Miten kestät köyhyyden tai vähävaraisuuden?

Itsellä auttaa lapset,kun ajattelee että pakko jaksaa.Köyhyyteen liittyy usein niin paljon muutakin,meillä esim asutaan liian pienesti,asuntojonot pitkät,sairastelua jneTuntuu kohtuuttomalta täytellä papruja ja sitten saa kielteisiä päätöksiä tms.Pakko uskoa parempaan tulevaisuuteen ja yrittää parhaansa ja elää niin 'ettei tule sanomista'.Tsemppiä vaan kaikille :)
30275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

kokemuksen suomalla sitkeydellä. Kun on köyhyyden saanut perintönä jo isoisältä, niin eipä sitä muuta osaakaan kuin senttejä metriksi kiskoa ja kaikesta ajatella, että voiskohan tuota kyttää vielä kerran. roskiksetkin tulee ihan automaattisesti vilkaistua, että löityiskö jotain köyttökelpoista, myytävää tai pidettävää-.

Äänestä

Kannusta ja huolehdi lastesi koulunkäynnistä, vain koulutuksen avulla tuo köyhyyden ketju on katkaistavissa. Näytä itse esimerkkiä hakeutumalla työelämään. Lpset saavat lasikan mallin ja esimerkin mikäli ainoakin huoltaja vetelehtii kotona. Älä säälittele vaan kannusta.
nm. Kokemusta on, kaksi akateemista yksin , hoitoalan kolmivuorotyöllä elättänyt.

Äänestä
  • Teistä Akateemisista lopuksi vain byrograatteja.

    Äänestä

Joo kiitos holhouksesta,totta kai pidän huolen lasteni koulunkäynnistä,yksi siis vasta koulussa mutta 9 ja 10 tulee,mitä nyt matematiikasta joskus 7..Köyhä ei ole synonyymi tyhmälle.Ei-akateemikollakin on aivot ja kiitos ne toimii.Työelämässä on hankalaa olla kun toisen raskauden myötä sain aivohalvauksen ja aivoverenvuodon.Mitä olen säälitellyt?Eikö se ole nähty että teikäläisiä akateemikkoja makaa kotona työttöminä ihan siinä missä karvahattu duunareitakin.Katsos kyllä on tullut töitä painettua täälläkin.Naisena mm rakennuksilla ja liksa oli kyllä hyvää,ei tarvinnut vuorotöihin tunkea ja koulutuskin kyllä löytyy mutta pikkasen hankalaa tehdä töitä yksikätisenä,varmaan olisi sinullakin vaikka olisit mikä kansankynttelikkö.Köyhä ei tarkoita luuseria.Suomen on rakentaneet KÖYHÄT,juuri ne keitä halveksit ja sodissammekin soti KÖYHÄT duunarit!Hieman menetit pointin jota ajoin takaa alunperin..Et ole yhtään sen kummempi kuin kukaan muukaan ja pentusi ei ole yhtään sen arvokkaampia kuin kenenkään muunkaan.

Äänestä
  • Kyllä tuo aloitus kaikkineen viittaa säälittelyyn "pakko jaksaa ym."
    Ja mitä tuohon akateemisuuteen tulee niin itse en sellainen ole, kerroinhan tehneeni koko ajan ja edelleen teen raskasta ja vaativaa työtä hoitoalalla, josta saamallani palkalla elätin kaksi lastani ja itseni, sekä maksoin asunto ym.velat.
    vuorotyöhön en suinkaan "tunkenut" minäkään, mutta se kuuluu hoitotyöhön. Vein lapseni mm. yövuorojen ajaksi hoitooon.

    Lapseni koulutin ja kasvatin yksin, kannustin peruskoulun jälkeen jatkamaan lukioon, tottakai se tiesi lisäkustannuksia itselleni, mutta kun lahjakkaita olivat niin koulunkäynti oli heille helppoa ja kannatti.
    Nyt he ovat akateemisia ja viroissa. Sitä en tiedä kuinka paljon "akateemisia makaa kotona työttöminä" mutta sinä varmaan tiedät kun sellaista kerrot.
    Omat lapseni kävivät koko yliopisto-opiskelujensa ajan työssä opintojensa rahoittamiseksi, mm. kauppojen kassoilla, toimistoissa ym.

    Missä kohtaa olen teksissäni "halveksinut köyhiä" ?
    Vaan sinä taidat olla luulosairaskin kaikkien muiden sairauksiesi lisäksi, joita et kylläkään aloituksessasi maininnut.
    Esimerkki on tärkeää. Ole reipas ja kannustava lapsillesi, narinan ja säälittelyn sijaan.

    Äänestä

  • Monet unohtavat että kuka tahansa voi sairastua tai vammautua. Työkyvyttömyyseläkkeet eivät ole suuria kuin harvoilla. Vain idiootti lähtee siitä että työkyvyttömyyden tähden vakituisen työsuhteen menettäneen köyhyys johtuisi työttömyydestä.

    Äänestä

  • ::::::::::::::::::: kirjoitti:

    Kyllä tuo aloitus kaikkineen viittaa säälittelyyn "pakko jaksaa ym."
    Ja mitä tuohon akateemisuuteen tulee niin itse en sellainen ole, kerroinhan tehneeni koko ajan ja edelleen teen raskasta ja vaativaa työtä hoitoalalla, josta saamallani palkalla elätin kaksi lastani ja itseni, sekä maksoin asunto ym.velat.
    vuorotyöhön en suinkaan "tunkenut" minäkään, mutta se kuuluu hoitotyöhön. Vein lapseni mm. yövuorojen ajaksi hoitooon.

    Lapseni koulutin ja kasvatin yksin, kannustin peruskoulun jälkeen jatkamaan lukioon, tottakai se tiesi lisäkustannuksia itselleni, mutta kun lahjakkaita olivat niin koulunkäynti oli heille helppoa ja kannatti.
    Nyt he ovat akateemisia ja viroissa. Sitä en tiedä kuinka paljon "akateemisia makaa kotona työttöminä" mutta sinä varmaan tiedät kun sellaista kerrot.
    Omat lapseni kävivät koko yliopisto-opiskelujensa ajan työssä opintojensa rahoittamiseksi, mm. kauppojen kassoilla, toimistoissa ym.

    Missä kohtaa olen teksissäni "halveksinut köyhiä" ?
    Vaan sinä taidat olla luulosairaskin kaikkien muiden sairauksiesi lisäksi, joita et kylläkään aloituksessasi maininnut.
    Esimerkki on tärkeää. Ole reipas ja kannustava lapsillesi, narinan ja säälittelyn sijaan.

    Ylimielisyyden huippu vaikka aihetta ei niin olisikaan. Tuo mitali homma oli aika hauska mutta kukin tyylillään :D Kuvitelkaa nyt keskustelu jossa tämä äiti "estelee" lapsiaan tuomasta mitalia mutta loppujen lopuksi sanoo että tuokaa vaan olen sen ansainnut :D :D

    Äänestä

  • Jos olet itäsuomen akateemikko,olisit varmaan tervetullut syntymäseutuasi sivistämään elämälläsi.

    Äänestä

Miten pystyt "yksikätisenä" kirjoittamaan tänne, kai silloin ainakin toimistotyö onnistuu, jos kerran oikea kätesi toimii?

Äänestä

Totta kai kannustan ja olen kannustanut lapsiani,miksi en niin tekisi?Itsehän tuossa korostat kun yksin olet hoitanut lapsesi,mitalliako odotat?Luuletko olevasi joku super-äiti ja niin helv ainutlaatuinen?Normaali äiti nyt ihan ilman suitsutteluja hoitaa lapsensa hyvin,on tainnut itselläsi ottaa tiukille,noin niin ku hermojen kanssa.Ei ihme jos ukko jättänyt.Minä en kiikuttele lapsiani yöhoitoihin mistään syistä,lapsen on parasta saada levätä omassa kotona turvassa,mutta jokainen on eri mieltä asioista.Olenkin tavnnut kaltaisiasi hoitoalalla,stressaantuneita lihavia tätejä joilta saa vain huonoa palvelua ja aina naamat norsunvitulla.Omaa kurjimusta kostetaan asiakkaille.Palkkakin niin paska että varmasti saa painaa yötä päivää että saa ostettua työpaikalle sen lihottavan baagelssi paketin.Miksi olet niin katkera?Vaihdevuodet voivat olla rankat mutta korveushoitoa on tarjolla kun rohkeasti sitä pyydät ja laihdutuskin voi auttaa ja kun pikerrät sen hymyn irvistyksen naamallesi.Miksi muuten seurailet köyhyyspalstaa?Saatko jotain seksuaalista nautintoa kun voit hurskastella toisille ja korostaa uhri äitiyttäsi ja todella luulla että täältä jonkin mitalin saat =DDD

Äänestä
  • Sormet toimii toisessa kädessä ja tällä hetkellä varsinkin se keskimmäinen.Ota kätesi housusta ja katso rupista kättäsi ja koeta laskea mikä sormi se on.Voit kysyä neuvoa myös vaikka äidiltäsi joka on varmasti sinulle jo makarooniloodaa laittanut ja kutsuu pian syömään ;D

    Äänestä

  • Kuka tässä oikien on katkera, ja mitä henk.koht. olemukseeni tulee niin olen koko ikäni pysynyt hoikkana , ja mieskin löytyy, jotta nyt luuloinesi kyllä haukut ihan väärää puuta.
    Ja mitä mitaliin tulee, niin todellakin, lapseni aikovat hakea minulle ansiomitalin äitinä tekeästäni työstä heidän hyväkseen., olen kyllä estellyt mutta ehkäpä jo seuraavana äitienpäivänä toteuttavat...Jotta kiitos kyllä heidän mielestään mitalin ansaitsen, muilta en kiitosta tarvitsekaan...:)))
    Palkkaani n. 37000e/vuosi olen tyytyväinen.
    Tottakai olin oikeutettu viemään lapseni yövuorojen ajaksi hoitopaikkaan, yksinkö heidät olisi pitänyt jättää kotiin?Ei yksinhuoltajuus ole este työssäkäynnille.


    Kovin olet katkera,ja hyökkäävä. Sivistystä jaettaessa et todellakaan ole ollut paikalla!!!:::)))
    Ja siksipä toivonkin tiellesi oikein tuntuvia vastoinkäymisiä, elämä tulee opettamaan sinua aivan varmaa, koska lapsesi ovat vielä noin pieniä, olet vasta kasvatustyösi alussa. Vaikutat aivan sekava
    Seuraan ihan mitä palstoja haluan kysymättä keneltäkään.

    Äänestä

  • Koska sait lakin,ja olitko uskossa jo ennen?

    Äänestä

Mitäs kenelläkään sanomista, tavallinen köyhä on kuitenkin enemmistöä ja paljon ollaan tultu vastaan, kaikki ei rahasta riipu.
Joku yrittää nokkia, tulee kadulla vastaan tiedänkö missä on uusimainen rivitalo jossa meidän tuttavamme asuu, irviäkseen ettei meillä varaa parempaan ole.
Ei kannata välittää, on sekin nykyaikana iso asia kun pystyy jotenkuten siedettävästi asiansa hoitamaan.

