Mitä teen, mies ei halua naimisiin kanssani...

Jos hän ei halua naimisiin, niin eipä voi oikein pakottaakaan. Toki voi yrittää keskustella, että inhoaako hän hääjuhlaa (pitää olla kaikkien keskipisteenä), rahanmenoa (voi mennä naimisiin maistraatissa ruokatunnilla), puolison elatusvelvollisuutta (avoliitossa ei pidä elättää puolisoa, avioliitossa pitää), kammoaako hän instituutioita (avioliitto tylsää, aikuismaista) vai pelkääkö hän sitä, että viimeinenkin vapaus menee? Ehkä hän ei halua yhteistä sukunimeä ja sitä, että tulet "osaksi hänen sukuaan" vaikka tietenkin lasten kautta olette yhdessä ikuisesti.

Voit toki yrittää perustella avioliittoa järkisyin esim. lesken eläkkeeseen oikeus vain avioliitossa. Pelkääkö hän, että jos menee naimisiin, niin eroaminen vaikeampaa?

Naimisiin meno on aivan turhaa. 50% naimisiin menevistä pareista päättyy eroon parin vuoden sisään. Naimisiin meno pilaa suhteen ja en aio ikinä mennä naimisiin.

Ei kiitos, ompas rohkaiseva kommentti.;D mielestäni ensimmäinen vastaus on hyvä! minäkin ehdottaisin että keskustelette rauhallisesti näistä erilaisista menoista ja asioista miehenne kanssa. Voiko olla että mies on sitoutumiskammoinen avioliittoon mennessä, jos esim. On kokenut hän jättämistä joskus aiemmin, voi olla pelko siitä kenties tai mies ei halua ottaa vastuuta mitä avioliitossa voi syntyä.

Empiirisen kokemuksen mukaan mies, joka ei halua naimisiin, ei ole sitoutunut suhteeseen ja alitajuisesti tai tietoisesti ajattelee törmäävänsä Siihen Oikeaan naiseen.

Lapset on tehty kaiken varalta sen kumppanin kanssa, jonka kanssa ollaan yhdessä. Sitten, kun sopiva nainen tulee vastaa, niin se on soromnoo nykyiselle.

SIKSI ihmiset eivät mene naimisiin lastensa vanhemman kanssa.

Kerron kokemukseni.

Seurustelin itseäni 3 vuotta vanhemman miehen kanssa lähes 11 vuotta. Tapasimme, kun olin vasta 15v. Seurustelimme ja yhteen muutimme asumaan täyttäessäni 20v. eli asuttuani 1 vuoden yksin (mies oli vuoden intissä samaan aikaan). Parin vuoden yhteiselo yksiössä oli varsin läheistä. Karkauspäivänä kosin miestä (olin tuolloin 22v. ja avomieheni 25v.), sain rukkaset. Miehen mielestä etenimme liian nopeasti... Sanoin silloin hälle, että jos seuraavaan karkauspäivään (4 vuoteen) mennessä hän ei minua kosi, niin mä en ole valmis odottamaan häntä koko ikääni.

No ei kosintaa kuulunut. Mies ei kuulemma halunnut naimisiin. Mulle naimisiinmeno tarkoittaa, että silloin voisi myös hankkia lapsia. Mies ei halunnut lapsia. Mä olin valmis luopumaan lapsihaaveistani miehen puolesta. Neljän vuoden aikana kuitenkin tapahtui paljon. Molemmat meistä valmistuivat kouluista ja minä otin asuntolainan ja ostin meille kodin, jossa oli kaikki ne asiat, mitä kodilta olimme toivoneet. Hän ei osallistunut asunnonmaksuun, koska pelkäsi velkoja. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin oli hyväpalkkaisessa duunissa ja osti sitten suunnilleen samankokoisen kämpän sijoitusasunnoksi ja laittoi sen vuokralle.

Mulla oli vaikeuksia työllistyä ja suunnittelin omaa yritystä. Yritys tarvitsi tietysti pääomaa ja mun tapauksessa sijoitin unelmaani, koska mies lupasi tukea mua haaveeni toteuttamisessa. No kuinkas sitten kävikään. Alkuinvestoinnit tehneenä ja asuntolainaa maksellen, olin hetken aikaa täysin riippuvainen miehestä. Silloin tuli uusi karkausvuosi ja silloin vuoden alusta, eräänä aamuna mies vain totesi, että se oli loppu nyt.

En pystynyt käsittämään saati käsittelemään asiaa. Hän oli kai miettinyt asiaa jo pitkään, mutta mulle hän ei ollut aiemmin sanallakaan vihjannut asiasta. Suhteemme päättyi siihen. Yhtäkään riitaa ei käyty. Asuimme viikon vielä samankaton alla, yritin kääntää hänen päänsä kaikin keinoin, mutta hän oli päätöksensä tehnyt. Kolme viikkoa tuosta aamusta ja "elämänirakkaus" oli pyyhkinyt itsensä elämästäni tavaroineen.

Sen lisäksi, että sydämeni oli riekaleina, putosin myös syvään talousahdinkoon. Asuntokulut kaatuivat päälleni. Jouduin myymään kaikki yritykseni tekemät hankinnat ja maksamaan vielä niistä ekstraa... Unelmani niin perheestä kuin työstäkin kaatuilivat ja romuttuivat ympäriltäni. Olin työtön, pahasti velkaantunut ja täysin toimintakyvytön sydänmurtuneena.

No ei päästy naimisiin ei... Nyt erosta on vuosi aikaa. Olen kiitollinen ystävilleni ja erityisesti perheelleni, jotka keräsivät sirpaleeni ja auttoivat mut kokonaiseksi. Naimisiinmeno oli varmaankin suhteen kompastuskivi. Mies ei halunnut KOSKAAN sitoutua ja mulle avioliitto oli tärkeä asia.

Rakastuin viime kesänä mieheen, jolta menin sitten heti alkujaan kyselemään, että mitä hän on mieltä naimisiinmenosta ja lapsista. Itse täytän pian 27 ja hän 29 eli lapsia pitäisi biologisesti kohta hankkia. Oikeastaan nyt elämäni on niin paljon paremmin kuin ennen... Mies sanoo rehellisesti haluavansa jossain kohti naimisiin ja lapsia... Mutta ennen kaikkea sanoisin, että kannattaa elää tässä ja nyt. Nauttia elämästä, rakkaudesta ja läheisyydestä. Koskaan ei voi tietää, milloin se otetaan pois. Niinpä mä en enää koskaan jahkaile tai siedä jahkailevia miehiä!

Jos mies jahkailee, hän odottaa elämäänsä "sitä oikeaa", mä en ollut exälleni riittävä. Olen kaunis ja sporttinen vaaleaverikkö, ihan älykäskin, mutta en hälle riittävä... Jos en kelpaa tällaisena kuin olen, niin sitten hänen ratkaisunsa oli oikea, vaikka se hajottikin puolivuotta elämästäni.

miksi hemmetissä muka pitäisi mennä naimisiin?

Menin 20 vuotiaana naimisiin ja vaimoni oli 19 vuotias. Nyt olen 40 vuotias ja edelleen ollaan naimisissa. Seksi sujuu ja kotitöistä ei ole riitaa koskaan ollut. Alettiin seurustelee kun olin 15 vuotias ja 18 vuotiaana kosin kesämökin laiturilla auringon laskun aikaan. Lapsia meillä on kaksi. Tiesin jo 15 vuotiaana et tota naista mä kosin ja kosinkin leikisti jo 16 vuotiaana.

Itse rakastan miestäni yli kaiken. Rakkaani, kaikkeni. Mutten sitli halua mennä koskaan naimisiin. Satuhäitä voin katsoa, mutten halua samanlaisia tanhubileitä kuin siellä. Mielummin illan vietto mäenpäällä juoden lasilliset ja näin vahvistaa yhdessäoloa. Kesäinen ilta ja hiljainen rakkaus.

Naimisiin meno minusta on jotenkin tylsää. En ole perinteikäs ihminen ja se on liian kahlitsevaa vaikka en koskaa ajattele tulevaisuutta yksin tai olla jonkun muun kanssa.

Hän, minä ja elomme vilpitön.

Vaimo ja mies. Yök.

Miksi pitäisi mennä naimisiin?

Minä voin mennä naimisiin jonkun naisen kanssa.