penkkipunnerruksesta

m34

olen treenannut pelkkää penkkiä jo kolmen kuukauden ajan. tulosparannus on ollut melkoinen tällaselle sunnuntainostelijalle. painan itse 95 kiloa ja ennätystäni 130 kilosta paransin 160 kiloon eli noin 10 kiloa per kk. penkin ohella olen treenannut vain pelkkiä ojentajia. voiko olla mahdollista että pelkillä ojentajien vahvistamisella sai aikaan tuo kehityksen?

en tajua eri lihasryhmien treenamisesta yhtikäs mitään joten kysyn teiltä viisaammilta että mitä muita juttuja pitäisi tehdä ojentajien lisäksi.

11

2428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jukka

      Joo eli ensiksi sanon että kannattaa treenata kaikkia lihaksia tasaisesti. Eli rinta, ojentajat, hauis, selkä, jalat jne.

      Penkistä sen verran että ottaa se myös ojentajiin, vähän olkapäihin sekä tietysti rintaan. Eli kyllä niitten ojentajien vahvistumisella on iso merkitys penkki tulokseen. Rinnalla on kuitenkin kaikkein suurin merkitys.

      • Vapaasielu

        unohit mainita olkapäät ja vatsan..


      • Penkku

        kuitenkin penkissä tärkein lihasryhmä olla OJENTAJAT?


      • jukka
        Penkku kirjoitti:

        kuitenkin penkissä tärkein lihasryhmä olla OJENTAJAT?

        Penkissä tärkein lihasryhmä on rinta ja niin kuin sanoin jo niin ojentajilla sekä olkapäillä on myös oma roolinsa penkkipunneruksessa.


    • Muuri

      Tee kulmasoutua. Se on täysin penkin vastaliike ja täten vähän estää sinua muuttumasta orangin näköiseksi huonoryhtiseksi hirviöksi. Hyväselkäinen saa myös paremman asennon penkistä ja nostomatkakin saattaa aavistuksen verran lyhentyä.

      Niitä on myös laitteita, joissa voi tehdä kulmasoudn tapaista liikettä rinta tuettuna. Tällöin ei edes alaselkä rasitu vaan pysyt todellisena yläkehon rakentajana.

      ps. todellinen voima lähtee jaloista ja lantiosta.

      • MINä

        Kun tekee penkkiä niin samalla pitää reenata selkää!!! se on semmonen "sääntö"


    • m34

      penkissä nostotyylini on ns. sotilaspenkkipunnerrustyyli eli jalat penkillä.
      en nimittäin pysty muuten nostamaan sillä nivustyräni ei pidä tästä tavallisesta jalat maassa tyylistä=) tämä jalat penkillä punnerrus ei ole mitään helppoa. kun saan tuon tyrän leikkautettua niin pääsen normaaliin ja siihen helpompaan nostotapaan. yritykseni on saada vuoden loppuun 170 penkistä. saa nähä miten äijän käy ;)

      • reenaaja

        "nostotyylini on ns. sotilaspenkkipunnerrustyyli eli jalat penkillä."

        Sotilaspenkissä jalat on irti penkistä.


      • m34
        reenaaja kirjoitti:

        "nostotyylini on ns. sotilaspenkkipunnerrustyyli eli jalat penkillä."

        Sotilaspenkissä jalat on irti penkistä.

        väärin. jalat siis todentotta ovat ilmassa eikä penkissä kiinni.


    • Typhon

      Vahvat ojentajat ovat hyvän penkkituloksen edellytys, joten en yhtään ihmettele tuloksiasi (Ihmettelen).

      Jos penkkiäsi haluat paremmaksi, niin eipä siinä juuri oikein muita lihasryhmiä ole sitä parantamaan. Olkapäitä tosin voisit alkaa treenaamaan pystypunnerruksilla, sillä olkapäät vievät myös aika ison osan penkkipunnerruksen työstä.

      Jos ei muuta, niin treenaa myös kyykkyä ja maastavetoa. Siinä on kolme perusliikettä, joilla pääsee tuolla kehitysnopeudellasi vaikka maailmanvahvin mies kisoihin vuoden päästä.

    • jukka

      Piti vielä sanoa että käy ihmeessä pakkotoiston keskusteluissa lukemassa ja kysymässä lisää. Sieltä olen itse löytänyt hyviä vinkkejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe