suomessa, jossa homoseksuaalisuus luettiin vammaksi ja tämän perusteella henkilö vapautettiin palveluksesta.
En muista enää vuotta milloin tämä asia muuttui, mutta näin on ennen ollut.
Minut vapautettiin asepalveluksesta homoseksuaalisuuteni takia.
Mitä ihmeen lapamatoja nykyajan nuoriso oikeen on?
Siis ensinnäkin sivarit on syvältä!
Luuseri menee sivariksi mutta mikä onneton lapanen sellainen on
joka ei edes sitä kyke suorittamaan????
"motivaation puute", voi lässyn lässyn mitä vellihousuja.
Suomen tulevaisuuden toivot, voi ziisus sentään mitä jätkiä.....
Suomalaisella miehellä on KAKSI velvollisuutta;
1) oppivelvollisuus
2) asevelvollisuus
ON SE KUMMA JOS EI NÄITÄ KYKENE SUORITTAMAAN????
KOMPPAAN TÄYSIN.
ARMEIJAA KÄYMÄTÖN MIES ON NOLLAN ARVOINEN.
Entäs puolustusministerimme?
LAUSUNTOJEN PERUSTEELLA EI KYKENEVÄINEN PUOLUSTUSMINISTERIKSI.
no se on ministeri, onneksi puolustusvoimia pyörittää eri henkilöt
ja armeijan ylipäällikkö on joku muu.
Poliittinen nimitys, ei mitään muuta
Yhdyn täysin edellisen mielipiteeseen. Ei todellakaan näytä lupaavalta Suomen tulevaisuus tässäkään mielessä. Varmasti kääntyisi haudassaan kenraali Ehrnroth jos pystyisi. Missä kuri ja roti nyky-yhteiskunnassa, kysyn vaan?
on...
Se on men yt sellaiseksi, että joka haluaa turpaansamenee intiin ja Naton sotaan.
Jokahaluaa kehittyä elämässään ja ihmisenä rupee sivariksi.
Viellä parempi on kun ei mene ollenkaan ja nappaa vihreät paperit.
Näin samalla antaa arvokasta palautetta suomelle.
Parempi totaali kuin sivari Niinistön NATO-Suomessa.
aika saatanan lötkö saa olla jos jättää sivarin kesken.
T. reservin kieltäytyjä
Nuoriso on täyttä kuraa. Pelkkiä kannabisnarkkeja.
Sä taidat olla just semmonen kannabisnargi kun siitä mussutat.Tosiasia on että nuoriso vetää viinaa ja etanolihuume tuohoaa sitten pään pysyvästi ja sitten on peli pelattu.