Sekava suhde

Tällaista...
Noin parikymppisinä aloitimme seurustelun. Tyttö on minun suuri ensirakkauteni. N. 3 kuukauden jälkeen hän ilmoitti, että oli ollut sängyssä toisen kanssa ja haluaa seurustella tämän toisen kanssa. Parin kuukauden jälkeen hän tuli katumapäälle ja päädyimme jälleen yhteen, kunnes parin kuukauden kuluttua hän jälleen löysi uuden, mukavasti syntymäpäivänäni. Taas muutaman kuukauden kuluttua päädyimme yhteen ja seurusteluamme kesti kolmisen vuotta, jonka jälkeen hän taas löysi paremman miehen ja jätti minut. Kaksi ensimmäistä seurustelukertaa olin hänelle kovin kiltti ja ymmärtäväinen, mutta kolmannella kerralla oli aivan mahdoton luottaa häneen ja suhde oli loppuvaiheessa todella ahdistava. Olimme muutaman vuoden erossa ja yli kolme vuotta sitten päädyimme jälleen yhteen. Nainen on muuttunut ja häneen voi luottaa, kuitenkin suhteen alussa noin vuoden verran olin jatkuvasti epäluuloinen ja luottamuspula vaivasi. Kännissä tuli sitten useaan otteeseen vittuiltua, vaikka ei toinen sitä enää olisikaan ansainnut, jotenkin sitä halusi pitää välimatkaa toiseen, ettei taas satuttaisi itseään. Pahaoloni lähti ajan myötä ja keskustelujen avulla pois, mutta tyttöystävälleni jäi asioista paha ahdistus, joka johti laivaromanssiin, ei kuitenkaan sänkyyn. Otan kyllä syyn itseeni ja asia on käsitelty. Itse en ole naistani kertaakaan pettänyt ja pisimmän taukomme aikana minulla oli hyvä ja pitkä suhde toiseen naiseen, tyttöystäni taas ei ole koskaan kyennyt pitkään suhteeseen muiden kuin minun kanssani.

Jotenkin meidän keskustelut ei enää johda mihinkään, vaan päinvastoin aiheuttaa molemmissa ahdistusta. Päädyimme ratkaisuun, että olemme jonkin aikaa erossa ja katsomme tilanteen uudelleen. Sovimme, että kumpikin on ihan yksikseen ja antaa tilanteen rauhoittua. Minua kuitenkin häiritsee tieto siitä, että hänellä on tällä hetkellä lämpenevä suhde ex-rakkaaseensa, toki vain puhelimen välityksellä. Huomiota kaivannee. Ilmeisesti hän vain on ihminen, joka ei kykene päättämään seurustelua ilman varmuutta seuraavasta. Yhteiskestoltaan tauot mukaanlukien olemme olleet yhdessä kaksitoista vuotta, joten olisi jo aika saada suhde pelaamaan kunnollla, koska molemmat sitä haluavat.

Juttu kuulostaa ulkopuolisesta varmaan täysin idioottien touhulta ja sitä se ilmeisesti onkin. Kaikesta huolimatta rakastamme toisiamme valtavasti ja suhteemme on edistynyt valtavasti ja parikymppisenähän tulee helposti hölmöiltyä. Anteeksiantaminen vain oli vaikeampaa ja aikaavievempää kuin kuvittelin.

Eli tällä hetkellä tyttöystävääni vaivaa suunnaton ahdistus ja ymmärrän sen hyvin. Itselläni valtava epätietoisuus. Jotenkin tuntuu, että emme pääse toisistamme ikinä eroon, joten haluaisin, että tauko tekee tehtävänsä ja saisi aloittaa puhtaalta pöydältä edes kerran. Yllättävää kyllä me olemme ihan fiksuja ja hyviä ihmisiä molemmat, mutta tunnepuolella myllertää välillä ihan liikaa.
1437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tosta nyt ei kuule tule mitään, 12v yhdessä ja ei yhdessä eikä vieläkään pystytä selvittämään asioita ja rakastetaan. Ahdistuksesta lähdetään pakoon ja lämmitetään ent. suhteita. Musta tuntuu, että tyttöystäväsi ei kestä arkea ja sinä olet läheisriippuvainen. Tuntuu siltä, että vaikka teillä olisi muutama ihana lapsi vaimosi haluaisi välillä vähän "ihailua" ja sinä ymmärtäisit, kun ahdistaa. Voi mies, hanki rinnallesi todellinen rakkaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MMMMMM kirjoitti:

Tällaista...
Noin parikymppisinä aloitimme seurustelun. Tyttö on minun suuri ensirakkauteni. N. 3 kuukauden jälkeen hän ilmoitti, että oli ollut sängyssä toisen kanssa ja haluaa seurustella tämän toisen kanssa. Parin kuukauden jälkeen hän tuli katumapäälle ja päädyimme jälleen yhteen, kunnes parin kuukauden kuluttua hän jälleen löysi uuden, mukavasti syntymäpäivänäni. Taas muutaman kuukauden kuluttua päädyimme yhteen ja seurusteluamme kesti kolmisen vuotta, jonka jälkeen hän taas löysi paremman miehen ja jätti minut. Kaksi ensimmäistä seurustelukertaa olin hänelle kovin kiltti ja ymmärtäväinen, mutta kolmannella kerralla oli aivan mahdoton luottaa häneen ja suhde oli loppuvaiheessa todella ahdistava. Olimme muutaman vuoden erossa ja yli kolme vuotta sitten päädyimme jälleen yhteen. Nainen on muuttunut ja häneen voi luottaa, kuitenkin suhteen alussa noin vuoden verran olin jatkuvasti epäluuloinen ja luottamuspula vaivasi. Kännissä tuli sitten useaan otteeseen vittuiltua, vaikka ei toinen sitä enää olisikaan ansainnut, jotenkin sitä halusi pitää välimatkaa toiseen, ettei taas satuttaisi itseään. Pahaoloni lähti ajan myötä ja keskustelujen avulla pois, mutta tyttöystävälleni jäi asioista paha ahdistus, joka johti laivaromanssiin, ei kuitenkaan sänkyyn. Otan kyllä syyn itseeni ja asia on käsitelty. Itse en ole naistani kertaakaan pettänyt ja pisimmän taukomme aikana minulla oli hyvä ja pitkä suhde toiseen naiseen, tyttöystäni taas ei ole koskaan kyennyt pitkään suhteeseen muiden kuin minun kanssani.

Jotenkin meidän keskustelut ei enää johda mihinkään, vaan päinvastoin aiheuttaa molemmissa ahdistusta. Päädyimme ratkaisuun, että olemme jonkin aikaa erossa ja katsomme tilanteen uudelleen. Sovimme, että kumpikin on ihan yksikseen ja antaa tilanteen rauhoittua. Minua kuitenkin häiritsee tieto siitä, että hänellä on tällä hetkellä lämpenevä suhde ex-rakkaaseensa, toki vain puhelimen välityksellä. Huomiota kaivannee. Ilmeisesti hän vain on ihminen, joka ei kykene päättämään seurustelua ilman varmuutta seuraavasta. Yhteiskestoltaan tauot mukaanlukien olemme olleet yhdessä kaksitoista vuotta, joten olisi jo aika saada suhde pelaamaan kunnollla, koska molemmat sitä haluavat.

Juttu kuulostaa ulkopuolisesta varmaan täysin idioottien touhulta ja sitä se ilmeisesti onkin. Kaikesta huolimatta rakastamme toisiamme valtavasti ja suhteemme on edistynyt valtavasti ja parikymppisenähän tulee helposti hölmöiltyä. Anteeksiantaminen vain oli vaikeampaa ja aikaavievempää kuin kuvittelin.

Eli tällä hetkellä tyttöystävääni vaivaa suunnaton ahdistus ja ymmärrän sen hyvin. Itselläni valtava epätietoisuus. Jotenkin tuntuu, että emme pääse toisistamme ikinä eroon, joten haluaisin, että tauko tekee tehtävänsä ja saisi aloittaa puhtaalta pöydältä edes kerran. Yllättävää kyllä me olemme ihan fiksuja ja hyviä ihmisiä molemmat, mutta tunnepuolella myllertää välillä ihan liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu