Onko

elämässäsi ollut ihminen joka on ärsyttävästi käyttäytynyt ja jota et ole voinut sietää. Kaikki jutut ovat aiheuttaneet ärsyyntymisen. Yrititkö saada hänet hiljaiseksi ja jos vastaat kyllä niin perustele miten ja miksi?
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä on, joidenkin kanssa olen edelleen tekemisissä ja toisten kanssa olen pistänyt välit poikki. Harmi sinänsä, että tuntuu siltä että juuri ne kaikkein itselleen läheisimmät ihmiset ovat niitä kaikkein rasittavimpia.

Mutta aina noihin asioihin ei voi itse vaikuttaa. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan älykkäitä ja kaikissa ihmisissä on myös paljon hyvää. Yksi haaste on se, että kaksi ihmistä voi olla jollain tasolla aivan samalla aaltopituudella mutta silti joissain asioissa kuin yö ja päivä. Siksi kannattaakin valita tarkkaan, keitä päästää lähelleen.

Äänestä
  • Pääasia että saadaan hiljaiseksi se joka on väärässä.

    Lähelle ei pääse vaikka maksaisi rahaa.

    Äänestä

Kyllähän selkään puukottavat huorat aina ärsyttävät. Kun vain eivät vinkuisi kun saavat samalla mitalla takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokenut taannoin kirjoitti:

elämässäsi ollut ihminen joka on ärsyttävästi käyttäytynyt ja jota et ole voinut sietää. Kaikki jutut ovat aiheuttaneet ärsyyntymisen. Yrititkö saada hänet hiljaiseksi ja jos vastaat kyllä niin perustele miten ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu