Mistä huomaa että Suomi on kristillinen maa?

haluaisin tietää.. Laittakaa niin monta asiaa kuin tiedätte.
121926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tätähän voi käydä läpi huvikseen.

1. Jokaisessa kunnassakin on ainakin yksi kirkkorakennus. Tosin tämä ei tarkoita paljoakaan, koska jotkut eivät käy siellä rippikoulun jälkeen kuin haudattavana ja monet vain joskus.

2. Jotkut käyvät kirkossa. Tämä pitää laakinsa ja kirkoissa käy jopa yllättävän paljon väkeä verratuna siihen ajatukseen, että siellä on vain 2-3 mummoa.

3. Suomen valtio ja kirkko ovat käytännössä liitoksissa toisiinsa. Virallisesti nuo lienevät erillään, mutta käytännössä yhteistyötä ja linkkejä on paljon.
- puolustusvoimilla on ortodoksisia ja luterilaisia pappeja.
- valtio maksaa hautausmaiden hoidon.
- valtio kerää kirkon puolesta kirkollisverot.

4. Lähes kaikki käyvät rippikoulun. Rippikoululaisten usko Jeesukseen ja suhtautuminen kirkkoon ovatkin sitten eri asia, mutta joskus jotkut heistä palaavat tai jäävät kirkon ja kristinuskon piiriin.

5. Useimmissa kouluissa seurakuntien edustajat käyvät pitämässä aamunavauksia ja useissa paikallislehdissä on hartauskirjoituksia.

6. YLE:n radiossa on aamuhartaus ja messukin joskus.

7. Lähes kaikki kastetaan ja häissä ja hautajaisissa käy paljon väkeä ja lähes kaikki haudataan kirkon hautausmaihin.

8. Osa lomapäivistä, joulu, pääsiäinen, juhannus, helatorstai ovat kristillisiä pyhiä. Se on taas eri asia mitä silloin suurin osa porukkaa tekee, jos krapulaltaan mitään tekevät.

9. Ihmisten moraaliajattelu on pitkälti luterilaisen moraalin sävyttämää. "Laiska ei saa olla."

Oma johtopäätökseni on se, että Suomi on pitkälti ulospäin kristillinen maa. Ulkoisia merkkejä on paljon ja seurakunnassa monta kirjoilla, mutta oikeaa kristillisyyttä on vähän ja se on piilevää. Muut jatkakoon.

Äänestä
  • mieltä siinä,että oikeaa kristillisyyttä on vähän.
    Ehkä uskovaiset ovat liikaa omissa ympyröissään.
    Mutta uskon, että Jumala on todella siunannut tätä maata. Auttanut sodassakin valtavaa vihollista vastaan."Silloin sodan aikana rukoiltiin paljon ja kirkot olivat täynnä." Näin olen kuullut monen vanhemman kertovan.
    Jumalan siunaus näkyy hyvinvointina Suomessa, sitä ei voida jättää pois laskuista,jos vertaamme moniin ateistisiin maihin, eron huomaa heti.
    Lisäksi Suomalaiset ovat ahkeria ja taitavia työntekijöitä, joka sekin on Jumalan lahja.

    Äänestä

että esimerkiksi luterilainen kirkko sai viime vuonna verotuloina 800 miljonaa euroa, josta se käytti yli 60 % henkilöstömenoihin.
Kun siihen lisätään ortodoksisen kirkon verotulot päästäänkin miljaardin euron järjettömyyteen?

Äänestä
  • papeille anneta potkuja. Ja järjettömyys senkun jatkuu.. jatkuu.. jatkuu..

    Äänestä

miten tämä palsta voi olla TAAS ihan juntturassa?

Äänestä

että kaikki ajattelevat suurin piirtein samalla tavalla. Kun on vain yksi virallinen uskonto. Kammottava tämä kirkon ja valtion avioliitto.

Jos vaikka asut jossain muualla, missä on paljon erilaisia, erirotuisia eri kultturitaustan omaavia ihmisiä, vaikka jossain suurkaupungissa huomaat kyllä eron nopeasti.

Sen jälkeen Suomi tuntuu pieneltä kylältä jossa on aina vain yksi mielipide asiasta kuin asiasta.
Tylsää.

Sitä ei huomaa jos vain olla löllöttää kotomaassa.

Ihmiset elävät samalla tavalla ja uneksivat samoista asioista eivätkä kuitenkaan koskaan ole onnellisia tai tyytyväisiä kun puurtavat perisynnin ikeessä. Tai siis kuvittelevat elävänsä ja toivovat odottavat jonkin sortin pelastusta.

Luterilaista pullamössöä koko homma.

Ei tunteita ei niin mitään. Vähän urheilua vähän avoliittoja ja uusperheitä ja sitten hautaan maaksi ja mullaksi eikä kukaan muista enää vainajaa seuraavana päivänä.

Äänestä

on suuri joukko ihmisiä, jotka kutsuvat itseään kristityksi. Tosiasiassa heillä ei ole mitään käsitystä kristillisyydestä.

Suurimman osan suomalaisia uskonnollisuus perustuu vanhatestamentalliseen rippikouluun sen jälkeen raamattua tuskin on koskaan vilkaistu.

Tämä perusopetus tekee suomalaisista kristittyjä.

Jos menet ja kysyt heiltä jotain heidän uskostaan vastaukset ovat hataraakin hatarampia; he eivät tiedä siitä mitään.

Suurelle osalle ns kristittyjä uskonto on sama kuin häät ja hautajaiset, ulkokultaisuutta vailla mitään sisältöä.

Tosin tälläinen kristitty suuttuu jos asiasta aiheellisesti huomauttaa.

Ai niin uskovaisen tunnistaa siitä että hän loukkaantuu äärettömän helposti jos häntä ei pidä ihmiskunnan suolana vaan kalkkina.

Äänestä

Vertaapa huviksesi johonkin ei-kristilliseen maahan. Jos tiedät sellaisen.

No, ainakin jonkinlaista "maallista vanhurskautta" on havaittavissa ehkä hieman enemmin niissä valtioissa, joihin kristinusko on levinnyt. Esim. yleinen sosiaaliturva ja tasa-arvo on usein paremmin toteutettu niissä maissa, joissa kristinusko on saanut suuremman jalansijan, kuin joissakin muissa, esim. kommunismin kokeneissa valtioissa, joissa usko ei ole merkittävässä roolissa. Tai monissa islamilaisissa valtioissa, joissa esim. naisia tai toisinajattelijoita sorretaan törkeällä tavalla.

Eihän Suomi MAANA ole mikään kristillinen. Mutta täällä on evankelisluterilainen kirkko, jossa ainakin ON vapaasti kuultavissa myös puhdasta Jumalan Sanaa. Ja jotkut myös uskovat kuulemansa.

Se, että ev.lut.kirkko on valtionkirkko, ei merkitse ehkä kovinkaan paljon enää nykyisin, ainakaan kristillisyyden ulospäin näkymiseen.

Se, että ev.lut.kirkko on valtionkirkko, ei merkitse ehkä kovink

Äänestä
  • -mitenkö "maallinen hurskaus" on uskonnosta riippuvainen, muka.
    Ilman yhteisöllisyyttä pohjolasa ei olisi ollut yhtään asukasta tuhannen vuotta sitten.
    -Sosiaaliturvaa maksaa valtio, ei seurakunnat.
    Henkilöiden, mutta myös yhteisöiden maksama vero on kaikki pois siitä rahasta millä viime kädessä sosiaaliturva pyörii.

    Kristillisyyden kuulemma huomaa siitä että on ollut monopolihautaustoimi.Sekä siitä että expansiivinen uskonto saa olla päättämässä siitä mikä voi olla tässä maassa virallinen uskonnollinen yhteisö.

    Äänestä

TEO, terveydehoidon oikeusturvakeskus, kertoi että 15% murhista ja tapista on syyntakeettomien tekemiä. Siis vanhoja tuttujakin...

Kristillisys näkyy siinä ettei oteta vastuuta tekemisitä vaan tiedostamattakin tuudittaudutaan anteeksiantoon, "..jee, jee, Jeesus pelastaa...."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostunut kirjoitti:

haluaisin tietää.. Laittakaa niin monta asiaa kuin tiedätte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu