Millaiselta elämä tuntui vaikka vuoden kuluttua?
Itse tässä mietin miten pitkään annan itselleni aikaa päästä yli asioista.. Tulenko tässä suhteessa aina epäröimään ja kokemaan vaikeutta luottaa. Rakastan kyllä ja olisihan se ihana pitää perhe yhdessä, mutta onko hintana epäillä lopun ikäänsä..
Itse tässä mietin miten pitkään annan itselleni aikaa päästä yli asioista.. Tulenko tässä suhteessa aina epäröimään ja kokemaan vaikeutta luottaa. Rakastan kyllä ja olisihan se ihana pitää perhe yhdessä, mutta onko hintana epäillä lopun ikäänsä..
Vastaukset 23
Vanhimmat
Totta kai sä epäilet vaikka lopun elämääsi (myös mahdollista uuttakin kumppaniasi), ellet pysty käsittelemään pettymystäsi nyt pohjamutia myöden niin selväksi, että kykenet antamaan anteeksi tänhetkiselle kumppanillesi.
Et tule olemaan ikinä vapaa ja luottavainen, jos aina vaan muistat sen pettymyksen ja hyysäät sitä tärkeimpänä muistona siipastasi. Hän on silloin ikuisesti vain "pettäjä" eikä mitään muuta.
"...ellet pysty käsittelemään pettymystäsi nyt pohjamutia myöden niin selväksi, että kykenet antamaan anteeksi tänhetkiselle kumppanillesi."
Ei, vaan että ellei pettänyt puoliso pysty käsittelemänä asiaa ja selvittämään pohjamutia myöden miksi niin kävi. Pettäjällä on tässä ensirooli. Hänen pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja olla valmis käsittelemään asiaa nöyrästi, virheensä myöntäen, ja sitä kautta pystyä vakuuttamaan, että häneen voi luottaa. Vasta sitten alkaa petetyn työ miettiä oko tarpeeksi "näyttöä" sille, että onko ylipäätään mitään mieltä alkaa rakentaa sitä luottamusta takaisin.
Miten se pettymys sitten käsitellään?
Se on SINUN päätös, lähdetkö suhteeseen "odottamaan" seuraavaa rysätystä vai uskotko kaiken menevän hyvin. Takaan, että jos lähdet epäilevästi ja kyttäät kaikkea sinua myös tullaan pettämään. Satasella vain suhteeseen JOS niin päätät JOS et pysty siihen älä lähde yrittämään.
Älä märehdi tuossa tilassa liian kauaa, lehmän naamaksi venyt :)
"Takaan, että jos lähdet epäilevästi ja kyttäät kaikkea sinua myös tullaan pettämään. "
Tarkoitatko että kun lähtee luottaen, ei siis huomaa että taas petettiin?
Se on yksilöllistä, kuinka nopeasti pääset asiasta yli. Ylipääsemiseen vaikuttaa hyvin paljon pettäneen puolison käytös. Hänen on tehtävä todella paljon toitä, että saa luottamuksesi takaisin. Se on osoitettava teoilla. Luottamus kasvaa pikku hiljaa, siihen voi mennä vuosia.
Kirjoiteltiin tuosta aiheesta pitkät pätkät kuinka puolisosi uskottomuus muutti sinua - stringiin.
Lyhyesti; et sinä pelkkää aikaa antamalla mistään yli pääse. Se nyt vaan on ihan itse mentävä niistä asioista yli. Jos jatkat tuossa kieriskelyä pitkäänkin, et varmasti anna itsellesi anteeksi niitä menetettyjä kuukausia jolloin olisit voinut olla onnellinen.
Ilman luottamusta ei ole mitään, eikä siis kannata jäädä odottamaan että se maagisesti kasvaa ajan kanssa itsekseen. Aika ei parannne surua, se vain vie kivun pois - eli täss; aika auttaa vain unohtamaan, ei luottamaan. Luottamuksen saa niin päättäessään päälle parissa kuukaudessa tai sen voi menettää ikuisiksi ajoiksi vain suremalla sitä, ettei se jotenkin ihmeellisesti ilmestynytkään.
Ihanan fiksu kirjoitus! Siis oikeasti täällä on näin aikuisiakin ihmisiä, hyvä. Annat uskoa ihmisyyteen.
Pettämisen julkitulosta on nyt puolisen vuotta. Avioeron 1.vaihe päättyi juuri. On käyty terapiassa. Mies käyttäytyy kuin uudesti rakastunut, vakuuttaa luotettavuuttaan ja sanojensa tueksi todistelee asioita ilman pyytämistäkin. On mielestäni aidosti pahoillaan minulle tekemästään pahasta.
Mielestäni luottamus on kasvanut kovasti tässä ajassa, kun mitään muuhun viittaavaa ei ole tullut vastaan. On kuulemma lupa tutkia puhelinta, tietokonetta yms. En halua siihen lähteä, eikä viimeksikään tarvinnut, kun asiat suorastaan hyppi silmille.
