ajattelin täältä kysäistä kun ajatuksissa olisi isohkon matkailuvaunun hankinta tässä keväällä, aattelin sellaista vaunua minkä kokonaispaino on siinä kahden tuhannen kilon hujakoilla. Iso perhe kun on niin tarvii tilaa, niin siitä autosta meinasin jotta tollanen joku jeeppi tai dodge, niillä ainakin on tuota vetokapasiteettia riittämiin.
Että onkos monella noista kokemusta, varsinkin tuo dodgen nitro kovasti näyttää sellaiselta raa`alta veturilta, eikä tuo jeeppikään varmaan huono ole.
Meinasin heti hommata kunnollisen ettei sitten tarvitse tientukkona olla. Katselin myös noita japskeja ja korealaisiakin mutta niistä ei oikein saanut käsitystä, monessa kun on etuveto ja sitten takaveto kytkeytyy joskus, en tiedä toimiiko pahassa paikassa.
Vaunun veturiksi
35
1255
Vastaukset
- Rav 4 nyt
Ainoa vaihtoehto on Suzuki Grand Vitara, aina JATKUVANELIVETO ja alennusvaihteet, niin on mukava peruutellakkin vaunua. 2000kg saa vetää.
Nuo jenkit sitten kannattaa unohtaa ja syy selviää Trafin ja A-katsastuksen viimevuoden hylkäystilastosta, jossa Jeep oli ykkönen ja Dodge kolmonen, eli vain joka toinen jenkki meni laakista läpi katsastuksesta. Esim sadasta Grand Vitarasta 99 läpäisi katsastuksen laakista.- monen tien kulkijaks
No minäpä kävin kattoo tota tilastoo, eihän siellä nitroo ollu ollenkaa, eikä GC:täkään, joten en sitten tiedä mitä tarkoitat. Ja ei kai sitä vikaantunutta kannata katsastukseen viijä, eikös sen voi korjata ensin, jos se kerran joillekin on niin tärkeätä nuo tilastot. Kaverilla on nitro ja se ainakin menny kertalaakilla katastuksesta.
Tarkalleen otettuna kun katsoin tulevan vaunun kokonaispainon niin se on 2200kg, joten saatta SGV jäähä hepposeks, siksi katselinkin nitroo ja GC:tä. - Rav 4 nyt
monen tien kulkijaks kirjoitti:
No minäpä kävin kattoo tota tilastoo, eihän siellä nitroo ollu ollenkaa, eikä GC:täkään, joten en sitten tiedä mitä tarkoitat. Ja ei kai sitä vikaantunutta kannata katsastukseen viijä, eikös sen voi korjata ensin, jos se kerran joillekin on niin tärkeätä nuo tilastot. Kaverilla on nitro ja se ainakin menny kertalaakilla katastuksesta.
Tarkalleen otettuna kun katsoin tulevan vaunun kokonaispainon niin se on 2200kg, joten saatta SGV jäähä hepposeks, siksi katselinkin nitroo ja GC:tä.Et oikein taida ymmärtää kirjoitettua tekstiä. MINÄ nimenomaan kirjoitin, ETTÄ GRAND VITARA on ainoa vaihtoehto. Kyllä sinulle riittää max 2000kg.n vaunu aivan hyvin.
Eipä muuta, kuin Grand Vitaran ostoon, tonni pari käsirahaa hommaat joltain ja loppu 60 kk maksuajalla. Autoa sulle moneksi vuodeksi piisaa ja huolettomia kilometrejä myöskin. - monen tien kulkijaks
Rav 4 nyt kirjoitti:
Et oikein taida ymmärtää kirjoitettua tekstiä. MINÄ nimenomaan kirjoitin, ETTÄ GRAND VITARA on ainoa vaihtoehto. Kyllä sinulle riittää max 2000kg.n vaunu aivan hyvin.
Eipä muuta, kuin Grand Vitaran ostoon, tonni pari käsirahaa hommaat joltain ja loppu 60 kk maksuajalla. Autoa sulle moneksi vuodeksi piisaa ja huolettomia kilometrejä myöskin.http://www.netticaravan.fi/kauppiaat/Hyvink%E4%E4 Caravan/618/1/67651/0
tuo on kohteena, tai tuollainen, paino olikin 2400kg, sori että sanoin sen olevan 2200kg, se vähän riippuu mistä katselee noita painoja, joten ei ole montaa vaihtoehtoa, nitro tai GC, SGV jää auttamatta hennoksi.
Että näin tällä erää. - 9+19
Älä nyt helvtissä mene ostamaan noita ravimiehen mopoja! GC quadra drive 2 nelikolla. Parempaa nelivetoa noihin hommiin et saa rahallakaan.
- GV ddis vm. 2009
monen tien kulkijaks kirjoitti:
http://www.netticaravan.fi/kauppiaat/Hyvink%E4%E4 Caravan/618/1/67651/0
tuo on kohteena, tai tuollainen, paino olikin 2400kg, sori että sanoin sen olevan 2200kg, se vähän riippuu mistä katselee noita painoja, joten ei ole montaa vaihtoehtoa, nitro tai GC, SGV jää auttamatta hennoksi.
Että näin tällä erää.Onpa muuten melkoinen vaunu tuon ilmoituksen mukaan! Siihen kun saa lastata mukamas runsaat 2200 kiloa omia tavaroita ja omapainoksi merkitty vain 1791 kiloa!!! No painovirhe paholainenhan siinä tietty taas, mutta painava joka tapauksessa, jota ei ihan millä tahansa vedetäkään!
Kaikenlaista kirjoitellaan täällä sellaisten toimesta, jotka mitä ilmeisimmin eivät koskaan ole vaunua edes vetäneet! Esimerkiksi se että rekisteriotteen suurin vetopaino olisi vaunun omapaino ja joka olisi vielä "häilyvä" painoraja!
Todellisuudessa jokainen autoaan arvostava tietää ettei koukkuunsa laita kuin pari sataa kiloa vähemmän KOKONAISPAINOLTAAN olevaa vaunua kuin mitä rekisteriotteessa mainitaan. En vitarallani vetäisi kuin enintään 1800 kilon vaunua, kun sekin olisi jo melkoinen paino. Nykyinen painaa lastattuna runsaat 1400 kiloa ja on sopivan painoinen, ettei se juurikaan haittaa etenemistä.
Täytyy ihmetellä, mistä te kiskotte rahat tuollaisten vaunujen hankintaan, joiden hinta pyörii 50000 euron paikkeilla! Noita Nitroja kyllä saa näköjään käytettyinä halvalla ja varmasti muitakin bensasyöppöjä, jos ensisijainen tarkoitus on vaunun vetäminen varmasti ja kulutus ylläpitokulutut toisarvoisia.
Miksi joku tosissaan kyseistä vaunua ostatteleva tulisi tänne rehvastelemaan aikomuksellaan? Haaveilla saa vaikka mistä, minäkin ajelisin mieluummin 80000 euron matkailuautolla, kuin vetelisin nykyistä 12 metrin yhdistelmää kapeilla Norjan teillä! - monen tien kulkijaks
GV ddis vm. 2009 kirjoitti:
Onpa muuten melkoinen vaunu tuon ilmoituksen mukaan! Siihen kun saa lastata mukamas runsaat 2200 kiloa omia tavaroita ja omapainoksi merkitty vain 1791 kiloa!!! No painovirhe paholainenhan siinä tietty taas, mutta painava joka tapauksessa, jota ei ihan millä tahansa vedetäkään!
Kaikenlaista kirjoitellaan täällä sellaisten toimesta, jotka mitä ilmeisimmin eivät koskaan ole vaunua edes vetäneet! Esimerkiksi se että rekisteriotteen suurin vetopaino olisi vaunun omapaino ja joka olisi vielä "häilyvä" painoraja!
Todellisuudessa jokainen autoaan arvostava tietää ettei koukkuunsa laita kuin pari sataa kiloa vähemmän KOKONAISPAINOLTAAN olevaa vaunua kuin mitä rekisteriotteessa mainitaan. En vitarallani vetäisi kuin enintään 1800 kilon vaunua, kun sekin olisi jo melkoinen paino. Nykyinen painaa lastattuna runsaat 1400 kiloa ja on sopivan painoinen, ettei se juurikaan haittaa etenemistä.
Täytyy ihmetellä, mistä te kiskotte rahat tuollaisten vaunujen hankintaan, joiden hinta pyörii 50000 euron paikkeilla! Noita Nitroja kyllä saa näköjään käytettyinä halvalla ja varmasti muitakin bensasyöppöjä, jos ensisijainen tarkoitus on vaunun vetäminen varmasti ja kulutus ylläpitokulutut toisarvoisia.
Miksi joku tosissaan kyseistä vaunua ostatteleva tulisi tänne rehvastelemaan aikomuksellaan? Haaveilla saa vaikka mistä, minäkin ajelisin mieluummin 80000 euron matkailuautolla, kuin vetelisin nykyistä 12 metrin yhdistelmää kapeilla Norjan teillä!>Onpa muuten melkoinen vaunu tuon ilmoituksen mukaan! Siihen kun saa lastata mukamas runsaat 2200 kiloa omia tavaroita ja omapainoksi merkitty vain 1791 kiloa!!! No painovirhe paholainenhan siinä tietty taas, mutta painava joka tapauksessa, jota ei ihan millä tahansa vedetäkään!<
Milläs kaavalla tuon laskit?
Painovirhepaholainenkin oli toki tuossa ilmoituksessa, omapaino onkin 1971 kg.
Joten "kantavuus" on reilu 400kg.
Raha on tietääkseni melko vanha keksintö, että kyllä tuollaiset pikkusummat löytyy normaali palkansaajan tililtä. Muuten nitroja saa myös dieselinä. - paskoja ajaa?
GV ddis vm. 2009 kirjoitti:
Onpa muuten melkoinen vaunu tuon ilmoituksen mukaan! Siihen kun saa lastata mukamas runsaat 2200 kiloa omia tavaroita ja omapainoksi merkitty vain 1791 kiloa!!! No painovirhe paholainenhan siinä tietty taas, mutta painava joka tapauksessa, jota ei ihan millä tahansa vedetäkään!
Kaikenlaista kirjoitellaan täällä sellaisten toimesta, jotka mitä ilmeisimmin eivät koskaan ole vaunua edes vetäneet! Esimerkiksi se että rekisteriotteen suurin vetopaino olisi vaunun omapaino ja joka olisi vielä "häilyvä" painoraja!
Todellisuudessa jokainen autoaan arvostava tietää ettei koukkuunsa laita kuin pari sataa kiloa vähemmän KOKONAISPAINOLTAAN olevaa vaunua kuin mitä rekisteriotteessa mainitaan. En vitarallani vetäisi kuin enintään 1800 kilon vaunua, kun sekin olisi jo melkoinen paino. Nykyinen painaa lastattuna runsaat 1400 kiloa ja on sopivan painoinen, ettei se juurikaan haittaa etenemistä.
Täytyy ihmetellä, mistä te kiskotte rahat tuollaisten vaunujen hankintaan, joiden hinta pyörii 50000 euron paikkeilla! Noita Nitroja kyllä saa näköjään käytettyinä halvalla ja varmasti muitakin bensasyöppöjä, jos ensisijainen tarkoitus on vaunun vetäminen varmasti ja kulutus ylläpitokulutut toisarvoisia.
Miksi joku tosissaan kyseistä vaunua ostatteleva tulisi tänne rehvastelemaan aikomuksellaan? Haaveilla saa vaikka mistä, minäkin ajelisin mieluummin 80000 euron matkailuautolla, kuin vetelisin nykyistä 12 metrin yhdistelmää kapeilla Norjan teillä!Kugalla saa vetää 2100kg ja olen usein vetänyt kahden hevosen traileria jonka kokonaispaino on 2000kg ja omapaino 900kg. Kahden hevosen kanssa kokonaispaino on tainnut joskus jopa ylittyä. Tosi nätisti liikkuu ja kun kyydissä on hevosia, niin nätisti sen pitääkin liikkua.
Lieneekö oikeissa maastureissa sitten reilusti kehnommat ajo-ominaisuudet kuin näissä katumaastureissa, kun oikeat maasturimiehet kauhistelee vetopainoja. - hiukan tarkkuutta
paskoja ajaa? kirjoitti:
Kugalla saa vetää 2100kg ja olen usein vetänyt kahden hevosen traileria jonka kokonaispaino on 2000kg ja omapaino 900kg. Kahden hevosen kanssa kokonaispaino on tainnut joskus jopa ylittyä. Tosi nätisti liikkuu ja kun kyydissä on hevosia, niin nätisti sen pitääkin liikkua.
Lieneekö oikeissa maastureissa sitten reilusti kehnommat ajo-ominaisuudet kuin näissä katumaastureissa, kun oikeat maasturimiehet kauhistelee vetopainoja.Tiedoksesi tuotakoon että tässäkin ketjussa käsitellään vaan ja ainoastaan eri autojen ominaisuuksia, mikä sopiva veturiksi, silloin ei tule kyseeseen mikään voortinromu.
- ajettava auto
hiukan tarkkuutta kirjoitti:
Tiedoksesi tuotakoon että tässäkin ketjussa käsitellään vaan ja ainoastaan eri autojen ominaisuuksia, mikä sopiva veturiksi, silloin ei tule kyseeseen mikään voortinromu.
Osa sitten se vitura jolla ei kuitenkaan uskalla vetää kuin maks 1800kg, vaikka rekisteriotteessa luksi mitä.
- eiii ikinä
paskoja ajaa? kirjoitti:
Kugalla saa vetää 2100kg ja olen usein vetänyt kahden hevosen traileria jonka kokonaispaino on 2000kg ja omapaino 900kg. Kahden hevosen kanssa kokonaispaino on tainnut joskus jopa ylittyä. Tosi nätisti liikkuu ja kun kyydissä on hevosia, niin nätisti sen pitääkin liikkua.
Lieneekö oikeissa maastureissa sitten reilusti kehnommat ajo-ominaisuudet kuin näissä katumaastureissa, kun oikeat maasturimiehet kauhistelee vetopainoja.Hehhe, et oo tosissas, kuka hiukankaan järkeä omistava lähtee tuollaisen räpsyn kanssa tuollaista edes yrittämään, siis ajattele edes hiukan.
- En suosittele
eiii ikinä kirjoitti:
Hehhe, et oo tosissas, kuka hiukankaan järkeä omistava lähtee tuollaisen räpsyn kanssa tuollaista edes yrittämään, siis ajattele edes hiukan.
"Oikeat" mastoautot on tosiaan niin huonoja ajaa että niillä ei kannata liikenteeseen lähteä. 80km/h vauhdissa ne ovat huojuvia ja nuokkuvia keinutuoleja, ilman ohjausvirhettäkin vaunu alkaa heijata perässsä.
Nelivetoinen farmari tai ajettavuudeltaan henkilöautomainen sittari on paljon parempi vaunun vetoon.
- oisko koukkuakaan
Hihi,
"Grand Vitaran ostoon, tonni pari käsirahaa hommaat joltain ja loppu 60 kk maksuajalla"
Mitähän tuosta on viiden vuoden kuluttua jäljellä, meinaan viturasta.
Ja sitten menee ehdotteleen vielä vaunun veturiks. - notta poitsu
On tuo vaunu melkoisen painava enkä sitä vituralla lähtisi vetämään.
Kysyin tuota vetohommaa myös tutulta poliisilta ja hän oli sellaista mieltä, että jos tuota vaunua vituralla vetää tulisi siitä saada sama tuomio kuin lapsen raiskauksesta.- niin se vaan on
Ei ne kuule tutut poliisit päätä mitä saa vetää ja mitä ei, jos vaunun paino ei ylitä rekisteriotteessa olevaa kytkentämassa eikä yhdistelmän kokonaismassa ylity ja ajokortissa riittää aakkosia niin sitä saa vetää oli tuttu poliisi mitä mietä tahansa.
- notta poitsu
niin se vaan on kirjoitti:
Ei ne kuule tutut poliisit päätä mitä saa vetää ja mitä ei, jos vaunun paino ei ylitä rekisteriotteessa olevaa kytkentämassa eikä yhdistelmän kokonaismassa ylity ja ajokortissa riittää aakkosia niin sitä saa vetää oli tuttu poliisi mitä mietä tahansa.
Saahan sitä omaakin älliä käyttää ja hommata heti tehokkaan veturin, niin ovat kaikki tyytyväisiä varsinkin kanssa kulkijat, kun ei ole vitura tientukkona.
- sir Makke
Ottamatta sen enempää kantaa autoon, muistelisin että vetopainoon vaikuttaa vaunun todellinen paino tien päällä mitattuna. Ei siis kokonaispaino, vaan se mitä kärry oikesti painaa kun lyödään vaa'at renkaiden alle. Eli sen vuoksi ei tarvitse olla sellaista autoa, jolla saa vetää vaunun kokonaismassaa, ellei vaunussa ole älyttömästi tavaraa kyydissä. Myös pienellä aisapainolla voi kikkailla vaunun painoa pienemmäksi, jos paino on just rajalla.
Autosta kuitenkin sen verran, että vääntöä ei ole koskaan liikaa ja neliveto on aina hyvä, on sitten jäinen talvikeli tai ihan vaan sateen liukastama nurmikko leirintäalueella. Myös alennusvaihteisto on kova sana peruutellessa, ei kytkin kulu turhaan.- tai päin vastoin
Asuntovaunuissa omapainon ja kokonaispainon välillä ei ole usein edes kahtasataa kiloa. Käytännössä asumiskunnossa olevan vaunun kokonaispaino ylittyy jo niillä kamoilla mitä siellä kopissa on sisällä.
Vaakalla voi käydä niin että kokonaispainokin jää kevyeksi. - 788700874
tai päin vastoin kirjoitti:
Asuntovaunuissa omapainon ja kokonaispainon välillä ei ole usein edes kahtasataa kiloa. Käytännössä asumiskunnossa olevan vaunun kokonaispaino ylittyy jo niillä kamoilla mitä siellä kopissa on sisällä.
Vaakalla voi käydä niin että kokonaispainokin jää kevyeksi.Äläpä yleistä! Joillakin vaunuilla kokonaispaino saattaa ylittyä, mutta eiväthän liikkeetkään saisi varustaa vaunuja painamaan liikaa.
Meillä vaunun kokonaispainoksi on ilmoitettu 1500 kiloa, mutta meillä lastattuna se painaa vain vajaat 1400 kiloa. Mittautin kerran tuon huvikseni katsastuksen yhteydessä. Teräsputkinen etuteltta puuttuu kyllä, jos se sitten jollakin on tuon ylityksen tehnyt, mutta eipä sekään 100 kiloa paina.
- lapio mies
Nissan Patrol mallia 2013. voimaa on 298 kw kulutus 14.5 ltr polttoaine sailio 140 ltr
- Exploristi
Hommaa Ford Explorer. Oma massa 2110 kg ja kokonaismassa 2510 kg. Sillä saat vetää jo melkoista vaunua.
On komea ja mukava peli. Ollut Usa:n eniten myytyjen autojen joukossa ja ei syyttä...- Hyvä peli
"Hommaa Ford Explorer."
Ja uusi Explorer on sama kuin Ford Kuga... Joka myös on hyvä vetoauto, näkee pajon estekisojen parkkialueella, hyvä auto painavan kärryn vetoon, tosin vain 2100kg asti.
- rahticaravan
Toi nitro on sitten ihan citymaasturi, jolla ei tee tuon kokosen vaunun kanssa yhtään mitää. Minulla ollut vetureina toyota land cruiser ja mersun ml. Kumoikin oli hyviä vetureita. Jeep on hyvä auto myös, MUTTA se pitää olla bensa ja sitten jo alkaa maistumaan menovesi ihan kivasti vaunun kanssa. Se vm 3,1 diesel on auttamatta tehoton(pirteä tyhjänä mutta vääntö loppuu eikä ole kiva ajella vaunun kanssa), eikä ole kovin kestävä siis se joka oli vielä muutama vuosi sitten Jeepiissä. Tuosta 3 l crd ei ole kokemusta. En vaan tiedä minkä hintaluokan autoa etsit. Olettaisin että etit n 25 t euron autoa kun nitro oli yhtenä vaihtoehtona.
Esimerkiksi tuollainen peittoaa jo nitron monin kerroin ja jeepinkin, muttei yhtä selvästi http://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/5341478 ja yksi mitä suosittelen erittäin hyvin kokemuksin veturiksi http://www.nettiauto.com/mercedes-benz/ml/4414364- Sportage
Aika järjetön hinta tuolla 260000 tuhatta ajetulla mersulla, remonttia alkaa kohta pukkaamaan, ainakin imusarjan ja kannen karstojen poisto edessä.
