Odotin katumista ja anteeksipyyntöä mutta sainkin yllättävän syytösryöpyn itse!
Olimme seurustellet mieheni kanssa nyt n. 2kuukautta ja olin jo aiemminkin heti suhteen alussa huomannut että hän on herkkä suuttumaan aivan pienistäkin asioista :)
Riitoihin ei tarvinnut olla kummoistakaan syytä, ihan arkipäivän asiat riittivät esim jos jouduin jäämään ylitöihin vaikka tunniksi (ilmoitin siitä hänelle kyllä heti mutta hän veti silti aina herneen nenäänsä). Edellisenä päivänä sovitut aikataulut olivat hänelle niin tärkeitä että niistä ei saanut lipsua.
Huomasin ja pyysinkin häneltä aina kohteliaasti anteeksi kun näin kävi ja hän sanoi tai antoi minun ymmärtää että kuitti :) kaikki on hyvin, vai mitä rakas. Mutta todellisuudessa hän keräsi kaikki syntini yhteen nippuun ja lateli ne sitten humalassa minulle päin naamaa huutamalla ja raivoamalla!
Viime viikonloppuna hän sitten räjähti, huusi ja käski minut ja kaikki vieraatkin samalla ulos. Ihmettelin mitä oikein tapahtui, kukaan kun ei hänelle kerennyt mitään sanoa hän vain itse syytteli ja haukkui minua välinpitämättömyydestä kun tulin hänen luokseen 20 min myöhässä (en edes tiennyt että oli joku tarkka aikataulu kun muutkin tulivat vielä sen jälkeen ja tästäkin myöhästymisestä ilmoitin hänelle matkalta puhelimitse).
Pakkasin tavarani kassiin ja lähdin yöllä muiden mukana kotiini, olipa hauska viikonloppu! Vähänkö vitutti! Oltiin kyllä ihan kuin puulla päähän lyötyjä mistä se oikein raivostui?
Nyt hän halusi tavata ja puhua asiasta, selitti että kaikki johtuu siitä kun hän joi vähän liikaa kirkkaita, eikä oikein muista kaikkea. Mutta pääasia on että hän ei voi sietää epätäsmällisiä ihmisiä joita saa aina odottaa! Oli aamupäivälläkin odottanut jotain kaveriaan yli tunnin.
Mutta! Ei tajunnut edes pyytää anteeksi kun ajoi minut ja vieraat yöllä pihalle!
Yritti vielä miettiä mitä muuta olen suhteen aikana tehnyt väärin ja ettei tämä voi näin jatkua ja että olen varmaan tulevaisuudessakin aina vähän myöhässä sovituista aikatauluista (arkijuttuja kun lähdetään esim kaupungille kauppaan jne laitan itseäni liian kauan ja hän saa odottaa kotona ja mietti sitten vielä että tuskin muutun paljoakaan ajan kuluessa...) ja usein vielä haluan mukamas lennosta muuttaa esim ajoreittiä/ matkasuunnitelmaa... No huh huh! Perke :))))) (Huom! ikinä en ole vielä töistä myöhästynyt ja jos näin käy ilmoitan :)
No...selvä se siitä, tuli kyllä vahvasti tunne että että nyt lopetetaan tämä suhde!
(Vaikkakin täytyy myöntää että itsetuntoani hiveli kyllä hänen runsaat rakkauden tunnustukset ja viestit joita hän lähetteli päivittäin aamusta iltaan töihin kotiin...)
TERVEMENOA SE OLI SITTEN TÄSSÄ. JA TERVETULOA UUSI RAKKAUS!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tommosilla neiti-miehillä mitään tee.
Jos kahdessa kuukaudessa ehtii jo mennä noin huonosti niin ei varmasti kannata jäädä katsomaan miltä tuntuisi kahden vuoden jälkeen. Tuon pitäisi olla suhteen "kuhertelukuukautta", sitä aikaa kun kaikki mitä toinen tekee tai sanoo tuntuu mielenkiintoiselta ja hyvältä.
Älkää kiusatko toisianne yhtään pitempään.
Huohh.