Äänestä

Siis kupsahdan kohta NAURUUN,oletko tosissasi????Odotat jotain mitalia =DDDDDDDDDDDD No jos sillä saat pirtsakan mielen niin toivon että sellaisen saat,toiv et nyt sitten pety.
Vastoinkäymiset ovat osa kaikkien elämää ja yleensä ne kasvattaa eivät saisi katkeroittaa kuten sinulle tätiseni on käynyt..Ihan pelottaa että tuollaisia 'ihmisiä' on hoitoalalla mutta niihin hommiinhan pääsee kuka vain,tulee mieleen myrkkyhoitaja ja nämä hoitsut jotka kiduttavat vanhusparkoja päiviä paskavaipoissa ja suihkutta viikkoja kun 'ei ole aikaa' hoitaa heitä.Äkkiäkös sen pullapitkon imaiset kahvin kera jos on toisessa huoneessa avuttomat hätää kärsimässä.Oikein oksettaa!!Omakohtaisesti totesin tämän kun huonossa kunnossa olevaa mummoani hoidettiin huonosti ja oli kuolio alkanut jalkaa syömään,mummo itki ja pyysi että puhdistan haavan ja otan kuolleen solukon pois ennen kuin hoitaja helvetistä saapuu ja että käytän hänet vessassa koska teen sen varovasti,hoitaja oli niin iloinen kun kävin mummiani hoitamassa niin ihraperse pääsi vähemmällä!Yleensä perhe ja läheiset hoidetaan ilman fanfaareja ja mitaleja,näin ainakin itse toimin.Onhan minuakin hoidettu lapsena,miksi en hoitaisi lapsiani ja läheisiäni ilman kunniakirjoja,ei nykyajan hoitsuihin voi luottaa kun eivät töitään hoida asiallisesti!
Sivistystä käyttelen sellaisiin henkilöihin jotka sitä ymmärtävät,koiranleukoihin käytän ihan koiran omaa kieltä,muutahan ei kaltaisesi ymmärrä.Sinulle toivon kaikkea kivaa koska tuntuu että olet jo valmiiksi niin kovin 'kärsinyt' kun olet parka joutunut maailmaan hommaamasi lapset itse hoitamaan tai muilla hoidattamaan.Koeta olla vähemmän marttyyri,niin lapsenlapset saattavat jaksaa vierailla luonasi ja ehkä vielä hoitokodissa asti katsomassa kun sen aika koittaa

Äänestä
  • Siinä kyllä työtä kun kaikki hoitaa itse,mutta kun maitokauppaan välillä ehtii ja ostaa matkalla hodarin,se on taivaallista.Se nautinto ja lepohetki hodaria syödessä.Ei muuta voi toivoa.

    Äänestä

Voi reppanaa, seuraapa hieman aikaasi...Kyllä joka äitienpäivä jaetaan ansiotuneille äideille mitaleja, ja lienee joku isäkin sellaisen joskus saanut.
Tuskin sinä sellaista saat, etkä ansaitsekaan. Ymmärrän kateutesi.

Kaltaisesi mielipiteet eivät heilauta minua minnekään päin.

Olen kasvattanut ja kouluttanut lapseni korkkeisiin virkoihin tätä yhteiskuntaa palvelemaan, ja voin syystäkin olla ylpeä sekä heistä että itsestäni.

Ja nyt, menepä hieman ulkoilemaan ja reippailemaan että jaksat taas makoilla lämpimässä.Ja miettiä miten taas saat pahaa oloasi muihin purettua. Kyllä yhteiskunta sunlaisesi ja lapsesi elättää, ja me veronmaksajat.......:)))Jotta älä viitsi huudella, minun tuloillani sunlaisesi loisii.

Äänestä

Ja vielä aloittajalle, asia josta olen erittäin ylpeä
. Elätin itseni ja lapseni omalla työlläni, en koskaan saanut tai tarvinnut yhteiskunnan almuja, edes asumistukea en koskaan saanut enkä tarvinnut.

Maksoin ja maksan edelleen palkastani veroa, että sunlaisesi ja sun lapsesi joita niin kehut "hoitavasi" saadaan elätettyä, sinutkin kotiisi, ettei sun tarvii lähteä yö-saati muuhunkaan työhön.Kun itse et siis kykene elättämään perhettäsi,viitsii vielä muita arvostella!! .
Kaikki ei ole sunlaisia loisijia!
Joten sulje suuri ja ruma suusi , ja häpeä jos osaat.

Äänestä

Joo siis niitä mitalleja on muistaakseni saaneet äidit joilla sota-aikaan ollu 8 lasta ja tehneet OIKEASTI uhrauksia kaikkien puolesta ja näitä äitejä jotka omiensa lisäksi ottaneet otto-ja sijaislapsia hoidettavikseen,sellaiset äidit isolla Ä:llä todella ansaitsevat mitalin.En minä mitaleilla elä tai tarvitse,mitä hittoa sellaisilla teen.Olen äiti ihan muinakin päivinä kuin vain äitienpäivänä.Kuka ukko kestää tollaista eukkoa joka koko ajan vinkuu mitaleja.Onhan lapsillasi isäkin,jolta ovat sen kertomasi suuren viisauden varmaan perineet,sinä tunnut jotenkin niin rahvaalta ja haiset tänne asti lenkkimakkaralta ja keppanalta xD Sinun tuloillasi et loisi et edes lomillasi,et edes SINÄ,sun hienosta 37,000ekusta kun ottaa verot ja muut maksut,työmatkakulut ja kuluttamasi hiilarit niin ei jää kovin paljoa,ja siinä ilmeisesti ikälisiäkin 45vuoden edestä =DD Voit toki tehdä enemmänkin töitä,sillä ajattelin hakea tarvehankintaista toimeentulotukea jota kyllä saa jos osaa oikein perustella ;) Koeta stressistäsi huolimatta tehdä työsi ilman virkavirheitä,potilaasi eivät ole avioerosi ja katkeruutesi syypäitä,varmasti saat esim työnohjausta ahdistukseesi.Ymmärrän myös miten sieluasi ahdistaa tuleva kesä kun miesystäväsi näkee nuoria kauniita minihame naisia kadulla ja tajuat että ne 100 pullapitkoa jotka talven aikana aukkoosi ahdoit olisi pitänyt jättää välistä.Mutta toivottavasti se ei-koskaan-luoksesi-saapuva mitalli lämmittää pientä tunkkaista sieluasi.
Pakko makoilla lämpimässä kun ei viittis lumipyryynkään lähteä pojottamaan turhanpäiten.Mutta mene sinä jos siltä tuntuu,niin kuluu kahvitaukojesi hiilarit paksuilta selluliittireisiltäsi ;D

Äänestä
  • oletko se aivoinfarktin synnytyksen yhteydessä saanut? Onpas sulla härskiä tekstiä, vai ootko kännis? Oon siis iha sivullinen lukija (en tuo hoitsu).

    Äänestä

  • surprised one kirjoitti:

    oletko se aivoinfarktin synnytyksen yhteydessä saanut? Onpas sulla härskiä tekstiä, vai ootko kännis? Oon siis iha sivullinen lukija (en tuo hoitsu).

    Kyllä hänellä tosiaan "aivohalvaus " tuntuu olevan.... tekstien perusteella. Kännissä varmaan kirjoittelee puuta heinää.
    Miten työtön yksinhuoltaja voi huolehtia hyvin lapsistaan, siis ihminen valittaa köyhyyttään ja sairauksiaan ja jaksamistaa ja kuitenkin kehuu silti kuinka hyvin lapsistaan huolehtii?

    Äänestä

  • Niitä kirveitä myös jaettiin mottimetässä.Mutta niillä puilla on jo sulatettu toverien jalat jäistä että sopivat myöhemmin paremmin haudatuksi.Sillävälin kotirintamalla saivat monet naiset vierasta vihulaista.Nyt nämä Pohjan akat ym. tasarvoliikkeet johtavat maatamme kenenkin päätösvaltaisuuteen niin näteille pojille.

    Äänestä

Huomasin lukiessani ohimennen tämän ihme hoitsun juttuja että oikeinkirjoitus on sen verran huonoa että olisi jo hiljaa.Mikä lie mielenterveys potilas/alkkis

Äänestä
  • Siinäpä sulle miettimistä..." Mielenterveyspotilas tai alkkis"kyllä taidat itse olla, kuten suurin osa teistä palstalaisista.
    Hyvin hoitaja kirjoittaa ja ihan asiaa.Ilmaisu on senverran virkeää että työnsä taitaa tuon perusteella...

    Äänestä

  • hyvä hoitsu::) kirjoitti:

    Siinäpä sulle miettimistä..." Mielenterveyspotilas tai alkkis"kyllä taidat itse olla, kuten suurin osa teistä palstalaisista.
    Hyvin hoitaja kirjoittaa ja ihan asiaa.Ilmaisu on senverran virkeää että työnsä taitaa tuon perusteella...

    Joo täältä kanssa tsemppiä virkeälle hoitsutätille, ja pirteitä työvuosia ja elekettäkin aikanaan...sulle..
    .Itse saanut hyvää hoitoa tarvittaissa , ei voi kun kiittää .
    Mitalisi olet ansainnut, muistetaan taas katsoa keväällä palkitut....

    Äänestä

Kaks viimeisintä on hoitsukka kirjoittanut ihan itse ja kaikki palstalaiset mielenterveyspotilaita ja alkkiksia..HOHHOIJAA

Äänestä
  • Sulle sentin venyttäjä=erakko ym. Mikä vainoharhainen lienet.Saatanan epäluuloinen akka. En ole tänne kirjoittanut muuta kuin omalla nimmarilla.
    Lopeta ihmisten haukkuminen ja painu töihin ruikuttamasta, elätäpä ite pentus ja itses ja puhu sitten vasta.
    Kokemusta on sairaalassa olosta, on harsittu kasaan siksi monta kertaa, että hoitsujen työt tiedän!!

    Äänestä

  • Mistä löydät ihmisen jolla ei lainkaan ruuvit olisi löysällä?

    Äänestä

Sosiaalitoimistojen kannattaisi kustantaa Lähtijöitä Kreikkaan muuttamaan.Se tulisi valtiolle halvemmaksi kuin jatkuva maksaminen täällä heille elämänsä pitimiksi.Ja tavallaan huonovointisille kansalaisillemmekin kuuluisi jotain antamistaan tuista Kreikkaan.

Äänestä

Sain Primusmaisterin arvon aijemmin,mutta olin jo ennen opiskelujani päättänyt,etten anna minkään muodollisuuden nousta tukkaani.Esikuvani oli vanhasta historiasta tietty persoona joka asui ja eli tynnyrissä vaatimattomuuttaan.Näinnollen asun yhä roskalaatikossa kaupungin rajalla ja olen varustautunut siten että talvellakin on mittari plussanpuolella.Tiedän koska roskantyhjentäjät tulevat ja panen kellon soimaan.Rahaa jää näillä kuluilla viellä säästöönkin ja sossusta saa helpommin,johtuen hajustani.Eivät he sitä kauan kestä.Olen sulattanut lumesta vanhoihin ämpäreihin vettä ja kun ulkona vähän lämpenee otan niillä suihkun ja pesen suurimmat luudalla jonka joku armelias oli heittänyt roskalaatikkooni..Ei uskoisikaan kuinka hyvä päännalusta se muuten on nukkuessa. Vapaa Maa ja asua kuin rivitalossa peltikatolla.Edullista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sentin venyttäjä kirjoitti:

Itsellä auttaa lapset,kun ajattelee että pakko jaksaa.Köyhyyteen liittyy usein niin paljon muutakin,meillä esim asutaan liian pienesti,asuntojonot pitkät,sairastelua jneTuntuu kohtuuttomalta täytellä papruja ja sitten saa kielteisiä päätöksiä tms.Pakko uskoa parempaan tulevaisuuteen ja yrittää parhaansa ja elää niin 'ettei tule sanomista'.Tsemppiä vaan kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu