Olin tyttöystäväni kanssa muutaman vuoden, suhteemme oli melko on-off tyyppinen. Hän on mieletön tyyppi, mutta sukset menivät välillä ristiin, kunnes sitten hän jättikin minut. En lähde näitä yksityiskohtia tässä ruotimaan, mutta tiedän että hänellä, kuten minullakin oli kuitenkin myös paljon tunteita pelissä.
Oikeastaan olin osittain eron kannalla itsekin, mutta nyt en vain pääse etenemään, koska todella iskee tajuntaan miten erityislaatuinen nainen hän oli. Tunnen itseni idiootiksi että päästin hänet menemään.
Siis hän on oikeasti täydellinen. Aivan lumoavan kaunis, alussa menin jonkinlaiseen kevyeen transsiin hänen kanssa jutellessäni ;) Hänen persoona on aivan mahtava, hän on hauska ja _erittäin_ älykäs, korkeasti koulutettu ja kunnollinen nainen, mutta kuitenkin oli myös peto sängyssä, muutenkin suloinen jne. Siis oikeastaan jos häntä ajattelee ei hänessä ole yhtään mitään virheitä, ainakaan sellaisia mitkä kuitenkaan olisi tarpeeksi isoja sumentamaan sen, miten uskomaton nainen hän loppujen lopuksi on.
Frenditkin sanoo, että naisia riittää, ja ei kun ottaa uuden kun aika on sille oikea, ja on minulla tähän asti riittänytkin, enkä ole kenenkään perään vuosikausiksi jäänyt haikailemaan.
Nyt tuntuu, että kyseessä on paitsi tunne siitä, että ikävöin häntä, mutta myös hirveä tunne siitä, että yksinkertaisesti sellainen nainen, ihminen, on oikeasti aarre ja löytö tässä maailmassa, yksi miljoonasta. KAIKKI naiset, olivat kauniita tai kuinka fiksuja, joita tapaan oikeasti kalpenee hänen rinnallaan. Hänessä oli kaikkea sitä mitä mies saattaa toivoa, yhdessä paketissa, ja se ei ole itsestäänselvyys.
En nyt kuitenkaan haluaisi lähteä anelemaan häntä takaisin... Mutta kylla todella harmittaa, että olen mokannut ja päästänyt tuollaisen käsistäni!! Aika vaikea sellaista on enää korvata :(
Oikeastaan olin osittain eron kannalla itsekin, mutta nyt en vain pääse etenemään, koska todella iskee tajuntaan miten erityislaatuinen nainen hän oli. Tunnen itseni idiootiksi että päästin hänet menemään.
Siis hän on oikeasti täydellinen. Aivan lumoavan kaunis, alussa menin jonkinlaiseen kevyeen transsiin hänen kanssa jutellessäni ;) Hänen persoona on aivan mahtava, hän on hauska ja _erittäin_ älykäs, korkeasti koulutettu ja kunnollinen nainen, mutta kuitenkin oli myös peto sängyssä, muutenkin suloinen jne. Siis oikeastaan jos häntä ajattelee ei hänessä ole yhtään mitään virheitä, ainakaan sellaisia mitkä kuitenkaan olisi tarpeeksi isoja sumentamaan sen, miten uskomaton nainen hän loppujen lopuksi on.
Frenditkin sanoo, että naisia riittää, ja ei kun ottaa uuden kun aika on sille oikea, ja on minulla tähän asti riittänytkin, enkä ole kenenkään perään vuosikausiksi jäänyt haikailemaan.
Nyt tuntuu, että kyseessä on paitsi tunne siitä, että ikävöin häntä, mutta myös hirveä tunne siitä, että yksinkertaisesti sellainen nainen, ihminen, on oikeasti aarre ja löytö tässä maailmassa, yksi miljoonasta. KAIKKI naiset, olivat kauniita tai kuinka fiksuja, joita tapaan oikeasti kalpenee hänen rinnallaan. Hänessä oli kaikkea sitä mitä mies saattaa toivoa, yhdessä paketissa, ja se ei ole itsestäänselvyys.
En nyt kuitenkaan haluaisi lähteä anelemaan häntä takaisin... Mutta kylla todella harmittaa, että olen mokannut ja päästänyt tuollaisen käsistäni!! Aika vaikea sellaista on enää korvata :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sukset ei pitäisi mennä noin pahasti ristiin, jos molemmilla on taitoa ja tahtoa ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta, riidellä rakentavasti, pyytää ja antaa anteeksi ja selvittää parisuhteessa eteen tulevat ongelmatilanteet aina loppuun asti.
Siinä mielessä sun ex (tai sinäkään) ei siis ollut täydellinen. Sitä puolta sun ei myöskään saa unohtaa, kun häntä analysoit.
Kannattaa ottaa opiksi se, mistä se on-off -kierre syntyi, miten ja mistä riidat teillä syntyivät, miten ne ratkaistiin vai ratkaistiinko niitä, miten itse riitelit ja miten haluaisit oppia riitelemään jne., vastaisuudessa. Siten niitä samoja virheitä ei tule tehtyä taas seuraavassa suhteessa uuden, erilaisen täydellisyyden kanssa.
Minulla on aivan samanlainen tilanne :( menin aivan sekaisin eksästäni ja käyttäydyin oudosti jonka takia eksäni luuli että en pitänyt hänestä joten hän kuoletti tunteensa minua kohtaan ja jätti :/ nyt siitä on jo vuosi aikaa ja tässä välissä on yritetty pitää hauskaa kavereiden kanssa ja tapailla muita mutta ei vaan kukaan tunnu enää miltää hänen jälkeen ja ikävä ja kaipuu sen kun kasvaa joten ratkesin ottamaan yhteyttä ja nyt ollaankin juteltu paljon mutta ei tunnu olevan mitään tunteita enää minua kohtaan mikä masentaa ja kaduttaa todella paljon miten saatoin olla niin tyhmä kun menetin tuollaisen helmen mutta kukaan ei ole heti täydellinen ja virheistä oppii aina joten vieläkin elättelen toivoa että jokin ihme tapahtuu ja saan uuden mahdollisuuden..tosin haaveilua vain :/ mutta eniten pelottaa tällä hetkellä se että tämä tunne ei tule koskaan häviämään mikä tuhoaa mahdollisuuden uuteen parisuhteeseen ja perheen perustamiseen sekä onnellisuuteen ;( ihminen voi näköjään rakastaa vain yhtä kerralla koska jos se sydän on jäänyt toiselle ei uusille ehdokkaille ole mitään annettavaa :S
voimia kaikille kohtalotovereille
Jahas, on täällä siis muitakin...
Minä en edes koskaan ole ollut sellaista yhden ihmisen perään itkijätyyppiä, joten kaverinikaan eivät ymmärrä mistä nyt on kyse, vaikka hekin toki hänestä pitivätkin.
Joskus ajattelen että olisi ollut jopa helpompaa olla koskaan tapaamatta neiti täydellistä, sillä sehän on lähes fakta miten harva samaan yltää silmissäni ja mielessäni. Ehkä pitää vain tyytyä, ja yrittää olla vertailematta häntä muihin... En edes voi kertoa tästä oikein kenellekään, koska noloahan tällainen jo on. En vain voi sille mitään, että hän sai näköjään sydämeni iäisyydeksi. Jo hänen nimensä kuuleminen saa kylmät väreet aikaan.
Ettekö te pysty sopimaan asiaa, etkö sä voi sitten muuttua, tehdä jotain, siis tarkoitan: korjata sitä mokaasi. Onko pakko anella, ettekö osaa keskustella kuin aikuiset?
Miksi hän jätti sinut? Molemmat osapuolet siinä vaikuttaa, miksi ette tosiaan tajua arvostaa sitä mitä teillä on silloin kun se on... No, sitä ei voi korjata mutta ehkä suhteen voisi aloittaa uudelleen?
Vai onko aika kullannut muitot? Että tottakai se nyt on ihanne ja täydellinen, kun sen menetti. Mutta miksi olit itsekin eron kannalla sitten? Miksi on-off, mikä siinä hauskassa ja ihanassa ihmisessä oli se off-vaihe?
Vai elätkö fantasiassa? Sinulla on romanttinen haave john hän vastaa, mutta jos mietit todellisuutta, todellisuus ei vastannut sitä.
Toisaalta, ehkä joskus pitää jäädä vuosiksi haikailemaan. Tajuaa mitä on menettänyt ja miksi. Jos aina korvaa ja korvaa, etsii uutta, ei koskaan tajua, ei koskaan rakasta eikä koskaan sillä ole väliä kuka siinä on, kunhan on joku, Rakastaa rakastamista, muttei ketään koskaan. Rakkauden menettäminen nimittäin sattuu, saattaa mennä 2 vuotta ettei edes halua eikä tosissaan harkitse kenenkään kanssa oloa.
Mutta ennemmin niele ylpeytesi ja kokeile keskustella sitten vielä suhteestanne, jos et ole saanutkaan oikeaa päätöstä asioille.
Älä lähde etsimään mitään korviketta. Se on väärin. Kukaan ei ansaitse olla toisen laastari eikä korvike. Mua itseä aina oksettaa ihmisten tapa korvata. Kun oma muka niin rakas koira kuolee, niin korvataan se uudella! Noin! Eikä koskaan tartte miettiä sitä vanhaa räsynukkea enää. Korvattu.
Kun joku tärkeä muistoesine hajoaa, mietitään rahaa: niin miten se oli tärkeä?
Kun ystävyys päättyy, etsitään 10 tuttavaa tilalle.
Kun se muka suuri rakkaus päättyy, pannaan seuraavaa jo viikoissa, ettei vaan tule tyhjiötä tai ainakaan omia tunteitaan joudu kohtaamaan. Toisten hyväksikäyttöä kaikki vaan.
Tarvetta, korviketta, minä-minää, tyhjyyden pelkoa, jne.
Älä siis korvaile, kenelläkään ei ole pienintäkään velvollisuutta edes yrittää täyttää sinun haavekuvasi jättämää aukkoa eikä olla mitään muuta kuin oma itsensä. Ihan kuin sinunkaan ei tarvitse olla kenenkään ex-poikaystävän korvike.
Todella kauniisti ja viisaasti kirjoitettu, nim. ei maailma kauniimpaa. Ihan kosketti sydäntä.
Kaikki ihmiset jotka haikailevat, PUHUKAAA, ja selvittäkää, älkää jättäkö tällaisia juttuja auki. Saisitte aina vain miettiä "mitä jos".
Tuo vaihe kuuluu suruprosessiin. Kyse on kuitenkin nimenomaan prosessista eli aikansa kestettyään tuokin vaihe menee ohi ja alat taas kiinnostua muista naisista. Kliseinen sanonta "aika parantaa" on ihan totta.