Olen naisen alku ja uin syvissä vesissä juuri nyt, se ei näytä olevan hirveän harvinaista ikäisilläni, mutta en jaksa enää, silläkään ajatuksella, että tulevaisuus toisi jotain positiivista sisältöä elämääni.Olen kirjoitellut tänne useammankin vuoden ajan aina välillä, mutta vähän eri asioista.
En jaksa enää. Tuntuu, että kaikki johon edes kosketan hajoaa. Kaikki mitä yritän on turhaa. En ymmärrä ihmisiä ollenkaan, en läheisiä enkä muita. Tuntuu, että olen tulossa hulluksi. En enää tiedä mitä ajatella mistään.
Yritän koota ajatukseni ja olla positiivinen, mutta minusta ei tunnu olevan siihen. Näen aina välillä sieluni silmin miten vedän itseltäni kurkun auki. Oikeasti olen miettinyt miten hyppäisin junan alle, mutta varmaankin yrittäisin ottaa jotain tappavaa (esim. huumeita. alkoholia sekä lääkkeitä samaan aikaan) tai mielessäni on jos hirttäytyisin. En tiedä vielä mitä näistä teen, mutta tuo myrkytys vaikuttaa aika mahdolliselta.
En pysty elämään itseni kanssa. Häpeän kaikkea ja salaa unelmoin siitä, että joku tulisi ja tappaisi minut ihmisten edessä. Unelmoin siitä varmaankin, koska minulla on tunne, että kukaan ei välitä minusta. En tunne saaneeni ikinä vanhemmiltani rakkautta, koska he haukkuivat sekä pahoinpitelivät minua pitkään lapsuudessani.
Yritän kovasti olla positiivinen ja iloinen sekä auttaa muita, mutta se ei ole tehnyt minua iloisemmaksi. Yritän ajatella, että ulkonäköni ja painoni eivät tee minusta huonompaa ihmistä, mutta turhaan. Nukun huonosti, syön liikaa ja häpeän itseäni.
Tuntuu, että vaikeutan toisten elämää. Tuntuu, etten ansaitse elää. Elämässäni ei ole sisältöä. Huolestutan ihmisiä, masennan lähimmäisiäni sekä haluaisin vain käpetyä istumaan johonkin pimeään komeroon ja itkeä silmäni pihalle.
Onko liikaa pyydetty, että saisin osakseni rakkautta. Elämäni täyttymys olisi jos joku tulisi luokseni, halaisi minua ja sanoisi sydämestään, että olen hänelle tärkeä.
Tiedän, että elämässä on paljon ylä ja alamäkiä, mutta tuntuu kuin olisin ikuisessa ylämäessä, eikä jalkani enää vain kanna. En enää tiedä mitä haluan, kaikki haihtuu vain savuna ilmaan. Monen vuoden helvetille ei näy loppua enkä jaksa enää!
En tiedä mistä saisin sisältöä elämääni. Olen niin ahdistunut ja tuskissani, tuntuu että sorrun tämän kaiken painosta. Olen hakeutumassa terapeutille, mutta minulle tulee usein vahvasti mieleen kysymys: "Miksi ihmeessä menen sinne minullahan on asiat ihan hyvin."
Kuitenkin mieleni on maassa, itken ja tuntuu kuin näkisin kaiken mustavalkoisena, mutta lähinnä tummin sävyin. En ole mitään, minussa ei ole muuta kuin kuori, ja sekin vielä niin kauhea ettei katsoa kestä.
Minussa on kuitenkin pieni toivonkipinä, jonka takia haluan tappaa itseni vain kerralla enkä ruveta viiltelemään, etten huonontaisi mahdollisuuksiani olla iloinen ja onnellinen. Tämän takia en viiltele enkä juo, käytä huumeita enkä vahingoita itseäni muutenkaan (paitsi itsemurhaan?). Jos joskus elämä alkaa mennä paremmin en halua nyt sitä estää, mutta nyt olen halukas tappamaan itseni heti kerralla.
Haluaisin parantua, mutta miten. Pitääkö minun vain sinnitellä? En halua enää lääkkeitä, niistä ei ole ollut apua ikinä. Enkä tiedä tuleeko tuo terapeuttikaan auttamaan tilanteessa. Yritän löytää kaikkea positiivista, mutta ei ne positiiviset asiat kauankaan päässä pysynyt ole.
Kaikki tuntuu vain niin toivottomalta!!!
En jaksa enää. Tuntuu, että kaikki johon edes kosketan hajoaa. Kaikki mitä yritän on turhaa. En ymmärrä ihmisiä ollenkaan, en läheisiä enkä muita. Tuntuu, että olen tulossa hulluksi. En enää tiedä mitä ajatella mistään.
Yritän koota ajatukseni ja olla positiivinen, mutta minusta ei tunnu olevan siihen. Näen aina välillä sieluni silmin miten vedän itseltäni kurkun auki. Oikeasti olen miettinyt miten hyppäisin junan alle, mutta varmaankin yrittäisin ottaa jotain tappavaa (esim. huumeita. alkoholia sekä lääkkeitä samaan aikaan) tai mielessäni on jos hirttäytyisin. En tiedä vielä mitä näistä teen, mutta tuo myrkytys vaikuttaa aika mahdolliselta.
En pysty elämään itseni kanssa. Häpeän kaikkea ja salaa unelmoin siitä, että joku tulisi ja tappaisi minut ihmisten edessä. Unelmoin siitä varmaankin, koska minulla on tunne, että kukaan ei välitä minusta. En tunne saaneeni ikinä vanhemmiltani rakkautta, koska he haukkuivat sekä pahoinpitelivät minua pitkään lapsuudessani.
Yritän kovasti olla positiivinen ja iloinen sekä auttaa muita, mutta se ei ole tehnyt minua iloisemmaksi. Yritän ajatella, että ulkonäköni ja painoni eivät tee minusta huonompaa ihmistä, mutta turhaan. Nukun huonosti, syön liikaa ja häpeän itseäni.
Tuntuu, että vaikeutan toisten elämää. Tuntuu, etten ansaitse elää. Elämässäni ei ole sisältöä. Huolestutan ihmisiä, masennan lähimmäisiäni sekä haluaisin vain käpetyä istumaan johonkin pimeään komeroon ja itkeä silmäni pihalle.
Onko liikaa pyydetty, että saisin osakseni rakkautta. Elämäni täyttymys olisi jos joku tulisi luokseni, halaisi minua ja sanoisi sydämestään, että olen hänelle tärkeä.
Tiedän, että elämässä on paljon ylä ja alamäkiä, mutta tuntuu kuin olisin ikuisessa ylämäessä, eikä jalkani enää vain kanna. En enää tiedä mitä haluan, kaikki haihtuu vain savuna ilmaan. Monen vuoden helvetille ei näy loppua enkä jaksa enää!
En tiedä mistä saisin sisältöä elämääni. Olen niin ahdistunut ja tuskissani, tuntuu että sorrun tämän kaiken painosta. Olen hakeutumassa terapeutille, mutta minulle tulee usein vahvasti mieleen kysymys: "Miksi ihmeessä menen sinne minullahan on asiat ihan hyvin."
Kuitenkin mieleni on maassa, itken ja tuntuu kuin näkisin kaiken mustavalkoisena, mutta lähinnä tummin sävyin. En ole mitään, minussa ei ole muuta kuin kuori, ja sekin vielä niin kauhea ettei katsoa kestä.
Minussa on kuitenkin pieni toivonkipinä, jonka takia haluan tappaa itseni vain kerralla enkä ruveta viiltelemään, etten huonontaisi mahdollisuuksiani olla iloinen ja onnellinen. Tämän takia en viiltele enkä juo, käytä huumeita enkä vahingoita itseäni muutenkaan (paitsi itsemurhaan?). Jos joskus elämä alkaa mennä paremmin en halua nyt sitä estää, mutta nyt olen halukas tappamaan itseni heti kerralla.
Haluaisin parantua, mutta miten. Pitääkö minun vain sinnitellä? En halua enää lääkkeitä, niistä ei ole ollut apua ikinä. Enkä tiedä tuleeko tuo terapeuttikaan auttamaan tilanteessa. Yritän löytää kaikkea positiivista, mutta ei ne positiiviset asiat kauankaan päässä pysynyt ole.
Kaikki tuntuu vain niin toivottomalta!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos olet kovin nuori, älä sano että "lääkkeet ei ikinä auta". Masennuslääkkeiden kokeileminen ja sopivan löytäminen on tosiaan pitkää pinnaa vaativa juttu. Nykyään on monenlaisia erilaisia vaihtoehtoja, eri tavoin toimivia.
Nyt ekana marssit omalääkärillesi, kerrot että tilanne on akuutti ja et jaksa elää, saat lähetteen psykiatrille jonka kanssa alat työstää tilannettasi.
Lääkkeet ovat vain yksi "kävelykeppi" apuna jaksamiseen ja toipumiseen, eikä siis se ainoa keino eikä se joka parantaa sinut yhtäkkiä. Ne toimivat vain tukena. Puhuminen ja sitä kautta itsensä oivaltaminen ja tunteidensa käsittely ovat ne pääasiallinen metodi jonka apuna lääke sitten on. Että jaksaisit perustoimintoja päivittäin.
Et kerro oletko peruskoulussa vai vanhempi? Jos opiskelet, oletko käynyt koulun kautta jossain?
En tajua miksi terveet ihmiset haluaa kuolla Minulla on sairaus joka vie kivuliaaseen loppuun vuodeosastolla muiden armoilla Kun tilanne menee tähän poistun. Jos vain saisi olla kivuton ja terve . kokea eläkeiän mutta sairastuin nuorena elämä on kipua ja huonoa oloa tulevaisuutta ei ole. Siksi ihmettelen miksi joku haluaa kuollä tyhjän takia ilman vakavaa sairautta tai muuta pahaa elämänlaatua haittaavaa rajoitetta. Mikä muuten on helppo ja nopea lähtökonsti
Kyllä sinä voi oikeanlaisella terapialla eheytyä. Tyhjästä onkin paha nyhjäistä. Tähän asti sinä olet yrittänyt puristaa kaiken hyvän ja posiitivisuuden vähäisestä varastostasi josta ei ole mitä ottaa. Kun on saanut vähän rakkautta ja positiivisuutta niin ei ole mistä ammentaa. Olet yrittänyt saada rakkautta ja hyväksyntää yritämällä ja olemallla hyvä toisille ja se on jäänyt vain mekaaniseksi suorittamiseksi. Kyllä toiset tuosta hyötyvätkin, mutta itse säät tyhjäksi. Ja tavallaan alitajuisesti ostat hyväksyntää ja sympatiaa yrittämällä toisten mielen mukaan. Kun itse et sittenkään koe saavasi mitään, petyt ja voit sitten alkaa käyttäytymään itsellesikin ja toisille yllätyksellisesti ja pohja menee kaiken alta.
Sinulla on myös valtava rakkauden ja hyväksytyksitulemisen tarve, koska ne lasuuden aikana on tullut suuri vajaus. Ihminen joka saa paljon turvaa ja rakkautta lapsuudessaan pärjää sitten onnellisena vähemmälläkin ja on kotona itsessään. Onneksi tuota vajetta voi paikata terapialla ja käymällä läpi noita kipeitä tuntoja. Juuri sinulaisista tulee sitten eheytyttyä ymmärtäviä ja terapeutteja ja syvällisiä ihmisiä. Ei ihmisen tarvitse jäädä menneisyydensä vangiksi. Yheytymisen myötä alat ymmärtää myös omia vanhempiasi ja voit antaa heille anteeksi, koska ymmärrät että he ovat kohdelleet sinua noin omaa rikkinäisyyttään ja heillä ei ole ollut silloin voimavarjoa parempaan. Sinulla on vielä toivonkipinä ja jospa vielä satsaisit sen elmääsi täällä. Lakkaa toisten pakonomainen miellyttämien ja satsaa energia tuohon eheytymiseen. Nykyään on saatavana erittäin hyvää kirjallisuutta ja sitä saa kirjastoistakin. Asioissa on edettävä riittävän verkalleen koska rikkinäien ihmineen ei kestä liian suurta kakkua kerrallaan.
Kyllä sinun kuoren alla uinuu valtava aarre ja mahdollisuus. On vain löydettävä tuo jalokivi sieltä kuorien uummenista.
[email protected]
VAI NIIN