Olen ollut avoliitossa mieheni kanssa kohta 10 vuotta. Mutta nyt tuntuu että suhde on omalta osaltani kuollut kokonaan.
Historiaa: Olin 15 vuotias kun tapasin nykyisen miehen ja ihastuin voimakkaasti ja hän myös. Aloimme seurustella ja alkuhuuma oli aivan ihanaa.
Muutimme yhteen kahden vuoden jälkeen ja menimme samassa myös kihloihin.
Huomasin tuolloin yhteenmuuton jälkeen hänessä huonoja piirteitä. MM. mustasukkaisuutta ja omistuhaluisuutta. En saanut käydä ulkona kavereiden kanssa, jouduin pistämään välit poikki lukuisien ystävien mies, sekä naispuolisten kanssa.
Hän tutki puhelimeni joka ilta ennen nukkumaan menoa ja pakotti poistamaan miespuolisten numerot. Viisi vuotta meni näin etten saanut nähdä kuin yhtä ystävääni ja ulos ilman häntä minun oli turha yrittää edes lähteä. Hän kuitenkin sai käydä ulkona ja viettää aikaa kavereiden kanssa.
Sitten ilmoitin hänelle että suhde päättyy jos ei muutosta tule. Hän itki ja rukoili etten jätä häntä ja lupasi asioiden muuttuvan.
Annoin uuden mahdollisuuden ja kaikki alkoikin menemään hyvin. Sain lähteä ulos jopa baareissa sain juosta. Sain käydä kaffeella kavereiden kanssa. Hieman vanhasta oli vielä pilkettä, sillä hän aina kovin kyseli että missäs olin, kenen kaa, oliks muit tuttui, yrittiks joku iskee sua? Mutta ei kuitenkaan pahalla.
Suhde siis alkoi taas luistaa ja täysin uusilla tuulilla. Tulin raskaaksi ja nyt meillä pieni poika. Ongelma minulla nyt vain on se, että sanon rakastavani, mutta en enää tunne niin. Meillä menee nykyään kaikki hyvin, mutta mietin silti koko ajan mitä muuta maailmalla ois minulle?. Mies vannoo rakkauttaan ja meillä on yhdessä hauskaa, mutta minulle hän on enemmän kaveri. Minua ei enää kiinnosta jos hän vaikka olis jokapäivä jossain ulkona rellestämässä. Ei kiinnosta edes missä on ollut.
Olen myös hieman ihastunut yhteen yhteiseen ystäväämme. Ollut jo kauan, mutta olen tietenkin tukahduttanut tunteeni, sillä minä en petä! Minulle on myös tullut haluja vieraita miehiä kohtaan. Kun katson omaani en halua. Tuliko tämä muutos meidän suhteeseen liian myöhään ja sen takia kaikki on pilalla.
Onko kanssaeläjiä samanmoisen tilanteen kanssa? Mitä minun nyt kannattaisi tehdä.
Historiaa: Olin 15 vuotias kun tapasin nykyisen miehen ja ihastuin voimakkaasti ja hän myös. Aloimme seurustella ja alkuhuuma oli aivan ihanaa.
Muutimme yhteen kahden vuoden jälkeen ja menimme samassa myös kihloihin.
Huomasin tuolloin yhteenmuuton jälkeen hänessä huonoja piirteitä. MM. mustasukkaisuutta ja omistuhaluisuutta. En saanut käydä ulkona kavereiden kanssa, jouduin pistämään välit poikki lukuisien ystävien mies, sekä naispuolisten kanssa.
Hän tutki puhelimeni joka ilta ennen nukkumaan menoa ja pakotti poistamaan miespuolisten numerot. Viisi vuotta meni näin etten saanut nähdä kuin yhtä ystävääni ja ulos ilman häntä minun oli turha yrittää edes lähteä. Hän kuitenkin sai käydä ulkona ja viettää aikaa kavereiden kanssa.
Sitten ilmoitin hänelle että suhde päättyy jos ei muutosta tule. Hän itki ja rukoili etten jätä häntä ja lupasi asioiden muuttuvan.
Annoin uuden mahdollisuuden ja kaikki alkoikin menemään hyvin. Sain lähteä ulos jopa baareissa sain juosta. Sain käydä kaffeella kavereiden kanssa. Hieman vanhasta oli vielä pilkettä, sillä hän aina kovin kyseli että missäs olin, kenen kaa, oliks muit tuttui, yrittiks joku iskee sua? Mutta ei kuitenkaan pahalla.
Suhde siis alkoi taas luistaa ja täysin uusilla tuulilla. Tulin raskaaksi ja nyt meillä pieni poika. Ongelma minulla nyt vain on se, että sanon rakastavani, mutta en enää tunne niin. Meillä menee nykyään kaikki hyvin, mutta mietin silti koko ajan mitä muuta maailmalla ois minulle?. Mies vannoo rakkauttaan ja meillä on yhdessä hauskaa, mutta minulle hän on enemmän kaveri. Minua ei enää kiinnosta jos hän vaikka olis jokapäivä jossain ulkona rellestämässä. Ei kiinnosta edes missä on ollut.
Olen myös hieman ihastunut yhteen yhteiseen ystäväämme. Ollut jo kauan, mutta olen tietenkin tukahduttanut tunteeni, sillä minä en petä! Minulle on myös tullut haluja vieraita miehiä kohtaan. Kun katson omaani en halua. Tuliko tämä muutos meidän suhteeseen liian myöhään ja sen takia kaikki on pilalla.
Onko kanssaeläjiä samanmoisen tilanteen kanssa? Mitä minun nyt kannattaisi tehdä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos olet välinpitämätön ukkoasi kohtaan niin rakkaus on tosiaan kuollut.
Erotkaa.
Sinulla on nyt lapsi mukana ja oletten perhe, elämä perheenä on aina erilaista kuin elää sinkkunan tai seurustelevana parina ja luultavasti nämä asiat pyörivät mielessä.
Perheenä on vastuita ja tekemistä kotona paljon ja arki on samanlaista joka päivä, samat rutiinit, kuten työssä olisit, sinun itsesi pitää vain löytää siihen ne ilon pilkut, vaikka lapsen kehityksestä, oppia tuntemaan lapsen kavereita, ja mmihen kanssa on syytä ainakin kerran kuukudessa ottaa yhteinen aika, vaikka mennä elokuviin, kyllä lapselle löytyy aika monesti kiva ja turvallinen hoitopaikka, monet isovanhmmat ovat varsin onnellisia saadessaan lapsen luokseen tai monet kummitkin mielellään ovat avuksi.
Ihan jokaiselle näitä ihastuksia tulee, sinun vain täytyy heti poistaa ajatukset niistä, ihan lapsesi vuoksi on tärkeää, että pidät matkaa matkaa tähän ihastukseen ja pian huomaat, että eihän se mikään erikoinen olekaan, kerron tämän ihan omasta kokemuksesta. Älä harhaudu, onneksi minäkin tein heti hajuraon ja näistä kavereista ei olisi ollutkaan perheessä eläjiksi olisivat olleet pelkkiä luusereita, heillä vain on sana hallussa ja osaavat flirtin hyvin.
Yritä vain löytää teille perheenä yhteistä tekemistä, kesäisin jonnekin pienelle matkalle Ranuan eläintarhaan, yö hotellissa, samoin aina sillloin tällöin laivamatka, mutta viinan pitäisi olla vain lasillinen, jotta mopo ei karkaa käsistä.
Kiitos asiallisesta viestistäsi.
Olen ihan hakoteillä ja mietin kokoajan syyllisyyden tuskissani että teen väärin miestäni kohtaan kun annan hänen koko ajan vain ymmärtää että rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan.
Miten saisin rakkauden syttymään uudelleen? Kyllä minä hänestä välitän ihan hirveästi ja lapsen takia haluan olla hänen kanssaan.
Myös rehellisyys on minulle kaikki kaikessa, joten pelkoa pettämiseen ei ole, sillä siihen minulla ei "munaa" ole.
Pitäisikö minun ottaa puheeksi tämä asia? Pelkään vain mieheni suuttuvan ja jättävän minut. Tai että hän alkaa pelkäämään että aion lähteä eikä enää luota minuun.
Minua myös ahdistaa koko tilanne, sillä minulla on kaikki mistä moni unelmoi ja muutama sinkku ystävänikin aina jaksaa muistuttaa minua kuinka minulla on kaikki ja nyt vain tuntuu että kaikki tämä monena vuonna rakennettu hajoaa käsiini enkä enää hallitse mitään.
"Pitäisikö minun ottaa puheeksi tämä asia? Pelkään vain mieheni suuttuvan ja jättävän minut. Tai että hän alkaa pelkäämään että aion lähteä eikä enää luota minuun. "
- pitäisi ottaa puheeksi
- mies voi suuttua ja jopa jättää
- todennäköisesti mies ei enää luota sinuun ja alkaa pelätä, että aiot lähteä
Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että tästäkin huolimatta asiasta kannattaa puhua miehesi kanssa. Oma vaimoni ei oma-aloitteisesti asiasta puhunut, vaan asia tuli esille vaimoni levottoman käytöksen johdosta.
Kun kissa nostetaan pöydälle, niin vuoden päästä asiat ovat paremmin. Ahdistusta on vähemmän - sitä en osaa sanoa, oletko yhdessä nykyisen miehen kanssa vai et, mutta muutos tilanteeseen on välttämätön.
Kiitos kiitos....... Aion ottaa asian puheeksi, sillä minua ahdistaa juuri epärehellisyyteni jota mieheni ei todellakaan ansaitse.
Riskit on olemassa, mutta eipä tämä näinkään paremmaksi enää muutu.