Taas yksi tarina yhdestä suhteesta. Olemme ollet mieheni kanssa yhdessä 4vuotta, naimisissa 2v.
Elämä on alusta alkaen ollut epäonnista, täynnä vastoinkäymisiä, jatkuvaa riitelyjä pienistä asioista, mustasukkaisuutta, väkivaltaa jne.
Mikä siis mua pitää suhteessa? Sitä en itsekään tajua. Voi kun ihminen olisi viisas ja tekisi joskus asiat oikein, mutta minä en...näköään.
Päällisin puolin asiat näyttää ok, mutta pinnan alla kuohuu melkein koko ajan. Mieheni ei arvosta minun tekemisiä, ei anna mieleipiteilleni minkäänlaista arvoa, eikä tarpeeksi hellyytä.
Olen yrittänyt olla hyvä, rakastava, huolehtiva ja suuttuessani näytän voimani. Osaan olla inhottava ja pistävä suustani, mutten koskaa ilman syytä!!!
Mieheni ei tajua, vaikka vääntäisin rautalangasta että KESKUSTELLAAN!!! Ilmeisestikin keskustelu ei merkitse miehille hevonpaskaa.....
Mä taas vannon keskustelutaidon nimeen ja jaksaisin puhua tuntikausia, jos on ongelma.Sillä ne ratkotaan, eikä lyömisellä, tai mykkäkoululla, solvaamisella tmv.!
Rakastan miestäni siksi, että hän on ihana(silloin kun hän itse haluaa olla), järkevä mm.raha-asioissa,(vaikka en ole tal.riippuvainen alkuunkaan hänestä), hyvä lapsille, mukava vanhemmilleni/sukulaisilleni, huolehtivainen jne..
Hyviäkin puolia siis on. Mutta en koe saavani tarpeeksi rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta mm.työtäni/lasten hoitoa kohtaan, en saa seksiä silloin kun minä haluan-en koskaan.
Seksiä on tasan silloin, kun mies haluaa. Muuten on turha yrittää saada häntä "syttymään".
En ymmärrä, missä on vika, koska olen hyvännäköinen, hoikka, ystävällinen, sopivasti "hullu", osaan nauttia elämästä ja pidän itsestäni huolta kuntoilemalla, meikkaamalla jne.
Mulla on ystäviä, joista mieheni ei pidä, koska ovat sinkkuja. Huoria hänen mielestään...Olen aina ristikuulustelussa, kun tapaan ystäviäni.(siis harvoin)
En siltikään nyt tiedä mitä tekisin,jätänkö kaiken taakseni-aloitan uuden elämän, vai mikä auttaisi suhdettamme? Taukoko? Jos joku on samassa tilanteessa, olisi kiva kuulla neuvoja, tai kertomuksianne.kiitos.
Elämä on alusta alkaen ollut epäonnista, täynnä vastoinkäymisiä, jatkuvaa riitelyjä pienistä asioista, mustasukkaisuutta, väkivaltaa jne.
Mikä siis mua pitää suhteessa? Sitä en itsekään tajua. Voi kun ihminen olisi viisas ja tekisi joskus asiat oikein, mutta minä en...näköään.
Päällisin puolin asiat näyttää ok, mutta pinnan alla kuohuu melkein koko ajan. Mieheni ei arvosta minun tekemisiä, ei anna mieleipiteilleni minkäänlaista arvoa, eikä tarpeeksi hellyytä.
Olen yrittänyt olla hyvä, rakastava, huolehtiva ja suuttuessani näytän voimani. Osaan olla inhottava ja pistävä suustani, mutten koskaa ilman syytä!!!
Mieheni ei tajua, vaikka vääntäisin rautalangasta että KESKUSTELLAAN!!! Ilmeisestikin keskustelu ei merkitse miehille hevonpaskaa.....
Mä taas vannon keskustelutaidon nimeen ja jaksaisin puhua tuntikausia, jos on ongelma.Sillä ne ratkotaan, eikä lyömisellä, tai mykkäkoululla, solvaamisella tmv.!
Rakastan miestäni siksi, että hän on ihana(silloin kun hän itse haluaa olla), järkevä mm.raha-asioissa,(vaikka en ole tal.riippuvainen alkuunkaan hänestä), hyvä lapsille, mukava vanhemmilleni/sukulaisilleni, huolehtivainen jne..
Hyviäkin puolia siis on. Mutta en koe saavani tarpeeksi rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta mm.työtäni/lasten hoitoa kohtaan, en saa seksiä silloin kun minä haluan-en koskaan.
Seksiä on tasan silloin, kun mies haluaa. Muuten on turha yrittää saada häntä "syttymään".
En ymmärrä, missä on vika, koska olen hyvännäköinen, hoikka, ystävällinen, sopivasti "hullu", osaan nauttia elämästä ja pidän itsestäni huolta kuntoilemalla, meikkaamalla jne.
