En tiedä kauanko jaksan enää tätä suhdetta. Mieheni on todella kylmä minua kohtaan. Loukkaannun aika herkästi,kun mies sanoo jotakin ilkeää ja minulle tulee paha mieli ja alan helposti itkeä. Kun mies huomaa minun itkevän tulee hän kysymään mitä väärää on tehnyt. Ja sitten kun kerron, että loukkaannuin, kun hän huusi minulle ilkeästi, hän tulee viereen ja alkaa haukkua lisää. Sanoo, että "tuollasen tyypin kanssa en ole enää päivääkään, joka loukkaantuu koko ajan". Ja alkaa syytellä minua.
Sitten lähden pois huoneesta ja hän lähtee pois kotoa ja jättää yksin itkemään.
En vain siedä sitä, että rakastamani mies puhuu minulle kuin minulle voisi sanoa ihan mitä tahansa, eikä ymmärrä, että minäkään en kestä kaikkia niitä ilkeyksiä.Sitten saa aina yksin surra kotona ja toinen lähtee ihan kuin ei mitään olisikaan. Hyvillä mielin!!
Voiko tuollainen mies edes rakastaa, joka jättää yksin?
Sitten lähden pois huoneesta ja hän lähtee pois kotoa ja jättää yksin itkemään.
En vain siedä sitä, että rakastamani mies puhuu minulle kuin minulle voisi sanoa ihan mitä tahansa, eikä ymmärrä, että minäkään en kestä kaikkia niitä ilkeyksiä.Sitten saa aina yksin surra kotona ja toinen lähtee ihan kuin ei mitään olisikaan. Hyvillä mielin!!
Voiko tuollainen mies edes rakastaa, joka jättää yksin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitin äsken oman juttuni, ja samalta minustakin tuntuu mieheni loukatessa minua! Hän sanoo että kaikki riidat johtuvat minusta, loukkaa niin että ryhdyn itkemään...silloin saattaa hetkeksi "heltyä", mutta jo muutaman min.kuluttua sama paska jatkuu!
Ei ole sellaisia nimityksiä olemassakaan enää, mitä en olisi kuullut häneltä. Mietin ihan samaa miten joku joka väittää rakastavansa tekee niin???
Hyviäkin miehiä löytyy, kaikki eivät ole tollaisia(tosin turhan moni on). Miehesi ei rakasta sinua. Tai sit hänellä on rakkaudesta ihan outo käsitys.
jokin aika sitten sain haukut siitä, että aina onnistun rikkomaan kaiken, sillä kertaa ruohonleikkurin. Sanoin, että en varmasti ole tällä kertaa syyllinen, se vain sammui eikä käynnistynyt. Kuitenkin tasanen jäkätys äijältä kuului. Minuutin ehkä jaksoin, mutta sitten kun komensi mut sisälle siivoomaan ikäänkuin hyvitykseksi suutuin ja sanoin, että mitään en tee koska olin luvannut leikata vaan nurmen ja hänen piti siivota, mutta ei saanut persettään ylös sohvalta. Sopii tulla pyytämään anteeks ja sisälle ei ole mitään asiaa ennen sitä! Meni ehkä kaks minuuttia kun mies tuli tuli pyytämään anteeksi käytöstään, sanoi, että oli vaan harmittanut. Musta on ihan yks lysti jos harmittaa, mutta ei sitä mun syyksi saa laittaa ja kun ei ollut ekakerta kun välineiden rikkoutuessa mua syytetään. Myönsi ja oli pahoillaan.
Tarinani pointti on, että ennen minäkin herkästi tuossa tilanteessa olisin alkanut itkemään kun minua syytetään aiheetta (mieheni ei tosin hauku minua koskaan huoraksi tai yleensäkään nimittele, olen sanonut että se ei vetele). Nykyään kuitenkin olen ottanut kovan linjan, aluksi se oli vaikeata. Kun syytöksiä tulee annan takaisin ja sanon, että mieti hetki ja lopetan kyllä kaikki hommat ja menen lukemaan. Jos siitäkin tulee sanomista, niin munhan on pakko opiskella, hän on vaan töissä (näin meillä oli hänen opiskeluaikanaan, tosin toisinpäin). Ja sen jälkeenon aina hiljaa ja tekee hommat.
Voi rakastaa. Rakkaus vaan saa vääriä muotoja puolin ja toisin. Ehkä häntä painaa jotkut asiat. Olisi tietysti hyvä pystyä keskustelemaan.
Olen itse just kääntämässä kelkkaa paskamaisesta käytöksestä, mikä johtui pitkälle siitä, että naiseni käyttäytyi minua kohtaan jonkin aikaa paskamaisesti. Silloin hänellä oli muuten vaikeaa, nyt minulla on.
Naiseni ei aina tunnu omia virheitään täysin ymmärtävän, ei ainakaan myönnä. Sama kait pätee minuunkin. Joka tapauksessa hän on varmasti tehnyt joillain alueilla paljon töitä tullakseen minua vastaan. Sekä vaistomaisesti että pyynnöstä. Tähän tuleen en siis kuitenkaan aio jäädä makaamaan varsinkin meidän ja ihan itseni vuoksi vaan olen hakemassa apua ongelmiini mm. psykiatrilta.
Kun kuitenkin rakastetaan ja halutaan olla yhdessä pitkien vaikeiden aikojen jälkeen olen myöntänyt, että nyt minussa on vuorostaan "vika".
Sen voin sanoa, että me miehet tunnemme olomme välillä hyvin vaikeaksi nykymaailman ja sen odotusten kanssa. Lohtua ja apua tuo, jos se puoliso jaksaisi tuoda esiin niitä tärkeitä joskin kait "perinteisiä" naisellisia ominaisuuksia: lämpöä, empatiaa, ymmärrystä, arvonantoa ja hyväksyntää. Ja seksiä. Tämän pitäisi päteä molempiin osapuoliin, mutta tässä feminististen kolumnistien maailmassa helposti mittasuhteet vääristyvät. Joka tapauksessa näitä miehet naisiltaan odottavat. Mikäli jäävät ilman, seuraa ongelmia - jos ei ole kysymyksessä todellinen hissukka.
Olen iso ruma paskiainen joka pystyy tarvittaessa vetämään montaa äijää turpaan. Samalla on minussa se yliherkkä puoli, joka loukkaantuu välillä helposti ja kantaa vihaa. Jos panen tunteet peliin panen ne täysillä. Joten tietysti olen pelottava kun suutun, vaikken koskaan lyökään naisia enkä heikompiani. Sen anteeksiantamisesta olen naiselleni kiitollinen. Olkoon hän kiitollinen, että olen antanut anteeksi hänen virheensä heikkoutensa hetkellä.
Arpia kait jää, mutta nyt pitää pystyä elämään kunnes umpeutuvat. Sillä tämä on vain elämää, ja on tarkoituksetonta tehdä siitä tarpeettoman vaikeaa. Ilo katoaa taatusti molemmilta osapuolilta.
Kiitos
Mies ei arvosta sinua eikä kunnioita.
Jos mies oikeasti rakastaa, hän kohtelee sinua hyvin.Ei kannata olla parisuhteessa , jossa on paha olla.Hanki itsellesi mukava elämä, etsi uusi kulta.Minä en jaksaisi elää päivääkään ihmisen kanssa, joka on ilkeä.Parisuhde ei ole sitä varten, että jatkuvasti toinen loukkaa toista.
Teillä ei kemiat toimi.Kannattaa ajoissa erota,
älä anna itsetuntosi musertua,varo ettet romahda henkisesti ja fyysisesti.