Ei vaan uskalleta sanoa suoraan, että on kyse väestön liikakasvusta. Tuleehan se sosiaalinen kriisi, kun kansa lisääntyy holttomasti ja ruoka ja puhdas vesi loppuu. Urpilainen vain puhuu nuorison koulutuksen, työpaikkojen ym. puutteesta.
Pitäisi jo vihdoinkin ryhtyä todellisiin toimiin syntyvyyden rajoittamiseksi ja tajuta, että maapallo on se rajallinen tila. Iltalehti.
Pitäisi jo vihdoinkin ryhtyä todellisiin toimiin syntyvyyden rajoittamiseksi ja tajuta, että maapallo on se rajallinen tila. Iltalehti.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tämä ei meistäkään tunnu kivalta ,mutta täytyy tehdä että maailma pelastuu!!!
ELI MUSTAAN AUKKOON ON LAITETTAVA RAHAA !
ESIM: KREIKKA ONKO TAVALLIST IHMISET HYÖTYNEET MISTÄÄN?
EI OLE !
ETTÄKÖ TE TAULAPÄÄT USKO ELITTI SYÖ KAIKKI RAHAT !
VIRKAKONEISTO RÖNSYINEEN VIE KAIKEN !
ei kukaan puolusta omaa maataan ei uskalla sanoa EI
JOS MAAILMA PELASTUU YLISUURELLA VÄESTÖLLLÄ MIKSI KEHITYSMAAT
VOI HUONOSTI!
Ei se ainakaan näytä pelastuvan TV uutisten kuvien mukaan joka paikassa noissa maissa sakkia on tappituntumalla riehumassa kaduilla. Ja sen väestöräjähdyksen roiskeet yltävät jo tänne Suomeen asti. Nyt alkaisi olla ne viime hetket käsillä lopulliseen romahdukseen, kun kokoajan suureneva kasvukupla puhkeaa.
Nyt tarvittaisiin sitä ihan oikeaa VASTUUTA JA REALISMIA.
Tässä teille hieman "kriisiä" kaverit! Ambomaasta tulossa uusia herroja teidän uudeksi aatelistoksenne!
http://www.youtube.com/watch?v=68FxzMZe2BU
Ja jos porukka loppuu kesken, niin aina voi juhlien ja iloiten tuottaa lisää pikimustaa aatelistoa Suomelle;=))
http://www.youtube.com/watch?v=4oWotBxzUoc
Johan kokomus-jugentit ovat asian ymärtäneet.
Nehä(illut) meinaa tappaa muutaman miljardin populaa joten siinä Jutalle ratkasu. Toivoataan ettei mene itse mukana.
Eläkeiän nosto sinäänsä nuorimmille sukupolville ok.
mutta aina on oltava tarjolla TYÖTÄ!
oikella palkalla koska ei muutkaan laksut ole leikisti.
ei hyvä jos palkka ei riitä elämiseen .
KUINKA SUURET ON VALTION HALLITOKULUT?
liian monella on ylisuuri palkka työhöön nähden
HERROILA ON HUONO TULOS TYÖSTÄÄN !
MAA VOI HUONOSTI ! silloin ei ole aihetta maksaa kohtuuttomia palkkoja
No työtä tietysti, mutta Suomalaisille nuorille ensin ja sellaisella palkalla, että voimaksaa elämisensä ilman tukia. Valtion ja kuntien hallinnossa on varmasti ylimääräistä sakkia joka vain oleskelee virassaan.
Valtiolla jaetaan vielä boonukset johtajille vaikka ns:tulos on päin persettä.
Tyypillissa typerää lässytystä, ilman mitään järkeä.
Milloin ministerit tekisivät työtä edes yhden asian eteen. Tähän mennessä esim. Urpilaiselta ei ole tullut ainuttakaan järkevää lausetta uransa aikana.
Kansanedustajat ei ole mitään muuta,kun eliitin juoksupoikia jotka ei osaa muuta,kun valehdella kansalle.
Miksi ei päästetä vanhuksia eläkkeelle ja nuoret töihin sillä se on poistunut nuoriso työttömyys ,Eikun pidetään viimeiseen asti vanhukset töissä ja nuoret kortissa ja sillä ei ole muu tarkoitus kun eetä nuret ei kerkeä tienaamaan liian suuria eläkkeitä kun niillä alkaa jo eläkekertymä vaikka 15 vuotiaana jos on töissä.
Se on käteisen ja eläkeyhtiöiten suunitelma ollut.
Tällä hetkellä ei ole varaa maksaa eläkkeitä rahat on menny pörssiin.
Turhaan ovat ministerit huolissaan, kun maailma on näin turvallinen ja seesteinen paikka elää http://ddf7cdfe.theseforums.com Katsominen edellyttää 8 sekunnin mainospiinaa.
Mallinnäyttäjiä riittää ja onhan nuoriso toki oma-aloitteista.
Ylös.
Miten minä nyt elän sitten jos kukaan ei mene töihin
maailman pelastamiseksi täytyy tehdä jotain suurta.
nollata tilannetta kaikkialla on jakauma rikkaat ja köyhät.
RIKKAILLE TULEE JÄÄDYTTÄÄ KAIKKI TULOT PALKOISTA JA ELÄKEISTÄ!
varmasti elävä loppuelämän jo saaduilla TULOILLA JA TUOTOILLA.
se, että maailman ongelma ei ole väeston kasvu, vaan raha. Raha, kaikkine olomuotoineen on tämän maailman ongelma, sen ylenmääräisyys, tai sen puute. Ilman rahaa, kaikki saisivat syödäkseen, ei olisi rikollisuutta, ei ahneutta.
(No joo, ahneudesta en mene takuuseen, se taitaa olla ihmisen luonne.)
Urpilainen kirjoittaa:
-Tänä vuonna ilmassa oli hieman aiempaa enemmän optimismia. Monen mielestä valo tunnelin päässä jo häämöttää, mikäli osataan toimia oikein.
Hyvin menee, mutta menkööt:
-Italian keskuspankki on hyväksynyt 3,9 miljardin euron hätälainapaketin kriisipankki Banca Monte dei Paschi di Sienalle(=Maailman vanhin pankki, toistaiseksi).
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2013/01/27/italialaiselle-kriisipankille-39-miljardin-tukipaketti/20131467/12
Nooh, onneksi Italialaispankkien tukemisrumba ei tule koskettamaan Suomea, edes tulevaisuudessa...
Kuolema kuittaa univelat, maailmansota valtioiden velat.....katelkaa maailmanlopun odottajia, oppikaa ja varustautukaa :D