kun työtodistus"pinossa" on useita suorasanaisia työtodistuksia, siis sellaisia vanhanaikaisia, joissa on ihan oikea arviointiteksti, eikä vain jotain rastiruutuun ja työn alku- ja loppupäivämäärä? Mitä ne oikein haluavat vielä kysellä, jos ihan oikeasti teksteissä kerrotaan että on hyvin ja tehokkaasti, oma-aloitteisesti ja itsenäisesti, ahkerasti ja uutterasti ja osaavasti ja kiitettävästi työn hoitanut.
Eihän siinä suullisessa arvioinnissakaan saa mitään negatiivista kertoa, ei saa käydä haukkumaan ihmistä! Mitä, mihin ihmeeseen se haastattelija sitä suosittelijan nimeä vielä kysyy! Haluaisin vielä vähän kuvauksia sinusta, millainen olet ihmisenä. No tota, eikö siinä työssä ole työntekeminen tärkeintä eikä henkilöön meneviä asioita saisi kysellä tai niitä huomioida edes työsuhteessa. Mitä! Ilmeisesti siis kuitenkin jotain "epäasiallisuuksia" halutaan kysellä...
Mihin tarvitsevat suosittelijan nimeä, kun työtodistuksissa on useammassa mainittu hyvät taidot ja osaaminen ja tekeminen, yhdessä jopa lämpimästi suositellaan vastaaviin tehtäviin.
Kirjallinen suositus ei ole mitään vai?
Eihän siinä suullisessa arvioinnissakaan saa mitään negatiivista kertoa, ei saa käydä haukkumaan ihmistä! Mitä, mihin ihmeeseen se haastattelija sitä suosittelijan nimeä vielä kysyy! Haluaisin vielä vähän kuvauksia sinusta, millainen olet ihmisenä. No tota, eikö siinä työssä ole työntekeminen tärkeintä eikä henkilöön meneviä asioita saisi kysellä tai niitä huomioida edes työsuhteessa. Mitä! Ilmeisesti siis kuitenkin jotain "epäasiallisuuksia" halutaan kysellä...
Mihin tarvitsevat suosittelijan nimeä, kun työtodistuksissa on useammassa mainittu hyvät taidot ja osaaminen ja tekeminen, yhdessä jopa lämpimästi suositellaan vastaaviin tehtäviin.
Kirjallinen suositus ei ole mitään vai?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kai ymmärrät, että rekrytoija saa sinusta vain kuvan työhakemuksen ja haastattelun perusteella. Näin ollen on ymmärrettävää, että suosittelijat ovat kohdallaan. Itse en nuorempana tajunnut pyytää suosittelijoita, koska olin niin tietämätön näistä asioista.
Sinuna soittaisin johonkin entiseen työpaikkaasi ja kysyisit suosittelijaa. Tiedän, tiedän noloa jälkikäteen, mutta mieti jotain henkilöä viimeisimmässä työpaikassasi.
Ei niihin paljoa taideta todellisuudessa soitella, ei monet jaksa vastailla kysymyksiin jostain vuosiasitten olleesta duunarista.
Ja jos soittavatkin niin eivätköhän kysele sairaslomat ja muut mitä ei virallisesti saa kysellä. Eikä työnantajista tiedä mitä ne puhuu entistä työntekijöistään, vaikka kuinka lupaisivat suositella.
mutta kun se ei riitä jotta on hyvä työtodistus... pitää lukea jotta kiitettävää taitoa, huolellisuutta sun muuta....ja sen suosituksen kirjoittaa työnantaja pyytämättä, jotta on ''riittävä kokemus itsenäiseen työskentelyyn suurta tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaan työskentelyyn.''..esimerkiksi noin.
Niin, no mitenkähän niissä pinossa olevissa todistuksissa sitten luki. Et kai sinä kuvittele, että ne on vain peräkkäin ne adjektiivit. Kyllä se on siis aivan tekstiä eikä mitään luetteloa!
Siksi toisekseen, jos työpaikalla on asiatonta puuttua ihmiseen henkilönä tai hänen fyysisiin tai henkisiin ominaisuuksiinsa, niin eikös se ole laitonta mennä edes sitten pestausta harkitessa kyselemään.
Minä olen niin omituinen tyyppi, että oletan vahvasti, että työpaikalla on tärkeää työn tekeminen. On tietysti sellaisia tehtäviä, joissa edellytetään vaikkapa asiakas- tai koulutus- tai muun kanssakäymistyön tekia tiettyjä persoonallisuuden piirteitä, mutta tässä ei ollut siitäkään kyse.
Saa minusta kuvan vain työhakemuksen ja haastattelun perusteella. Kai hän saa jonkin kuvan myös siitä, mitä niissä suorasanaisissa todistuksissa lukee. Eihän niissäkään saan valehdella suuntaan tai toiseen.
yksinkertaisinta on kehoittaa soittamaan edelliselle työnantajalle.... ei niille kaikille tarvi soitella, riittää kun sille viimeiselle... jos kantti kestää.... eli jos olet varma siitä että olit hyvä työntekijä
Niin, ja jos toista sitten väittää kuin on työtodistukseen kirjoittanut, niin onpa elkeet. Ja kun kerran on siitäkin suorasanainen todistus niin mitä tarvetta soitella... Soittakoot, siinähän soittelee. Mutta opinpa tästä, että jos jonkun duunin saan, niin kysyn sitten vaikka joltain duunikaverilta, joka on siis vakituinen, että jos kysytään, niin suostutko kertomaan.