Enkä tosiaan tiedä olenko antanut anteeksi.. Jotenkin tuntuu, että olisi helpompi antaa anteeksi miehelle, kuin itselle oma sinisilmäisyys ja suoranainen tyhmyys. Olisiko se kuitenkin ensin itselleen anteeksi annettava ja sitten toiselle.
En tiedä oliko se syy vai seuraus, mutta olisi pitänyt luovuttaa paljon aiemmin. Olisi ollut kaikille helpompaa. Joka aamu helpotus ottaa enemmän tilaa ahdistukselta :) Kyllä siitä voi varmasti selvitäkin, jos on riittävästi tahtoa ja perusteita sille. Anna itsellesi aikaa. Mä olen huomannut, että vuosi ei ole tunneasioissa aika eikä mikään.
Juuri niin, anna ITSELLESI aikaa ja kuuntele itseäsi. Minä jouduin aikoinaan lähtemään eriteille katsomaan tilannetta kauempaa, koska oma pääni ei olisi jaksanut työstää ko. asiaa lähietäisyydeltä mieheni kanssa. Mutta nyt olen onnellinen, että lähdin hetkeksi "kauemmas" = erosimme, koska tällä hetkellä tilanteesta aikaa jo 3½vuotta ja olen rakastuneempi mieheeni kuin koskaan ja haavat ovat arpeutuneet :) Lähellä ollessani olisin todnäk itse hajottanut suhteen lopullisesti kaikella vihamielisyydellä, luottamuspulalla, kyttäämisellä jne. Kaukaa näin, että en voi elää ilman häntä. Itse olen henk. koht sitä mieltä, että jos kaksi ihmistä on tarkoitettu yhteen, he ovat sitä lopulta jossain kohtaa aina, kohtalo pistää ne sormensa peliin :)
Voimia vaikeiden asioiden kanssa painiessa!!
"jos kaksi ihmistä on tarkoitettu yhteen, he ovat sitä lopulta jossain kohtaa aina"
Juurikin näin, rakkaus voittaa, oikea rakkaus.
Itse elän tällä hetkellä tuoreessa ja onnellisessa parisuhteessa, jossa ei ainakaan vielä ole petetty kumpikaan kumpaakaan, mutta jos minua petetään, voin antaa anteeksi mutten unohtaa. Ja koska en voi unohtaa tapahtunutta (jos näin siis kävisi), vaan se kummittelee päässäni jatkossa, en voisi jatkaa suhdetta, luottamus olisi mennyt - pysyvästl.
Voiko parisuhteen aloittamista ennen tapahtuneet asiat ja niistä valehtelun antaa anteeksi ja olla ns. "rauhassa"
Poikaystävä valehteli 2 viikkoa ennen ensimmäistä tapaamistamme nukkumispaikkansa kun oli kesällä reissussa. Mukana oli hänen kaverinsa myös.
Kun on myöhemmin tullut puhetta hän sanoi eri paikan,vaikka oli lyhyen suhteen entisellään yötä kaverinsa kanssa.
Ei siinä muuten mitään,mutta en siedä valehtelua. Jos valehtelee pienistä menneistä asioista voi helposti turruttaa itsensä siihen valehteluun.
Kun kysyin suoraan entisen suhteen kuvioista,hän ei myöntänyt että oli pettänyt entistään...vaikka sekin oli sitten selvillä.
"Ei siinä muuten mitään,mutta en siedä valehtelua. Jos valehtelee pienistä menneistä asioista voi helposti turruttaa itsensä siihen valehteluun."
Minä ajattelen täsmälleen samoin.
Pahoin pelkään että sellainen joka valehtelee on aina valehtelija. Jos yleensä pystyy valhtelemään niin se kertoo siitä, että luonne on valmiiksi kiero. Sellainen on myös potentiaalinen pettäjä.
Suhde on pilalla sen jälkeen, kun petos paljastuu. Mitä nopeammin kykenee lähtemään, sen parempi. Syyt: 1. Jos petturi kokisi ihmeparannuksen, eikä pettäisi enää, niin petetty silti aina epäilee. 2. petturi yleensä ei muutu ja pettää edelleen heti kun mahdollista. 3. Petetty pilaa itsensä omissa ja miehen silmissä, kun hän purkaa petturille vihaansa ja pettymystään vuodesta toiseen.
Jos vaimo käryää, niin miehet käsittää tilanteen nopeasti, ja yleensä parisuhde päättyy samantien. Harva mies jää roikkumaan petturivaimoon ja vahtimaan tätä tai että jopa luottaisi tähän. Miehet ovat käytännöllisiä ja naisia aina riittää. Naisen tilanne on toinen, koska yleensä lapset ovat hänen vastuullaan ja naisilla on huonompi palkka ja taloudellisesti heikommin. Mielestäni ainut tapa jäädä suhteeseen petturin kanssa käryn jälkeen on, jos 100 %:sti kestää ja hyväksyy sen, että petturi edelleen pettää ja valehtelee. Jos ei kestä, niin kannattaa erota.
Mikä nykyajan ihmisissä on, että aina pitää saada joltain muulta kuin omalta puolisolta vaikka "häntä niin rakastaakin". Mulle on sanottu, että olen ainut ja rakkain ihminen maailmassa, siltikin mieheni petti mut.... Ero on ollut jo vireillä, mutta se peruttiin yhdessä nyt on uusi prosessi vetämässä koska en saa vastausta miksi mua petettiin.... Itse en voisi pettää jos rakastan jotain todella paljon, ei silloin kukaan muu saisi mua sänkyyn kanssaan vaikka olisinkin puutteessa. Mieheni väittää, että niin vain kävi vaikka se toinen nainen ei häntä kiinnostanut ollenkaan(olivat tunteneet jo muutaman kuukauden). Tunnen itseni tosi tyhmäksi kun en ymmärtänyt asiaa aikaisemmin...
ihan oma valinta ja se tehdään tunteen pohjalta.
Toisen pakottaminen rakastamaan ei kuitenkaan auta. Siitähän ei tule mitään. Antaa mennä jos on mennäkseen. Mutta jos jää, on jäätävä täysillä. Ellei itse sitä ymmärrä, sinun on ymmärrettävä lähteä.
Tiedän uskomattoman tapauksen, jossa mies tapailu useita vuosia kakkosnaista. Vaimo sai tietää, mutta mies vain jatkoi kakkosen tapailua. Sitten kakkonen jätti miehen ja mies hankki heti uuden kakkosen. Ja avioparin yhteiselo vain jatkui.... Aivan hirveä mies ja jotenkin säälittävä vaimo.
Ja tämä tilanne repii SINUN persettäsi koska...?
koska.. olet se kakkonen, joka odottaa kultakimpaletta...? Niinkö menisi tuo jatko..?
Luottamus on mennyt jo kerran, et saa sitä takaisin enää pettämisen jälkeen.
Suhde ja seurustelu ei tule ikinä onnistumaan uudelleen.
Tulet aina epäilemään ja riidoissa nostat pettämis-kortin esiin.
Maailmassa on aina tusinan verran parempia ihmisiä kuin exäsi.
Jos molemmat hyväksyvät sen, että molempien on tehtävä paljon töitä itsensä ja parisuhteensa eteen, niin on aivan mahdollista saada jopa parempi suhde kuin ennen pettämistä. Ja kuka haluaa oikeasti pitää kiinni sellaisesta suhteesta jossa on tullut petetyksi?
Eli uudenlaista suhdetta on pakko rakentaa. Vanha suhde on surtava pois ja uskottomuus opeteltava jättämään osaksi sitä. Uuten suhteeseen (on sitten uuden tai vanhan puolison kanssa) sitä ei voi raahata.
Petetyn on pakko niellä asioita, joihin hän ei ole osallinen tai vastuullinen. Se on ihan kauhean epäreilua. Mutta muuta ei voi.
Unohtaa ei voi, mutta asioiden kunnollinen läpikäyminen auttaa siinä, mitä ei voi unohtaa. Taakseen ei kannata jättää epämääräistä möykkyä ja pahaa oloa, joka häiritsee vielä vuosien perästä. Siihen muistamiseen voi liittää myös loppuun lauseen " ja tästä kaikesta me selvisimme ja jaksoimme rakastaa toisiamme, me selätimme tämän vaikeuden".
Ja asia, joka liittyy myös muistamiseen. Kipu muistoista haalistuu ja lopulta sammuu. Ajan kanssa tietää kyllä, että se kaikki sattui kovasti, mutta kipua ei enää tunne. Ja kun asioista tulee vain sanoja ja lauseita, ja elämä kuitenkin tuo koko ajan uusia asioita, niin tapa muistaa muuttuu. Mutta ei sitä unohda, ja on hassua ylipäätään ajatella, että ihminen kykenisi unohtamaan jonkun pätkän elämästään. Ei mikään muukaan elämää järisyttänyt asia koskaan kokonaan unohdu.Se muistaminen ei liity vain pettämiseen.
Luottamus on vaikea asia. Se on sekä ansaittava että uskallettava antaa. Omalla kohdallani luottamus palautui sitä kautta, kun tajusin, että puolisoni oli alkanut omalta osaltaan luottamaan minuun enemmän. Eli kun hän kertoi avoimemmin ajatuksistaan ja tunteistaan. Tämä nyt hieman yksinkertaitettu versio pitkästä tapahtumaketjusta...
Luottamus vaatii kuitenkin rohkeutta ja riskinottoa. Se vaara jää aina ja kaikissa suhteissa olemaan, että joku käyttää sitä luottamusta väärin. Itse pähkäilin tämän niin, että luottamalla annan arvokkaan lahjan toiselle ihmiselle. Hänelle sen hävittäminen olisi suurempi tappio kuin minulle.
Kuuntele sisintäsi, ja itsellesi paras ratkaisu. Joillekin ero on ihan oikeasti paljon parempi tie jatkaa elämää. Oikeaa tai väärää ei tässä ole määritelty, on vain itsesi kannalta paras vaihtoehto, joka sinun täytyy löytää.