- monen tien kulkijaks
Siis mikä vika tuossa Nitrossa on, 177hv/460Nm, eikös noilla mennä vaikka puuhun, etuvedon saa kytkettyä päälle ja pois vaikka vauhdissa, eli ei ole viivettä. Jos katsoo että kohta tarvitaan nelivetoa niin nappulasta kääntää.
Niin onkos sinulla kokemusta nitrosta kun kerrot ettei sillä tee yhtään mitään. - varoituksetn paikka
"Oiket" maastoauton on sellaisia kiikkustuoleja ajo-ominaisuuksiltaan, ettei niillä uskalla vetää vaunua tieliikenteessä. Ojan ylityksessä ihan omiaan tai pehmeällä nurmella, mutta ei liikenteessä.
- Osta viisaasti
Joopa joo, 50.000€ vaunua ostamassa ja täälltä pitää kysyä veturia?, mee autokauppaan, siellä ne neuvoo mikä kannattaa, ni minun mielestä ainoa ja oikea on Toyota Land Cruiser 3.0 D-4D 7-h mallina, niin perhekin kulkee mukana.
- maasturi1
Kun odottelee kesää ja tulevia suviseuroja niin mene sinne katsomaan millä autolla ne suuriperheiset mökkiä perässään kiskovat, siellä luulisi asian selviävän kerta heitolla.
- Pitkä veturi
Lyhkäsen mallin Cruiserin lähtisit vetämään tuollaista vaunua? Ihan hengenvaarallista touhua, sehän nypyttää koko ajan ja jarrutuksissa on poikittain. Pitkä Cruiseri sen sijaan olisi ihan ok, vaikkakin teholtaan ja väännöltään aloittajan mainitsemaa Nitroa vaatimattomampi.
Ja Nitron muuten erottaa täysiverisistä maastoautoista ainoastaan alennusvaihteiston puuttuminen. Alustahan (ja myös kori) on sama kuin uuden korimallin Jeep Chrokeessa (ei myydä Suomessa), joka on ihan täysi maastopeli siinä kuin muutkin rakentamattomat maasturit.
http://www.honestjohn.co.uk/imagecache/file/fit/730x700//media/3384334/Jeep Cherokee (4).jpg - kamerat on keksitty
Miksi odotella tulevia suviseuroja, kun voi katsella kuvia jo järjestetyistä.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/juttulestadiolaiset0307JP_uu.jpg
Pikkubussit näytäisi olevan aika suosittuja.
Lestikset ei ehkä ole paras tietolähde, ne kun vettä vaunua vain yhden reissun vuodessa ja silloin pääasia on se että kyytiin mahtuu vähintää 6 lasta.
- monen tien kulkijaks
Tänään sitten Nitro kaupoille, oli hyvät koeajokelit eilenkin, mahtava peli, neliveto vauhdissa päälle vaan, ei mitään ongelmia oikeastaan pelkällä takavedollakaan.
Vaunukaupoille sitten keväämmällä, nyt ei oikein ole aikaa eikä tositarvettakaan vielä.
Saa rauhassa tutustua tuohon Nitroon.- Huh ja puh
Noh, kohdallasi voi vain todeta, että "kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia"
Onnea uskalluksesta ostaa auto, joka erottuu ja jakaa mielipiteitä voimakkaasti! Itsekin tehnyt muutaman hankinnan enemmän fiilis- kuin järkisyillä. joskus kannattaa, joskus ei. Kyllähän autokaupoissa pitää olla tunnetta mukana! Nitro olis kyllä kymppipeli, jos vielä olis se hidasnelikko mukana. Harmi, ettei pikku-Cheroa tuoda enää maahan. Onkos Nitrossa VM:n vai Mersun motti?
- monen tien kulkijaks
rontikainen75 kirjoitti:
...siis, jos on diesel?
No eiköhän se ole vemmin dieseli vissiin.
Se on se 2.8 CRD, 177hv ja 460Nm.
Tuli muuten kokopäivä koluttua tuolla auraamattomia metsäteitä, kertaakaan ei tullut tiukkaa paikkaa, lunta oli paikoin 40 sentin kinoksia, mutta ei meno hyytynyt, en tiedä olisiko alennusvaihteesta iloa kun on automaatti. Mainio ajettava maantielläkin, menee kuin juna.
Olen erittäin tyytyväinen ostokseeni.
Nyt vaan odottelen että pääsee vaunun ostoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581371Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221104Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111060- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73859