Mutta se tarkoitustahan niillä suosittelijoilla on, että voi kysellä muutakin kuin työn osaamista. Voi kysellä että mimmonen se on, onko se semmonen että sen kanssa voi jutella vai onko se semmonen ettei voi ja muuta mukavaa.... Eli esimieshän ei sitten paras suosittelija olekaan....
Eikä minulta ole tätä ennen soittolupaa kysyttykään kuin vuonna 0 ja 1, ja silloin mä sen paikan kyllä sain. Nyt en taida saada, mutta se voi johtua monesta sitten ihan mistä vaan, vaikka siitä ettei mulla sitä autoa ole, tai joku muu oli vaan semmonen kivempi siinä haastattelussa tai muuta vastaavaa....
eipä sinne sellaiset soitto kehoituksia annakkaan jotka tietää itse jo etukäteen ettei se ainakaan kehumisen puolelle mene... kyllä jokainen työntekijä itse ihan oikeasti tietää mitä työnantaja sanoo, tietää sen siitä millainen on ollut suhde työnantajaan, jos ei henkilökemiat ole toimineet niin ei se työ teho/taito ole ollut sitten kummoinen ja ei sieltä mitään mairittelevia lausuntojakaan ole odotettavissa.Itseäni jopa edellinen, toimintansa lopettava yrittäjä suositteli suoraan seuraavalle työnantajalle....jälkeenpäin kuulin että uudessa paikassa tiesivät jo ennenkuin minä itse, että sinne menisin.
Kyllä suosittelijoiden merkitys on yhä voimassa. Turha selittää muuta. Jos edellisen työnanjan kanssa meni sukset ristiin, se on vaikeammin klaarattava juttu. Mutta ei suosittelijoista mihinkään pääse.
Tottakai uusi työnantaja haluaa tietää miten N.N. selvisi edellisista työtehtävistään.
Minulla on työnhakijana tullut hyvät tai huonot fiilikset työhaastattelutilanteessa ja uskoisin että haastattelijatkin pystyy perstuntumalla luomaan omat fiiliksensä työnhakijasta. Jos synkkaa/ei synkkaa, niin ei siihen mielestäni työnantajan/työnantajan tarvitse muilta mielipidettä kysellä. No ehkä siinä tapauksessa, jos on epävarma itsestään.
Miksi toisaalta työtodistus ei jo riitä kun siihen on laitettu arviointi työstä sekä työnkuvaus.
Onko tehty järjestelmästä liian monimutkainen ja sekava. On arviointia, haastattelua, rekryä ja vielä jos jonkinlaista paperisotaa ja hienoja visoita sekä hakemuksia. Yksilö- ja ryhmähaastattelua sekä muuta etätehtävää.
Eihän se uusi-malli istu siihen työyhteisöön jos sisällä työyhteisössä ja organisaatiossa istuu "vanhoja tanttoja", jotka ovat tehneet työtään aina vanhalla mallilla. Olisiko ensin sanottava vanhat irti ja sitten haettava uusia tuulia.
Mutta useinkin tehtäväään valitaan halvin, kokemattomin, suhteilla, hyvä-tyyppi periaatteella tai muulla vastaavalla. Monesti myös halpa ulkomaalaistaustainen, huonoa suome apuhuva henkilö.
Siihen ei vaikuta kokemus, koulutus, osaaminen , itsensä kehittäminen jne.
Johtajien koulutusta ja valitsemistaitoja tulee kehittää nykyaikaisiksi.
Onko rekryt ja haastattelut sittenkin utopiaa ja välikäsiä jossain hakuprosessissa ihan liian paljon. Eli bisnes tehty näistä rekry-prosesseista.
Kuulin, että myös jossain toimitaan näin vaikka on rekry haastatellut ja hyväksi todennut niin työyhteisö ja esimies ei välttämättä häntä huoli. Missä vika?
Toinen seikka ainakin terveydnhuollossa ja valinnoissa on henkilöiden mustamaalaminen, huonon palautteen antaminen. Näihin syyllistyvät hyvinkin usein esimiehet ja jopa ylin johto.
Olisiko jo aika kehittää käytänteitä ja miksi sitten annetaan arvioinnit työtodistukseen ja hienoine työnkuvauksineen jos ne ei riitä.
koska yksinkertaisesti huonon työtodistusta ei saa antaa... jos joka kohdassa lukee 'hyvää'... niin se aiheuttaa empimistä... pitäisi olla kiitettävääkin jossain kohtaa... siis jos on vain 'hyvää' niin se on huono työtodistus työnantajan silmissä ihan sen takin kun huonoa ei saa antaa.Silloin se soitto /suositukset valaisee asian oikean laidan.