Mulla on ystäviä, joista mieheni ei pidä, koska ovat sinkkuja. Huoria hänen mielestään...Olen aina ristikuulustelussa, kun tapaan ystäviäni.(siis harvoin)
En siltikään nyt tiedä mitä tekisin,jätänkö kaiken taakseni-aloitan uuden elämän, vai mikä auttaisi suhdettamme? Taukoko? Jos joku on samassa tilanteessa, olisi kiva kuulla neuvoja, tai kertomuksianne.kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokemuksesta voi sanoa, että mitä nopaemmin eroat, sen parempi.
Pääset aloittamaan elämäsi puhtaalta pöydältä.
Näytä äijälle ovea ja sillä siisti!
mun mielestä sun kannattas tehdä jokin repäsevä temppu...
Mikäli mies kieltää sinua tekemästä jotain, kysyt että miksi en muka saisi (esim. mennä kavereiden kanssa bailaamaan).. ja siitä on sitten hyvä aloittaa kunnon keskustelu...
toinen ehkä varteenotettava vaihtoehto olisi se (tai niin ainakin minä tekisin) että ottaisit vähän tavaroita mukaan ja lähtisit pariksi yöksi kaverisi luokse... kertoisit vain miehellesi että nyt saat rauhassa miettiä suhdettamme... et tietenkään kerro missä olet yötä..
tämä saisi miehesi ainakin miettimään asioita... ja tilanteen vakavuutta...
Naisten ei tarvitse alistua, eikä me saadakkaan alistua... Naisilla on yhtälailla oikeus rakkauteen ja hellyyteen kuin miehilläkin...
En kehota eroamaan suin päin... sillä jokaisella suhteella on niin ylä- ja alamäkiä...
minulla ja poikakaverillani oli juuri tässä pari päivää riitaa... mutta kun me riideltiin tarpeeksi ja saatiin ns. patoutumat ulos, niin nyt tulevaisuus näyttää taas todella valosisalta:)
...vaikka alussa mietin että ei tästä mitään enää tule;)
joten siis keskustelkaa, vaikka väkisin... mykkäkoulua ei voi ikuisesti jatkaa... ja onhan se selvää että asioista pitää keskustella ettei mitään jää hampaan koloon...
Nyt siis teet jotain sellaista, mikä pistää miehesi ajattelemaan... kerro hänelle vaikka iltavuoteella että "tämä tilanne alkaa nyt todella huolestuttamaan minua, eli siis yhteinen tulevaisuutemme... Meillä oli alussa niin ihanaa aikaa, muistatko? yms..."
vetoat miehen tunteisiin ilman syyllistämistä ja painostamista...
ota myös huomioon miehesi työstressi tms... suomalainen mies kunhan ei puhu niistä eikä pussaa ;)
tsemppiä teille! kyllä kaikki ainakin toivottavasti kääntyy avioliitossanne hyväksi... mikäli ei, niin pitää myös muistaa että erokaan huono ratkaisu ole tarpeen vaatiessa...
Olen itse melko samankaltaisessa suhteessa, ja tiedän, että ainoa järkevä teko olisi erota. Koen, että en saa mieheltäni arvostusta/huomiota siinä määrin kun olisi tarpeen ja muutenkin suhteestamme puuttuu kaikki romantiikka ja intohimo. Tiedän itsekin, että jos jään roikkumaan tähän suhteeseen pidemmäksi aikaa, minusta tulee varmasti äärimmäisen katkera ja eläämääni tympiintynyt nainen, mutta jostain syystä en vain saa eroa aikaiseksi. Miehessäni on toki hyviäkin puolia, ja ajoittain meillä on todella hauskaa yhdessä. Pelkäänpä kuitenkin, että tuo arvostuksen puute ja minun tekemisieni vähättely pilaa lopulta kaiken.
Itse elän tällä hetkellä samanlaisessa helvetissä kanssasi... Meillä ei kotona keskustella... Jos yritän puhua, niin kuulemma saarnaan ja jankutan.. Ikinä mikään ei mene oikein, jos avopuolisoni niin päättää... Emme näe juuri ikinä. Mies tekee kolmivuorotyötä ja itse opiskelen ja teen viikonloppuhommia... Nyt olemme kohta viikon pitäneet tavaroitamme eriosoitteissa. Annoin miehelle tilaa ajatella asioita viikonlopun yli ja sitten pidempään... Ajattelutyö ei taida valmistua lainkaan. En saa ottaa häneen yhtettä puhelimitse koska hän ei jaksa koko aikaa näpytellä puhelinta... Itse haluaisin selvittää tilanteen mutta mies näköjään ei.. Olen surullinen. Haluaisin asioiden muuttuvan ja palautuvan samaksi mitä ne oli suhteen alkuaikoina. Silloin sain paljon kaunnita sanoja ja tekoja osakseni, nykyään ne (niinkuin myös seksikin) on kaunis muisto jossain historiassa. Mutta ehkä jonain päivänä tunnen itseni tarpeeksi vahvaksi ja lähden suhteesta...
myös minulla tuollaisesta parisuhteesta. Yritettiin perheneuvontaa, mutta väkivallan muoto vaan muuttui, mutta miehen asenne pysyi samanlaisena. Siis erosin. Jos mies on jo aikuinen, niin käyttäytymistä/asenteita saattaa olla vaikea muuttaa. Tämä on valitettava tosiasia. Neuvoisin sinua lähtemään.