Intohimo puuttuu...

Olen ollut jo yli kolme vuotta parisuhteessa kaikin puolin mahtavan miehen kanssa. Asuneet olemme yhdessä pari vuotta. Suhde etenee hitaasti, mutta varmasti. Lasten hankinnasta puhutaan, joskus sivulauseessa ja naimisiinmenosta vitsaillaan. Ikää meillä siis jo melkein 30, joten nämä asiat ovat jossain vaiheessa ajankohtaisia.

MUTTA, suhteestamme puuttuu intohimo! Viihdymme toistemme seurassa hyvin, rakastamme toisiamme, mutta se mitä esimerkiksi suhteen alussa oli niin on jo kaukainen muisto. Ja kyllä tiedän, että arki astuu jokaiseen suhteeseen, mutta itsellä on menneisyydessä yksi todella pitkä suhde ja vaikka muut asiat olivat välillä siinä suhteessa rempallaan niin intohimo toisiamme kohtaan ei kuollut kuin vasta viimeisen puolen vuoden aikana.

Välillä tuntuu, että olen tässä suhteessa sen takia, että se on järkevää. Koska avopuolisoni on muuten niin "täydellinen" (liikunnallinen,sosiaalinen, kohtelias jne). Biologinenkelloni välillä tikittää ja ajattelen:"hänestä tulee loistava isä lapsilleni". Mutta entäs loistava aviomies? Unelmoinko turhista, jos haluaisin hänen välillä tulevan töistä kotiin ja vain ottavan minut sanoen, että hän on koko päivän vain ajatellut minua ja halunnut minua? Onko liikaa toivottu että kolmen vuoden jälkeen seksiä on enemmän kuin 2 kertaa kuukaudessa? Hän ei torju minua, mutta hän ei myöskään osoita, että haluaisi minua, joka taas aiheuttaa minussa epäröintiä tehdä aloitteita.

Olen tottunut siihen, että miehet oikeasti haluavat minua. Miksi hän ei halua, joka muuten olisi niin täydellinen? Olemme asiasta myös keskustelleet ja hän on suoraan sanonut, ettei ole sellainen "vonkaaja" tai tyyppi jonka mielessä petipuuhat pyörisivät. Kannattaako minun vain "tyytyä" tähän hyvään mitä jo on vai onko mahdollisesti jossain jotain parempaa?
4310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tekisi niin kovasti mieli vuodattaa tähän kokemusperäinen vastaus, mutta jokaisen on itse päätöksensä tehtävä. Se tosiasia sinun on otettava huomioon, ettei miehen seksuaalinen halukkuus tule koskaan ainakaan kohenemaan, päin vastoin.

Mikä sinulle parisuhteessa on tärkeää?

Tätä päätöstä tehdessäsi varmaan mietit myös, mitä muut ajattelevat jos irrottaudut suhteesta. Lisäksi tulet itse miettimään eikö sinulle riitä mikään. Tällaisten kysymysten ääressä kamppailevat monesti ne, jotka joutuvat punnitsemaan mitätöidyn seksuaalisuutensa ja ulkoisesti kunnollisen miehen välistä symbioosia.

Äänestä

Voi kun on vaikeaa ja vastuutontakin antaa sulle oikeita vastauksia,mutta kerrot nyt ihan minun lasteni isästä kuin ikään.Meillä oli se ero,et olin saanut lapsen (ekan)..ja viellä raskausaikana oli hellyyttä ja läheisyyttä..muistaakseni sexiä ainakin suht usein..mutta lapsen tultua,minä en tajunnut,että meillähän melkein loppui kokonaan sexi ja ei todellakaan siitä syystä,etten olisi halunut..No lapsia tuli kolme ja olimme 10 v yhdessä,kunnes sain tarpeeksi..intohimo hänen puoleltaan ei ikinä syttynyt...hän oli kirjaimellisesti tyyppiä..tissi napa pimppa ja päälle,siemenet ulos ja selänkääntö kuorsaus...yritin vaikka miten,että asiasta juteltas...ei ollut intoa..sexi kiinnosti miestä yhä harvemmin...halusi vain kun pallit meinas räjähtää ja mun ois pitäny olla valmis...olin yhteensä sitten 1,5 v antamatta ja kertaakaan se ei kysyny mitään,miksi..ei suostunu jutteluunkaan...Ja uskokaa tai älkää me oltiin uskollisia toisillemme ainakin mun tietääkseni hänkin...Mutta nyt se asia...Rakastin yhtä miestä menimme kihloihinkin ja hän on hyvin seksuaalinen ihminen ja mites kävi...En aina halunnut seksiä kun hän...mulle ois riittäny noin kerta viikkoon...läheisyyttä kaipasin ja sainkin...

Äänestä

Intohimo ilmenee ihmisissä eri tavoin, ja se on hyvä oppia ymmärtämää, muuten tulee vain vaadittua kaikkia olemaan samanlaisia, vaikkei itsekään halua tulla verratuksi muihin ja alistetuksi muiden vaatimuksiin - exiin vertaamisista nyt puhumattakaan!

Sulla on vain vahvempi (ja ehkä opittukin) tarve fyysiseen kontaktiin ja isompii eleisiin seksuaalisuuden saralla kuin miehelläsi. Teidän pitäisi löytää tasapaino, jossa molemmat voivat olla onnellisia.

Aina on mahdollista esitellä toiselle uusia jippoja hellyydenkin saralla, mutta ei niin, että yrittää muuttaa väkisin toisen perusluonnetta.
Aina on myös mahdollista muokata itseään uuteen asenteeseen uuden kumppanin kanssa eläessä, oppia nauttimaan hänenlaisestaan, erilailla intohimoisesta hellyydestäkin.

Äänestä
  • Niinpä.Oikeassa olet...voi muokata uudenkin asenteen...minä ainakin ahdistuin,kun tämä seksuaalinen mies oli halaamassa aina ja suutelees,joka muuten ihanaa,mut huomasin siinä selvän kiihottumisen ja suoraan sanoen kovenemisen..Hän tykkäsi alusta asti sexistä melkein joka ilta...no minulla taas sairauteni takia ei aina ollut voimia tai haluja,niin alkoi ahdistaa jo se halauskin.Kyllä hän tiesi,et mulla on raskasta,kun kipeät jalat ja kädet,mutta ei se kuitenkaan täysin tajunnut.Lisäksi tressi kun työtäni en jaksanu tehdä(liian raskas)...yms.Rupesin hiukan välttämään tilanteita joissa hänen kanssaan tilanne johtaisi sexiin...Muuten se oli ihanaa kun hän ei ainakaan ollut se välinpitämätön silti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaativako? kirjoitti:

Olen ollut jo yli kolme vuotta parisuhteessa kaikin puolin mahtavan miehen kanssa. Asuneet olemme yhdessä pari vuotta. Suhde etenee hitaasti, mutta varmasti. Lasten hankinnasta puhutaan, joskus sivulauseessa ja naimisiinmenosta vitsaillaan. Ikää meillä siis jo melkein 30, joten nämä asiat ovat jossain vaiheessa ajankohtaisia.

MUTTA, suhteestamme puuttuu intohimo! Viihdymme toistemme seurassa hyvin, rakastamme toisiamme, mutta se mitä esimerkiksi suhteen alussa oli niin on jo kaukainen muisto. Ja kyllä tiedän, että arki astuu jokaiseen suhteeseen, mutta itsellä on menneisyydessä yksi todella pitkä suhde ja vaikka muut asiat olivat välillä siinä suhteessa rempallaan niin intohimo toisiamme kohtaan ei kuollut kuin vasta viimeisen puolen vuoden aikana.

Välillä tuntuu, että olen tässä suhteessa sen takia, että se on järkevää. Koska avopuolisoni on muuten niin "täydellinen" (liikunnallinen,sosiaalinen, kohtelias jne). Biologinenkelloni välillä tikittää ja ajattelen:"hänestä tulee loistava isä lapsilleni". Mutta entäs loistava aviomies? Unelmoinko turhista, jos haluaisin hänen välillä tulevan töistä kotiin ja vain ottavan minut sanoen, että hän on koko päivän vain ajatellut minua ja halunnut minua? Onko liikaa toivottu että kolmen vuoden jälkeen seksiä on enemmän kuin 2 kertaa kuukaudessa? Hän ei torju minua, mutta hän ei myöskään osoita, että haluaisi minua, joka taas aiheuttaa minussa epäröintiä tehdä aloitteita.

Olen tottunut siihen, että miehet oikeasti haluavat minua. Miksi hän ei halua, joka muuten olisi niin täydellinen? Olemme asiasta myös keskustelleet ja hän on suoraan sanonut, ettei ole sellainen "vonkaaja" tai tyyppi jonka mielessä petipuuhat pyörisivät. Kannattaako minun vain "tyytyä" tähän hyvään mitä jo on vai onko mahdollisesti jossain jotain parempaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu